Aluehallitus, kokous 16.12.2025

§ 316 Paloasemakiinteistöjen ostaminen Oulun kaupungilta

PPHVADno-2025-26120

Valmistelija

  • Ollipekka Huotari, tekninen johtaja, ollipekka.huotari@pohde.fi

Perustelut

Valmistelija: Tekninen johtaja Ollipekka Huotari, (p. 050 3227 287)

Taustaa

Oulun kaupunki asetti Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle vuokraamistaan pelastustoimen kiintiöistä viisi kohdetta myyntiin syksyllä 2024. Pohteen vuokrasopimukset ovat ko. kohteissa voimassa 31.12.2028 saakka.

Oulun kaupunki on saanut myynnissä olevista kiinteistöistä tarjouksia, mutta on halunnut ensisijaisesti neuvotella niiden myymisestä kohteiden nykyiselle käyttäjälle eli Pohteelle. Pohde teki viidestä kohteesta lokakuussa 2024 indikatiivisen tarjouksen, jossa vaihtoehtoina olivat kohteiden pitkäaikainen vuokraus tai osittainen/kokonaan ostaminen. Indikatiiviseen tarjoukseen sisältyi myös ehtona mm. kiinteistön teknisen kunnon tarkistaminen Pohteen toimesta. Tehtyjen teknisen asiantuntijatarkastusten sekä Pohteen omien asiantuntijoiden arvion perusteella on käyty kaupungin kanssa läpi kaikissa kohteessa havaitut viat ja puutteet ja sovittu niiden osalta korjaamistarpeet.

Ostettavaksi ehdotettavat paloasemakiinteistöt sekä maanvuokrasopimuksen siirto

Ruskonselän paloasemakiinteistö

Ruskonselän paloasema sijaitsee Ruskonselän kaupunginosassa osoitteessa Tapsitie 4 B. Kohde koostuu paloasema- ja varastorakennuksesta, jotka ovat valmistuneet vuonna 2013. Rakennukset sijaitsevat kiinteistöllä  564-84-5-12, jonka pinta-ala on 6 461 m². Rakennusten yhteispinta-ala on 1 668 m².

Haukiputaan paloasema

Haukiputaan paloasema sijaitsee noin 1,5 kilometrin päässä Haukiputaan keskustasta osoitteessa Heitontie 1. Kohde koostuu paloasema- ja autohallirakennuksesta, jotka ovat valmistuneet vuonna 2010. Rakennukset sijaitsevat kiinteistöllä 564-401-20-310, jonka pinta-ala on 9 893 m². Rakennusten yhteispinta-ala on 1 600 m².

Virpiniemen öljytorjunta rakennus ja maanvuokrasopimus

Virpiniemen öljyntorjunta-asema sijaitsee Kiviniemen kaupunginosassa osoitteessa Mustakarintie 80. Asemarakennus on valmistunut vuonna 2016. Rakennus sijaitsee kiinteistöllä 564-876-4-2, jonka omistaa Kellon jakokunta. Kiinteistöstä on vuokrattu 3 375 m²:n määräala öljyntorjunta-aseman käyttöön. Maanvuokrasopimus tullaan siirtämään kaupan yhteydessä Pohteelle. Maanvuokrasopimus on voimassa 30.4.2045 saakka.

Muut myynnissä olleet paloasemat

Ostotarkasteluissa olleita Yli-Iin ja Ylikiimingin paloasemia ei esitetä ostettavaksi vaan tilojen käyttöä jatketaan nykyisen vuokrasopimuksen pohjalta vähintään 31.12.2028 saakka.

Paloasemien kaupan valmistelu

Pohteen indikatiivisen tarjouksen ja teknisen kunnon arvioinnin pohjalta on käyty vuoropuhelua Oulun  kaupungin kanssa ja keskustelujen pohjalta on laadittu kolmen ostettavan kiinteistön kauppoihin  liittyen kauppakirjaluonnokset. Oulun kaupungin puolelta kaupat hyväksyy kaupunginhallitus. 

Kohteiden ostamisen myötä niiden ylläpitovastuu siirtyy Pohteelle. Pohteen ylläpitopalveluiden kilpailutus tulee olemaan kesken kaupanteon hetkellä, joten kaupungin kanssa tullaan sopimaan siirtymäkaudesta ylläpitopalveluiden järjestämisessä.

Paloasemien ostoon on saatu vuodelle 2025 viiden miljoonan euron lainanottovaltuus. Hallintosäännön § 12 mom 6 kohdan 17 mukaan aluehallitus päättää kiinteän omaisuuden ja osakkeiden ostamisesta ostettavan omaisuuden kauppahinnan ollessa 100 000 euroa – 5 miljoonaa euroa.

Liitteet           

Kiinteistöjen kauppakirjaluonnokset 21.11.2025 (ei julkinen ennen päätöksentekoa)

Valmistelijan ehdotus

Jouko Luukkonen, konsernipalvelujen johtaja (p. 050 564 6947):

Aluehallitus päättää

1.      hyväksyä Ruskonselän paloasemakiinteistön (kiinteistötunnus 564-84-5-12) ostamisen rakennuksineen ja tontteineen laaditun kauppakirjan keskeisin ehdoin ja kokonaishintaan 2 262 524 euroa

2.      hyväksyä Haukiputaan paloasemakiinteistön (kiinteistötunnus 564-401-20-310) ostamisen rakennuksineen ja tontteineen laaditun kauppakirjan keskeisin ehdoin kokonaishintaan 1 091 339 euroa

3.      hyväksyä Virpiniemessä olevan kiinteistön (kiinteistötunnus 564-876-4-2) vuokraoikeuden hankkimisen 30.4.2045 saakka ulottuvalla maanvuokrasopimuksella Kellon jakokunnalta ja Virpiniemen öljyntorjunta-aseman rakennuksen ostamisen hintaan 132 817 euroa

4.      valtuuttaa hyvinvointialuejohtajan yhdessä teknisen johtajan kanssa hyväksymään ja tekemään teknisiä muutoksia kauppakirjoihin sekä allekirjoittamaan kauppakirjat ja muut kauppojen ja maanvuokrasopimuksen siirtämisen edellyttämät asiakirjat.

Ehdotus

Esittelijä: Ilkka Luoma, hyvinvointialuejohtaja

Aluehallitus hyväksyy konsernipalvelujen johtajan ehdotuksen.

Päätös

Aluehallitus hyväksyi hyvinvointialuejohtajan ehdotuksen.

Ollipekka Huotari oli asiantuntijana läsnä kokouksessa asian käsittelyn ajan.

Merk. Anu Plaketti saapui kokoukseen ennen tämän asian käsittelyn aloittamista klo 9.59.

Tiedoksi

Oulun kaupunki/kirjaamo, Johan Alatalo, Kari Räisänen
Pohde/ Petteri Jokelainen, Ollipekka Huotari, Mikko Vainionpää, Arto Haverinen, Mervi Kouva-Heikkinen

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä hyvinvointialueen jäsen.

Hyvinvointialueiden yhteistoiminnassa järjestettyjä tehtäviä koskevasta päätöksestä oikaisuvaatimuksen saa tehdä myös yhteistoimintaan osallinen hyvinvointialue ja sen jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.  Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Hyvinvointialueen jäsenen sekä hyvinvointialueiden yhteistoimintaan osallisen hyvinvointialueen ja sen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluessa siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta määräaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluehallitus

- postiosoite: PL 10, 90029 Pohde

- käyntiosoite: Technopolis, Kiviharjunlenkki 1 C, 90220 Oulu

- sähköpostiosoite: kirjaamo@pohde.fi

- puhelinnumero: 08 315 6126

Kirjaamon aukioloaika on arkisin klo 08.00 - 15.45.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti viranomaiselle, joka on tehnyt päätöksen. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

- päätös, johon haetaan oikaisua

- miten päätöstä vaaditaan oikaistavaksi

- millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.