Perustelut
Hyvinvointialuelain 97 §:n mukaan aluehallitus, aluehallituksen puheenjohtaja, hyvinvointialuejohtaja ja hallintosäännössä määrätty hyvinvointialueen viranhaltija voivat ottaa aluehallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty aluehallituksen alaisen viranomaisen tai aluehallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen hallintosäännön 23 §:n mukaan asian ottamisesta aluehallituksen käsiteltäväksi voi päättää aluehallitus, aluehallituksen puheenjohtaja ja hyvinvointialuejohtaja.
Hallintosäännön 24 §:n mukaan aluehallituksen alaisen viranomaisen on ilmoitettava aluehallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista aluehallitus on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeuttaan.
Ilmoitus on tehtävä neljän (4) päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta.
Ilmoitus tehdään sähköisesti aluehallituksen esittelijälle, ellei aluehallitus toisin päätä.
Päätökset niissä asioissa, joista ei tarvitse ilmoittaa, voidaan otto-oikeuden estämättä panna täytäntöön, jollei yksittäistapauksessa ole ilmoitettu asian ottamisesta toimielimen käsiteltäväksi.
Ottamiseen oikeutettu viranomainen voi ottaa käsiteltäväkseen myös asian, josta sille ei ole ilmoitettu.
Henkilöstöjaoston, tulevaisuuslautakunnan, hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunnan sekä turvallisuus- ja valmiuslautakunnan kokouspöytäkirjat ovat nähtävissä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen verkkosivuilla (Päätöksenteko).
Vastuuyksikköpäällikkö, kuntoutus, Lakeus
Palvelussuhteeseen valinta:
§ 3 Puheterapeutin sijaisuuteen valinta, Alueelliset kuntoutuspalvelut, VY65060, 08.12.2025
Hankintapäällikkö, hankinnat ja tavaralogistiikka
Hankintapäätös:
§ 40 Ajoneuvojen vakuutusturva, 09.12.2025
§ 41 Päätös option käyttämisestä, Erikoistyötuolit sairaalakäyttöön Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle, 10.12.2025
§ 44 Autot PPHVADno-2025-24330, 10.12.2025
Suorahankintapäätös:
§ 42 Hankintapäätös Hammashoidon oikomistarvikkeet, 10.12.2025
Hoitotyön johtaja, osastohoitotyö
Palvelussuhteen irtisanominen:
§ 252 Työsuhteen irtisanominen työsopimuslain 7 luvun 2 §:n mukaisin perustein, 04.12.2025
Palvelussuhteeseen valinta:
§ 253 OYS sairaala- ja ensihoidon palvelut, vuodeosastohoitotyön vastuuyksikön N2400 sairaanhoitajan toimeen valinta, 09.12.2025
§ 254 OYS sairaala- ja ensihoidon palvelut, vuodeosastohoitotyön vastuuyksikön N2400 sairaanhoitajan toimeen valinta, 09.12.2025
Hoitotyön johtaja, perioperatiivinen hoitotyö
§ 225 Sairaanhoitajan toimen (46490-2648) valinta ilman hakumenettelyä, OYS Sairaalapalvelut ja ensihoito, Perioperatiivinen hoitotyö, N1200 Anestesiahoitotyö, 04.12.2025
§ 226 Sairaanhoitajan toimen (46490-0843) valinta, OYS Sairaalapalvelut ja ensihoito, Perioperatiivinen hoitotyö, N1100 OYS Leikkaushoitotyö, 10.12.2025
§ 227 Apulaisosastonhoitajan toimen (03328-0823) valinta, OYS Sairaalapalvelut ja ensihoito, Perioperatiivinen hoitotyö, N1100 OYS Leikkaushoitotyö, 08.12.2025
§ 228 Sairaanhoitajan toimen (46490-2988) valinta, OYS Sairaalapalvelut ja ensihoito, Perioperatiivinen hoitotyö, N1100 OYS Leikkaushoitotyö, 10.12.2025
Hoitotyön johtaja, psykoosit ja nuorisopsykiatria
§ 72 Sairaanhoitajan toimen (46490-2319) täyttäminen ilman hakumenettelyä Oys Psykiatria Päivystys ja ensipsykoosiyksikkö P3398, Blomster, 05.12.2025
§ 73 Sairaanhoitajan toimen (46490-3878) täyttäminen ilman hakumenettelyä Oys Psykiatria Päivystys- ja ensipsykoosiyksikkö P3398, Tikanto, 05.12.2025
Hyvinvointialuejohtaja
§ 164 Palvelualuejohtajan viran (73548-1045) täyttäminen Palvelualue 7 P458, Tekonivelyksikkö VA 5030, 24899 YKP Tekonivelkirurgia, 10.12.2025
Sijaisten määrittäminen:
§ 160 Kuntoutuksen toimialuejohtajan sijaisten nimeäminen ajalle 5.-31.12.2025. Tämä viranhaltijapäätös kumoaa hyvinvointialuejohtaja Ilkka Luoman viranhaltijapäätöksen 133/2022 (Valmu 19.12.2022), 04.12.2025
Konsernipalvelujen johtaja
Työntekijän/Viranhaltijan siirtäminen toiseen työ-/virkasuhteeseen:
§ 51 Työsuhteisen henkilön sijoittuminen uuteen tehtävään yhteistoimintaneuvottelun perusteella, 08.12.2025
Palvelualuejohtaja, ensihoito
Palvelussuhteeseen valinta:
§ 66 Perustason ensihoitajan toimen (80471-0885) täyttäminen ilman hakumenettelyä OYS sairaalapalvelut ja ensihoito, P515 Ensihoidon palvelualue, 78020 Ensihoitopalvelut, 04.12.2025
§ 67 Perustason ensihoitajan toimen (80471-0840) täyttäminen ilman hakumenettelyä OYS sairaalapalvelut ja ensihoito, P515 Ensihoidon palvelualue, 78020 Ensihoitopalvelut, 05.12.2025
§ 68 Perustason ensihoitajan toimen (80471-0891) täyttäminen ilman hakumenettelyä OYS sairaalapalvelut ja ensihoito, P515 Ensihoidon palvelualue, 78020 Ensihoitopalvelut, 05.12.2025
§ 69 Perustason ensihoitajan toimen (80471-0814) täyttäminen ilman hakumenettelyä OYS sairaalapalvelut ja ensihoito, P515 Ensihoidon palvelualue, 78020 Ensihoitopalvelut, 04.12.2025
§ 70 Perustason ensihoitajan toimen (80471-0821) täyttäminen ilman hakumenettelyä OYS sairaalapalvelut ja ensihoito, P515 Ensihoidon palvelualue, 78020 Ensihoitopalvelut, 04.12.2025
§ 71 Perustason ensihoitajan toimen (80471-0872) täyttäminen ilman hakumenettelyä OYS sairaalapalvelut ja ensihoito, P515 Ensihoidon palvelualue, 78020 Ensihoitopalvelut, 04.12.2025
§ 72 Perustason ensihoitajan toimen (80471-0822) täyttäminen ilman hakumenettelyä OYS sairaalapalvelut ja ensihoito, P515 Ensihoidon palvelualue, 78020 Ensihoitopalvelut, 04.12.2025
Palvelualuejohtaja, ikäihmisten palvelut, yhteinen osaamiskeskus
Hankintapäätös:
§ 7 Etälääketieteen tuen keskuksen täydentävien lääkäripalvelujen hankinta, 04.12.2025
Palvelualuejohtaja, kuntoutuspalvelut, lääkinnällinen kuntoutus
Palvelussuhteeseen valinta:
§ 29 Lähihoitajan toimen 73493-8920 täyttäminen Kuntoutuspalvelujen Lääkinnällisen kuntoutuksen Hengityshalvausyksikössä, 08.12.2025
§ 30 Lähihoitajan toimen 73493-8917 täyttäminen Kuntoutuspalvelujen Lääkinnällisen kuntoutuksen Hengityshalvausyksikössä, 08.12.2025
§ 31 Lähihoitajan toimen 73493-8919 täyttäminen Kuntoutuspalvelujen Lääkinnällisen kuntoutuksen Hengityshalvausyksikössä, 08.12.2025
§ 32 Lähihoitajan toimen 73493-8918 täyttäminen Kuntoutuspalvelujen Lääkinnällisen kuntoutuksen Hengityshalvausyksikössä, 08.12.2025
§ 33 Lähihoitajan toimen 73493-8916 täyttäminen Kuntoutuspalvelujen Lääkinnällisen kuntoutuksen Hengityshalvausyksikössä, 08.12.2025
§ 34 Fysioterapeutin toimen (10895-1027) täyttäminen, sisäinen hakumenettely, Kuntoutuspalvelut, Lääkinnällinen kuntoutus, Vaativan kuntoutuksen osasto, 08.12.2025
Palvelualuejohtaja, lasten, nuorten ja perheiden erityispalvelut
Suorahankintapäätös:
§ 67 Asiakaskohtainen suorahankinta, 04.12.2025
Palvelualuejohtaja, terveyden- ja sairaanhoidon palvelut, suun terveydenhuollon palvelualue
Hankintapäätös:
§ 203 Anestesiapalvelun hankinta suun terveydenhuoltoon, 05.12.2025
Palvelualuejohtaja, terveyden- ja sairaanhoidon palvelut, vastaanotto- ja infektioiden torjunta
Palvelussuhteeseen valinta:
§ 119 Sairaanhoitajan toimen (46490-6489) täyttäminen ilman hakumenettelyä Terveyden- ja sairaanhoidon palveluiden toimialueen vastuuyksikössä Oulun erityispalvelut ja infektion torjunta 30202, 04.12.2025
§ 123 Lähihoitajan toimen (73493-6963) täyttäminen ilman hakumenettelyä Terveyden- ja sairaanhoidon palveluiden toimialueen vastuuyksikössä Oulun erityispalvelut ja infektion torjunta 30202, 10.12.2025
Palvelualuejohtaja, pohjoisen alueen vammaispalvelut
§ 59 Lähihoitajan toimeen (73493-8963) valinta, Pohjoisen alueen alueelliset vammaispalvelut, Oulu, VY40292, 09.12.2025
§ 60 Lähihoitajan toimeen (73493-8962) valinta, Pohjoisen alueen alueelliset vammaispalvelut, Oulu, VY40292, 09.12.2025
§ 61 Lähihoitajan toimeen (73493-8961) valinta, Pohjoisen alueen alueelliset vammaispalvelut, Oulu, VY40292, 09.12.2025
§ 63 Lähihoitajan toimeen (73493-8959) valinta, Pohjoisen alueen alueelliset vammaispalvelut, Oulu, VY40292, 09.12.2025
§ 64 Lähihoitajan toimeen (73493-8958) valinta, Pohjoisen alueen alueelliset vammaispalvelut, Oulu, VY40292, 09.12.2025
§ 65 Lähihoitajan toimeen (73493-8957) valinta, Pohjoisen alueen alueelliset vammaispalvelut, Oulu, VY40292, 09.12.2025
§ 68 Lähihoitajan toimeen (73493-8954) valinta, Pohjoisen alueen alueelliset vammaispalvelut, Oulu, VY40292, 09.12.2025
§ 69 Lähihoitajan toimeen (73493-8953) valinta, Pohjoisen alueen alueelliset vammaispalvelut, Oulu, VY40292, 09.12.2025
§ 70 Lähihoitajan toimeen (73493-8952) valinta, Pohjoisen alueen alueelliset vammaispalvelut, Oulu, VY40292, 09.12.2025
§ 71 Lähihoitajan toimeen (73493-8951) valinta, Pohjoisen alueen alueelliset vammaispalvelut, Oulu, VY40292, 09.12.2025
§ 72 Lähihoitajan toimeen (73493-8950) valinta, Pohjoisen alueen alueelliset vammaispalvelut, Oulu, VY40292, 09.12.2025
§ 73 Lähihoitajan toimeen (73493-8949) valinta, Pohjoisen alueen alueelliset vammaispalvelut, Oulu, VY40292, 09.12.2025
§ 74 Lähihoitajan toimeen (73493-8948) valinta, Pohjoisen alueen alueelliset vammaispalvelut, Oulu, VY40292, 09.12.2025
§ 75 Lähihoitajan toimeen (73493-8947) valinta, Pohjoisen alueen alueelliset vammaispalvelut, Oulu, VY40292, 09.12.2025
§ 76 Lähihoitajan toimeen (73439-8946) valinta, Pohjoisen alueen alueelliset vammaispalvelut, Oulu, VY40292, 09.12.2025
§ 77 Lähihoitajan toimeen (73439-8944) valinta, Pohjoisen alueen alueelliset vammaispalvelut, Oulu, VY40292, 09.12.2025
§ 78 Lähihoitajan toimeen (73493-8945) valinta, Pohjoisen alueen alueelliset vammaispalvelut, Oulu, VY40292, 09.12.2025
§ 79 Sairaanhoitajan toimeen (46490-9958) valinta, Pohjoisen alueen alueelliset vammaispalvelut, Kuusamo, VY40030, 10.12.2025
Palvelualuejohtaja, eteläisen alueen vammaispalvelut
§ 42 Lähihoitajan (73493-1544) toimeen valinta, Pohteen eteläisen alueen alueelliset vammaispalvelut, VY40650 Reisjärven ryhmäkoti Mäntykoti, 05.12.2025
Palvelualuejohtaja, vammaispalvelut, OYS Konsti
§ 7 Ohjaajan toimen (71615-6017) täyttäminen ilman hakumenettelyä, OYS Konsti, kuntoutuspalvelut, VY40970, 08.12.2025
Palvelualuejohtaja, vammaispalvelut, yhteiset palvelut
Suorahankintapäätös:
§ 443 Hankintapäätös, sosiaalihuollon asiakaskohtainen suorahankinta, 10.12.2025
§ 445 Hankintapäätös, sosiaalihuollon asiakaskohtainen suorahankinta, 10.12.2025
Pelastuspäällikkö, onnettomuuksien ehkäisy
Palvelussuhteeseen valinta:
§ 33 Palotarkastajan viran (38930-1009) määräaikainen täyttäminen pelastustoimen toimialueella, onnettomuuksien ehkäisyn ja varautumisen palvelualueella, valvonnan ja varautumisen vastuualueella, 10.12.2025
Perhekeskuspäällikkö
§ 2 Terveydenhoitajan toimen (52975-1351) täyttäminen ilman hakumenettelyä, Perhe- ja sosiaalipalvelut ja OYS Psykiatria, Perhekeskuspalvelut, P2561 Äitiys- ja lastenneuvola OKL B, 08.12.2025
Toimialuejohtaja, OYS Sairaalapalvelut ja ensihoito
§ 137 OYS Sairaalapalvelut ja ensihoito toimialueen, Sisätautikeskuksen, Ykp reumataudit (vy 27402) osastonylilääkärin viran täyttäminen, 09.12.2025
Yleishallinnon päätös:
§ 134 OYS Sairaalapalvelut ja ensihoito toimialueen (TA45) organisaatiorakenne 1.1.2026 alkaen. Päätös korvaa toimialuejohtaja Juha Palonevan viranhaltijapäätöksen §108 (7.10.2025), 04.12.2025
Tietohallintojohtaja
Hankintapäätös:
§ 144 Hankintapäätös: Pohteen käyttövaltuus- ja palveluhallintajärjestelmän kehitystyön tilaaminen Istekki Oy:ltä, 10.12.2025
§ 145 Lifecare 2022MR MP6 HF11 käyttöönotto, 10.12.2025
Vastuualuepäällikkö, kotiin annettavat palvelut, Oulu
Palvelussuhteeseen valinta:
§ 59 Lähihoitaja toimen (73493-6712) täyttäminen ilman hakumenettelyä Ikäihmisten palvelut, Kotiin annettavat palvelut, Oulun kotikuntoutus 35660, 09.12.2025
Vastuualuepäällikkö, kotiin annettavat palvelut, Rannikko
§ 43 Sairaanhoitajan toimen (46490-3253) täyttäminen Ikäihmisten palvelut, Kotiin annettavat palvelut, Raahen Saloisten ja Kummatin kotihoito 36470, 05.12.2025
§ 44 Lähihoitaja toimen (73493-7365) täyttäminen Ikäihmisten palvelut, Kotiin annettavat palvelut, Raahen Saloisten ja Kummatin kotihoito 36470, 05.12.2025
§ 45 Lähihoitaja toimen (73493-7322) täyttäminen Ikäihmisten palvelut, Kotiin annettavat palvelut, Rannikon kotikuntoutus pohjoinen 36591, 05.12.2025
§ 46 Lähihoitaja toimen (73493-8905) täyttäminen Ikäihmisten palvelut, Kotiin annettavat palvelut, Rannikon kotikuntoutus pohjoinen 36591, 05.12.2025
Vastuualuepäällikkö, kuntoutusyksiköt
§ 32 Sairaanhoitajan toimen (46490-7130) täyttäminen vastuuyksikössä P353/VA3830/37060 Haapajärven kuntoutusyksikkö Pääskynen, 09.12.2025
Sijaishuollon ja erityispalveluiden päällikkö
§ 23 Sairaanhoitajan toimen (46490-3961) täyttäminen ilman hakumenettelyä, Perhe- ja sosiaalipalvelut, OYS psykiatria, Lasten, nuorten ja perheiden erityispalvelut, Intensiivisen tuen tiimi, 08.12.2025