Perustelut
Asian tausta
Palvelualuejohtaja on päätöksellään PPHVADno-2026-32637 päättänyt irtisanoa xx työsopimussuhteen taloudellisista ja tuotannollisista syistä. Päätöksen mukaan työntekijän tehtävä päättyy yhteistoimintaneuvottelujen lopputuloksena. Ennen irtisanomista työnantaja on selvittänyt mahdollisuudet tarjota työntekijälle muuta hänen koulutustaan, ammattitaitoaan tai kokemustaan vastaavaa työtä. Osaamiskartoituksen ja vaihtoehtoisten tehtävien selvittämisen perusteella työntekijälle soveltuvaa muuta tehtävää ei ollut tarjolla.
Päätös on tehty 16.10.2026 ja annettu työntekijälle tiedoksi 22.10.2026. Työntekijä on päätetty irtisanoa 25.10.2026 lukien kuuden kuukauden irtisanomisajalla. Työsuhteen viimeinen päivä on päätöksen mukaan 25.4.2027.
Päätökseen liitetyn oikaisuvaatimusohjeen mukaan oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Päätös on annettu työntekijälle tiedoksi 22.10.2026, ja oikaisuvaatimus on saapunut Pohteen kirjaamoon 27.10.2026. Oikaisuvaatimus on siten saapunut määräajassa.
Oikaisuvaatimus
Työntekijä vaatii irtisanomistaan koskevan viranhaltijapäätöksen kumoamista.
Oikaisuvaatimuksessa katsotaan, etteivät taloudelliset ja tuotannolliset irtisanomisperusteet täyty, koska työntekijän tehtävät eivät ole poistuneet tai vähentyneet olennaisesti, vaan niitä siirtyy muiden työntekijöiden ja ostopalveluna toimivien vartijoiden hoidettaviksi. Oikaisuvaatimuksessa vedotaan lisäksi työntekijän työpanoksen tarpeeseen ja tehtävien uudelleenjärjestelyn vaikutuksiin.
Päätöksen perustelut
Oikaisuvaatimuksen kohteena oleva päätös koskee työsopimussuhteisen työntekijän palvelussuhteen päättämistä. Työsopimussuhdetta koskevat riita-asiat kuuluvat yleisen tuomioistuimen toimivaltaan. Hallintolainkäytön järjestyksessä voidaan kuitenkin arvioida muun muassa päätöksentekijän toimivaltaa ja päätöksenteon menettelyvirhettä koskevia kysymyksiä. Myös irtisanomispäätöksen muutoksenhakuohjeessa todetaan tämä toimivallan jako.
Aluehallitus ei siten tutki oikaisuvaatimuksessa esitettyjä väitteitä työn vähentymisestä, tehtävien uudelleenjärjestämisestä tai irtisanomisperusteen olemassaolosta. Näitä koskevan mahdollisen työsopimusriidan ratkaiseminen kuuluu yleiselle tuomioistuimelle.
Oikaisuvaatimus tutkitaan siltä osin kuin siinä on kyse päätöksentekomenettelystä.
Ennen irtisanomispäätöksen tekemistä työnantaja on selvittänyt työntekijän osaamista ja mahdollisuuksia tarjota hänelle vaihtoehtoisia tehtäviä. Osaamiskartoituksen ja vaihtoehtoisten tehtävien selvittämisen perusteella työntekijälle soveltuvaa muuta tehtävää ei ollut tarjolla. Myös työntekijälle toimitetussa kutsussa tiedoksiantotilaisuuteen on todettu, että hän on osallistunut osaamiskartoitukseen ja että vaihtoehtoisten tehtävien mahdollisuudet on selvitetty ennen palvelussuhteen päättämistä koskevaa tilaisuutta.
Työnantaja on siten ennen päätöksentekoa toteuttanut palvelussuhteen mahdollista päättämistä edeltävään menettelyyn kuuluvat selvitykset. Varsinainen irtisanomista koskeva päätös on annettu työntekijälle tiedoksi 22.10.2026 ennen irtisanomisajan alkamista 25.10.2026.
Oikaisuvaatimuksessa ei ole päätöksentekomenettelyn osalta esitetty sellaista perustetta, jonka vuoksi viranhaltijapäätös tulisi kumota.
Valmistelijan ehdotus
Mari Saari-Somero, henkilöstöpäällikkö (p. 044 469 1201):
Aluehallitus
- jättää oikaisuvaatimuksen tutkimatta siltä osin kuin se koskee työsopimussuhteen päättämisen perusteiden lainmukaisuutta, koska asia kuuluu yleisen tuomioistuimen toimivaltaan; ja
- hylkää oikaisuvaatimuksen muilta osin, koska päätöksentekomenettelyssä ei ole todettu virhettä.
Päätösehdotus
Esittelijä: Ilkka Luoma, hyvinvointialuejohtaja
Aluehallitus hyväksyy henkilöstöpäällikön ehdotuksen.