Valmistelija
Petteri Jokelainen, pelastusjohtaja, petteri.jokelainen@pohde.fi
Perustelut
Päätös, johon vaadittu oikaisua
Palomestarin viranhaltijapäätös 2.5.2026 erhemaksun laskuttamista koskevassa asiassa. Palomestari Sami Hiltunen on edellä mainitulla päätöksellään päättänyt Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitoksen erheellisten paloilmoitusten laskuttamista koskevan ohjeen mukaisesti periä maksun hätäkeskukseen liitetyn automaattisen paloilmoitinlaitteiston toistuvista erheellisistä palo- ja vikailmoituksista.
Oikaisuvaatimusoikeus
Erhemaksun laskuttamista koskeva päätös on lähetetty asianosaiselle 2.5.2026. Asianosainen on vaatinut edellä mainittuun päätökseen oikaisua 1.6.2026 saapuneella oikaisuvaatimuksellaan. Oikaisuvaatimus on saapunut määräajassa.
Oikaisuvaatimus ja sen perustelut
Oikaisuvaatimuksen tekijä on vaatinut, että pelastuslaitos poistaa/kumoaa päätöksen ja samalla päätöksen täytäntöönpano tulee kieltää käsittelyn ajaksi. Oikaisuvaatimuksen tekijä perustelee vaatimustaan sillä, että päätös on tehty virheellisen lain soveltamisen perusteella.
Asiassa saatu selvitys
Viranhaltijapäätöksen tehnyt palomestari on laatinut liitteenä olevan selvityksen oikaisuvaatimukseen liittyen. Selvityksen mukaan pelastusviranomainen katsoo, että erheellisten paloilmoituksen laskutuspäätöksessä on noudatettu lain antamia oikeuksia, valtakunnallisia ja pelastuslaitoksen omia ohjeistuksia erheellisten paloilmoitusten laskuttamisesta sekä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluehallituksen päätöstä (2.12.2025 § 282) pelastustoimen valvontamaksuista.
Kiinteistöstä on tullut kolme erheellistä paloilmoitusta viimeisen vuoden aikana (26.7.2025, 13.11.2025 ja 5.4.2026). Erheelliset paloilmoitukset ovat aiheutuneet ruuan laitosta. Pelastuslain 96 §:n mukainen korjauskehotus on lähetetty 10.12.2025.
Päätösehdotuksen perustelut
Pelastuslain (379/2011) 96 §:n mukaan hyvinvointialueen pelastusviranomainen voi periä maksun tehtävästä, jonka on aiheuttanut hätäkeskukseen liitetyn paloilmoittimen toistuva erheellinen toiminta. Maksun perimisen edellytyksenä on, että paloilmoitin on aikaisemmin aiheuttanut erheellisen ilmoituksen ja hyvinvointialueen pelastusviranomainen on kirjallisesti kehottanut kohteen omistajaa, haltijaa tai toiminnanharjoittajaa korjaamaan laitteen tai ryhtymään muihin tarpeellisiin toimenpiteisiin erheellisten paloilmoitusten estämiseksi.
Valmistelijan ehdotus
Petteri Jokelainen, pelastusjohtaja (p. 044 429 6006):
Aluehallitus päättää hylätä oikaisuvaatimuksen kokonaisuudessaan. Viranhaltijapäätöstä ei muuteta.
Ehdotus
Esittelijä: Ilkka Luoma, hyvinvointialuejohtaja
Aluehallitus hyväksyy pelastusjohtajan ehdotuksen.
Päätös
Aluehallitus hyväksyi hyvinvointialuejohtajan ehdotuksen.