Aluehallitus, kokous 2.9.2025

§ 124 Perhe- ja sosiaalipalvelut, OYS psykiatria -toimialueen organisaatiouudistukseen liittyvien virkojen perustaminen ja lakkauttaminen

PPHVADno-2025-14962

Perustelut

Perhe- ja sosiaalipalveluiden ja OYS psykiatrian toimialueen johtamisrakennetta uudistettiin Pohteen johtamisjärjestelmän uudelleen tarkastelussa keväällä 2024. Tuolloin toimialueen kolmella palvelualueella luovuttiin alueellisuuteen perustuvasta rakenteesta ja vastuualuepäällikkötasosta. Samalla muodostettiin perhekeskuspalveluiden, aikuisten perustason sosiaalihuollon palveluiden ja aikuisten erityispalveluiden palvelualueet. Perhekeskuspalveluiden palvelualueelta vähennettiin tässä yhteydessä viisi vastuualuepäällikön virkaa ja perustettiin yksi asiantuntijatehtävä. Marraskuussa 2024 perustettiin toinen asiantuntijatehtävä ja toimet muutettiin myöhemmin virkasuhteisiksi tehtäväksi.

Talousarviossa 2025 on linjattu perhe- ja sosiaalipalveluiden ja OYS psykiatrian osalta, että palveluiden toiminnallisia sisältöjä uudistetaan mm. työnjakoa kehittämällä ja resursseja tarkastelemalla. Lisäksi toimialueen organisaatiomuutosta jatketaan vastaamaan paremmin palvelutarpeeseen ja lainsäädäntömuutoksiin tarkastelemalla ja kehittämällä vastuuyksikkö- vastuualue- ja osaamiskeskusrakenteita.

Perhekeskuspalveluihin sisältyvät äitiys- ja lastenneuvola, lapsiperheiden sosiaalipalvelut sekä opiskeluhuolto. Henkilöstöä perhekeskuspalveluissa on noin 900 henkilötyövuotta. Vastuuyksikköpäälliköitä perhekeskuspalveluissa on yhteensä tällä hetkellä 31 ja heidän esihenkilönään toimii palvelualuejohtaja. Asiantuntijatehtävillä on ollut merkittävä rooli palvelutoiminnan ja esihenkilötyön tukemisessa, mutta nykyisessä rakenteessa ei kyetä tekemään varsinaista asiantuntijatyötä. Rakenne rajoittaa palvelualueen kokonaisuuden johtamista ja yhteistyötä kuntien kanssa, heikentää vastuuyksikköpäälliköiden saamaa tukea ja kuormittaa palvelualueen toimintaa.

Palvelualueen johtamisrakenteen uudistamisen jälkeen on todettu, että vastuuyksikköpäälliköiden johtamisen tukemiseen tarvitaan vahvempaa tukea, erityisesti henkilöstöjohtamisen, kehittämisen, talouden seurannan sekä palveluiden laadun varmistamiseksi. Nykytilanteessa palvelualuejohtajan työajasta merkittävä osa kuluu intensiiviseen esihenkilötyön tukemiseen, mikä rajoittaa palvelualueen kokonaisjohtamista ja -kehittämistä. Suunnitelmana on muuttaa asiantuntijatehtävät vastuualuepäällikön viroiksi, jotta esihenkilötyöhön saadaan vahvuutta ja toimi- ja palvelualueen tavoitteisiin pystytään vastaamaan paremmin. Muutoksilla tavoitellaan palveluiden saatavuuden ja saavutettavuuden paranemista, kuntayhteistyön paranemista, henkilöstön osaamisen ja tuen vahvistamista sekä esihenkilötuen vahvistamista. Muutosten odotetaan myös parantavan toimialueen tuottavuutta sekä asiakkaiden saamien palveluiden laatua. Lisäksi muutoksella pyritään tehokkaampaan palveluprosessiin erityisesti lapsiperhepalveluiden ja lastensuojelun välillä johtamisrakenteen ollessa palvelualueilla samankaltaiset.

Erillisiä asiantuntijatehtäviä ei tarvita, asiantuntijatyö sisällytetään osin päällikköjen sekä palvelualuejohtajan virkatehtäviin. Lisäksi palvelualueella on johtavan psykologin avoin virka, joka laitetaan hakuun organisaatiomuutoksen aikana, ja jonka organisaatiotason sijoittuminen ja esihenkilötehtävät tarkastellaan organisaatiomuutoksen edetessä. Tällä hetkellä viroissa olevat asiantuntijat voidaan siirtää perustettaviin virkoihin lain kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta mahdollistamin menettelyin. Muutos ei siten vaikuta henkilöstömäärään. Muutoksella ei ole suoria kustannusvaikutuksia toimialueen kokonaisbudjettiin.

Valmistelijan ehdotus

Leena Mämmi-Laukka, toimialuejohtaja (p. 050 395 0339):

Aluehallitus päättää

1. perustaa 1.10.2025 alkaen perhe- ja sosiaalipalvelut, Oys psykiatria -toimialueelle, perhekeskuspalveluihin perhekeskuspäällikön ja lapsiperheiden sosiaalihuollon päällikön virat (TA25, P261, VA2611, P2710)

2. lakkauttaa 1.11.2025 alkaen virkasuhteiset perhekeskusvastaavan (vakanssi 81094-1000) sekä sosiaalihuollon asiantuntijan (vakanssi 73548-1036) tehtävät

Ehdotus

Esittelijä: Ilkka Luoma, hyvinvointialuejohtaja

Aluehallitus hyväksyy toimialuejohtajan ehdotuksen.

Päätös

Aluehallitus hyväksyi hyvinvointialuejohtajan ehdotuksen.


Muutoksenhaku

Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä hyvinvointialueen jäsen.

Hyvinvointialueiden yhteistoiminnassa järjestettyjä tehtäviä koskevasta päätöksestä oikaisuvaatimuksen saa tehdä myös yhteistoimintaan osallinen hyvinvointialue ja sen jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.  Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Hyvinvointialueen jäsenen sekä hyvinvointialueiden yhteistoimintaan osallisen hyvinvointialueen ja sen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluessa siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta määräaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluehallitus

- postiosoite: PL 10, 90029 Pohde

- käyntiosoite: Technopolis, Kiviharjunlenkki 1 C, 90220 Oulu

- sähköpostiosoite: kirjaamo@pohde.fi

- puhelinnumero: 08 315 6126

Kirjaamon aukioloaika on arkisin klo 08.00 - 15.45.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti viranomaiselle, joka on tehnyt päätöksen. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

- päätös, johon haetaan oikaisua

- miten päätöstä vaaditaan oikaistavaksi

- millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.