Perustelut
Hyvinvointialuelain 97 §:n mukaan aluehallitus, aluehallituksen puheenjohtaja, hyvinvointialuejohtaja ja hallintosäännössä määrätty hyvinvointialueen viranhaltija voivat ottaa aluehallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty aluehallituksen alaisen viranomaisen tai aluehallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen hallintosäännön 23 §:n mukaan asian ottamisesta aluehallituksen käsiteltäväksi voi päättää aluehallitus, aluehallituksen puheenjohtaja ja hyvinvointialuejohtaja.
Hallintosäännön 24 §:n mukaan aluehallituksen alaisen viranomaisen on ilmoitettava aluehallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista aluehallitus on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeuttaan.
Ilmoitus on tehtävä neljän (4) päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta.
Ilmoitus tehdään sähköisesti aluehallituksen esittelijälle, ellei aluehallitus toisin päätä.
Päätökset niissä asioissa, joista ei tarvitse ilmoittaa, voidaan otto-oikeuden estämättä panna täytäntöön, jollei yksittäistapauksessa ole ilmoitettu asian ottamisesta toimielimen käsiteltäväksi.
Ottamiseen oikeutettu viranomainen voi ottaa käsiteltäväkseen myös asian, josta sille ei ole ilmoitettu.
Henkilöstöjaoston, tulevaisuuslautakunnan, hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunnan sekä turvallisuus- ja valmiuslautakunnan kokouspöytäkirjat ovat nähtävissä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen verkkosivuilla (Päätöksenteko).
Hoitotyön johtaja, Lastenpsykiatrian ja nuorisopsykiatrian osaamiskeskus
Palvelussuhteeseen valinta:
§ 16 Sairaanhoitajan toimen (46490-9010) täyttäminen ilman hakumenettelyä Perhe- ja sosiaalipalvelut, Oys Psykiatria, Nuorisopsykiatrian yksikkö, P3393, 30.03.2026
Hoitotyön johtaja, OYS Perioperatiivinen hoitotyö
Palvelussuhteen irtisanominen:
§ 61 Työsopimussuhteen irtisanominen työsopimuslain 7 luvun 2 §:n mukaisin perustein, 27.03.2026
Yleishallinnon päätös:
§ 65 Koeajan pidentäminen, 31.03.2026
Hoitotyön johtaja, OYS Osastohoitotyö, Vuodeosastohoitotyö
Palvelussuhteen irtisanominen:
§ 67 Työsuhteen irtisanominen työsopimuslain 7 luvun 2 §:n mukaisin perustein., 26.03.2026
Palvelussuhteeseen valinta:
§ 68 OYS-sairaalapalvelut ja ensihoito toimialueen, vuodeosastohoitotyön vastuuyksikön N2400 sairaanhoitajan toimeen valinta, 01.04.2026
§ 69 OYS-sairaalapalvelut ja ensihoito toimialueen, vuodeosastohoitotyön vastuuyksikön N2400 sairaanhoitajan toimeen valinta, 01.04.2026
§ 70 OYS-sairaalapalvelut ja ensihoito toimialueen, vuodeosastohoitotyön vastuuyksikön N2400 sairaanhoitajan toimeen valinta, 01.04.2026
§ 71 OYS-sairaalapalvelut ja ensihoito toimialueen, vuodeosastohoitotyön vastuuyksikön N2400 sairaanhoitajan toimeen valinta, 01.04.2026
§ 72 Sairaanhoitajan toimeen 46490-2072 valinta, OYS-sairaalapalvelut ja ensihoito, OYS Osastohoitotyö N2300, 01.04.2026
§ 73 Sairaanhoitajan toimeen 46490-2080 valinta, OYS-sairaalapalvelut ja ensihoito, OYS Osastohoitotyö N2300, 01.04.2026
Hyvinvointialuejohtaja
Projektin ja työryhmän asettaminen:
§ 34 Toimeentulotukiasioiden neuvottelukunnan asettaminen, 26.03.2026
Tehtävään nimeäminen:
§ 39 Palvelualuejohtajan viran täyttäminen TA40 Vammaispalvelujen toimialueella, P435 OYS Konsti, VA4350 Yhteiset OYS Konsti, VY40958, 01.04.2026
Palvelualuejohtaja, ikäihmisten palvelut, asumispalvelut
Yleishallinnon päätös:
§ 15 Virantoimitusvelvollisuuden muuttaminen, 26.03.2026
Palvelualuejohtaja, kuntoutuspalvelut, apuvälinepalvelut
Palvelussuhteen irtisanominen:
§ 3 Työsopimussuhteen irtisanominen työntekijästä johtuvasta syystä (terveydentila), 27.03.2026
Palvelualuejohtaja, kuntoutuspalvelut, lääkinnällinen kuntoutus
Palvelussuhteeseen valinta:
§ 6 Lähihoitajan toimen 73493-1574 täyttäminen Kuntoutuspalvelujen Lääkinnällisen kuntoutuksen Hengityshalvausyksikössä, 30.03.2026
§ 7 Lähihoitajan toimen 73493-1570 täyttäminen Kuntoutuspalvelujen Lääkinnällisen kuntoutuksen Hengityshalvausyksikössä, 30.03.2026
§ 8 Lähihoitajan toimen 73493-8917 täyttäminen Kuntoutuspalvelujen Lääkinnällisen kuntoutuksen Hengityshalvausyksikössä, 30.03.2026
Palvelualuejohtaja, lasten, nuorten ja perheiden erityispalvelut
Suorahankintapäätös:
§ 23 Asiakaskohtainen suorahankinta, 27.03.2026
Palvelualuejohtaja, moniosaajapalvelut
Palvelussuhteeseen valinta:
§ 11 Sairaalahuoltajan toimen (72532-1128) täyttäminen ilman hakumenettelyä Sairaanhoidolliset palvelut toimialueella, Sairaalahuolto S2421 vastuuyksikössä, 01.04.2026
§ 12 Sairaalahuoltajan toimen (72532-0886) täyttäminen ilman hakumenettelyä Sairaanhoidolliset palvelut toimialueella, Sairaalahuolto S2421 vastuuyksikössä, 01.04.2026
Palvelualuejohtaja, OYS sairaalapalvelut ja ensihoito, OYS Aistit
§ 24 Optikon toimen (72008-0803) täyttäminen ilman hakumenettelyä OYS-sairaalapalvelut ja ensihoito toimialueella, OYS Aistit palvelualueella, vastuuyksikössä ykp silmätaudit 27100., 26.03.2026
Palvelualuejohtaja, terveyden- ja sairaanhoidon palvelut, akuuttiosasto
§ 10 Sairaanhoitajan toimen (46490-7191) täyttäminen Terveyden- ja sairaanhoidon palveluiden toimialueen TA30 Pyhäjärven akuuttiosastolla 30621, 30.03.2026
§ 11 Sairaanhoitajan toimen (46490-7206) täyttäminen Terveyden- ja sairaanhoidon palveluiden toimialueen TA30 Pyhäjärven akuuttiosastolla 30621, 30.03.2026
Palvelualuejohtaja, terveyden- ja sairaanhoidon palvelut, vastaanotto- ja infektioiden torjunta
Hankintapäätös:
§ 23 Lääkäreiden suorarekrytointipalvelujen hankinta lähityöhön Haapajärvelle ja Pyhäjärvelle, 27.03.2026
Palvelussuhteen purkaminen:
§ 22 Työsopimussuhteen purkautuneena pitäminen, 27.03.2026
Palvelualuejohtaja, pohjoisen alueen vammaispalvelut
Palvelussuhteeseen valinta:
§ 49 Sairaanhoitajan toimen (46490-4021) täyttäminen, Pohjoisen alueen alueelliset vammaispalvelut, Oulu, VY40292, 27.03.2026
§ 51 Lähihoitajan toimeen (73493-8950) valinta, Pohteen pohjoisen alueen alueelliset vammaispalvelut, Oulu, VY40292, 01.04.2026
§ 52 Lähihoitajan toimeen (73493-8944) valinta, Pohteen pohjoisen alueen alueelliset vammaispalvelut, Oulu, VY40292, 01.04.2026
§ 53 Lähihoitajan toimeen (73493-8958) valinta, Pohteen pohjoisen alueen alueelliset vammaispalvelut, Oulu, VY40292, 01.04.2026
§ 54 Lähihoitajan toimeen (73493-8964) valinta, Pohteen pohjoisen alueen alueelliset vammaispalvelut, Oulu, VY40292, 01.04.2026
Palvelualuejohtaja, eteläisen alueen vammaispalvelut
§ 18 Lähihoitajan toimeen (73493-1394) valinta, Pohteen eteläisen alueen alueelliset vammaispalvelut, VY40510 Antinkangas, 26.03.2026
§ 19 Lähihoitajan toimeen (73493-8900) valinta, Pohteen eteläisen alueen alueelliset vammaispalvelut, VY40510 Antinkangas, 26.03.2026
Palopäällikkö, pelastustoiminta, Oulu
§ 10 Palomiehen viran (38870-1003) täyttäminen pelastustoimen toimialueella, pelastustoiminnan palvelualueella, Oulun vastuualueella, 26.03.2026
Perhekeskuspäällikkö
§ 16 Terveydenhoitajan toimen (52975-1035) täyttäminen ilman hakumenettelyä, Perhe- ja sosiaalipalvelut ja OYS Psykiatria, Perhekeskuspalvelut, Opiskeluterveydenhuolto, Kouluterveydenhuolto OKL C, 26.03.2026
Toimialuejohtaja, sairaanhoidolliset palvelut
Suorahankintapäätös:
§ 6 Hankintapäätös Pesu- ja desinfiointikoneet, 30.03.2026
Toimialuejohtaja, terveyden- ja sairaanhoidon palvelut
Palvelussuhteeseen valinta:
§ 19 Ylilääkärin viran (68010-0027) täyttäminen Terveyden ja sairaanhoidon toimialueella, Haukiputaan sotekeskus, 27.03.2026
§ 20 Ylilääkärin viran (68010-0028) täyttäminen Terveyden ja sairaanhoidon toimialueella, Kempeleen sotekeskus, 27.03.2026
§ 21 Ylilääkärin viran (68010-0061) täyttäminen Terveyden ja sairaanhoidon toimialueella, Kontinkankaan sotekeskus, 27.03.2026
§ 22 Ylilääkärin viran (68010-0063) täyttäminen Terveyden ja sairaanhoidon toimialueella, Limingan sotekeskus, 27.03.2026
§ 23 Ylilääkärin viran (68010-0062) täyttäminen Terveyden ja sairaanhoidon toimialueella, Tuiran sotekeskus, 27.03.2026
§ 24 Ylilääkärin viran (68010-0065) täyttäminen Terveyden ja sairaanhoidon toimialueella, Oulaskankaan sotekeskus, 27.03.2026
Yleishallinnon päätös:
§ 18 Uuden vastuuyksikön perustaminen Terveyden- ja sairaanhoidon palvelujen toimialueelle, 27.03.2026
Vastuualuepäällikkö, kotiin annettavat palvelut, Oulunkaari-Koillismaa-Lakeus
Palvelussuhteeseen valinta:
§ 12 Lähihoitaja toimen (73493-7665) täyttäminen Ikäihmisten palvelut, Kotiin annettavat palvelut, Utajärven ja Vaalan kotihoito, Metsolan yhteisöllisen asumisyksikkö, 01.04.2026
Vastuualuepäällikkö, kotiin annettavat palvelut, Pohteen Eteläinen
§ 13 Lähihoitaja toimen (73493-8074) täyttäminen Ikäihmisten palvelut, Kotiin annettavat palvelut, Nivalan kotihoito 36830, 31.03.2026
§ 15 Lähihoitajan toimen (73493-7899) täyttäminen ilman hakumenettelyä Ikäihmisten palvelut, Kotiin annettavat palvelut, Pohteen Etelä Kotikuntoutus Itä 37131, 01.04.2026
Vastuualuepäällikkö, kotiin annettavat palvelut, Rannikko
§ 14 Lähihoitajan toimen (73493-8460) täyttäminen Ikäihmisten palvelut, Kotiin annettavat palvelut, Siikajoen ja Vihannin kotihoito 36480, 31.03.2026
§ 15 Lähihoitajan toimen (73493-1628) täyttäminen Ikäihmisten palvelut, Kotiin annettavat palvelut, Siikajoen ja Vihannin kotihoito 36480, 31.03.2026
Vastuualuepäällikkö, OYS Akuuttihoito ja geriatria, Ensihoito
§ 6 Hoitotason ensihoitajan toimen (80472-0902) täyttäminen ilman hakumenettelyä OYS sairaalapalvelut ja ensihoito, P457 Ensihoidon palvelualue, 78020 Ensihoitopalvelu, 01.04.2026
Vastuualuepäällikkö, rekrytointi- ja resurssipalvelut
§ 55 Lähihoitajan toimen 73493-1695 täyttäminen Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue, Konsernipalvelut, Henkilöstöpalvelut, Rekrytointi- ja resurssipalvelut, Osaajayksikkö, Oulunkaari resurssipooli, 27.03.2026
§ 61 Lähihoitajan toimen (73493-7815) täyttäminen Konsernipalvelut, Henkilöstöpalvelut, Rekrytointi- ja resurssipalvelut, Osaajayksikkö, Oulun eteläinen resurssipooli vy 37410, 31.03.2026
§ 62 Lähihoitajan toimen (73493-1658) täyttäminen Konsernipalvelut, Henkilöstöpalvelut, Rekrytointi- ja resurssipalvelut, Osaajayksikkö, Oulun eteläinen resurssipooli vy 37410, 31.03.2026
§ 63 Lähihoitajan toimen (73493-1659) täyttäminen Konsernipalvelut, Henkilöstöpalvelut, Rekrytointi- ja resurssipalvelut, Osaajayksikkö, Oulun eteläinen resurssipooli vy 37410, 31.03.2026
§ 64 Lähihoitajan toimen (73493-1660) täyttäminen Konsernipalvelut, Henkilöstöpalvelut, Rekrytointi- ja resurssipalvelut, Osaajayksikkö, Oulun eteläinen resurssipooli vy 37410, 31.03.2026
§ 65 Lähihoitajan toimen (73493-1661) täyttäminen Konsernipalvelut, Henkilöstöpalvelut, Rekrytointi- ja resurssipalvelut, Osaajayksikkö, Oulun eteläinen resurssipooli vy 37410, 31.03.2026
§ 66 Lähihoitajan toimen (73493-1662) täyttäminen Konsernipalvelut, Henkilöstöpalvelut, Rekrytointi- ja resurssipalvelut, Osaajayksikkö, Oulun eteläinen resurssipooli vy 37410, 31.03.2026
§ 67 Lähihoitajan toimen (73493-1663) täyttäminen Konsernipalvelut, Henkilöstöpalvelut, Rekrytointi- ja resurssipalvelut, Osaajayksikkö, Oulun eteläinen resurssipooli vy 37410, 31.03.2026
§ 68 Lähihoitajan toimen (73493-1648) täyttäminen Konsernipalvelut, Henkilöstöpalvelut, Rekrytointi- ja resurssipalvelut, Osaajayksikkö, Oulun eteläinen resurssipooli vy 37410, 31.03.2026
§ 69 Lähihoitajan toimen (73493-1649) täyttäminen Konsernipalvelut, Henkilöstöpalvelut, Rekrytointi- ja resurssipalvelut, Osaajayksikkö, Oulun eteläinen resurssipooli vy 37410, 31.03.2026
§ 70 Lähihoitajan toimen (73493-1650) täyttäminen Konsernipalvelut, Henkilöstöpalvelut, Rekrytointi- ja resurssipalvelut, Osaajayksikkö, Oulun eteläinen resurssipooli vy 37410, 31.03.2026
§ 71 Lähihoitajan toimen (73493-1651) täyttäminen Konsernipalvelut, Henkilöstöpalvelut, Rekrytointi- ja resurssipalvelut, Osaajayksikkö, Oulun eteläinen resurssipooli vy 37410, 31.03.2026
§ 72 Lähihoitajan toimen (73493-1652) täyttäminen Konsernipalvelut, Henkilöstöpalvelut, Rekrytointi- ja resurssipalvelut, Osaajayksikkö, Oulun eteläinen resurssipooli vy 37410, 31.03.2026
§ 73 Lähihoitajan toimen (73493-1653) täyttäminen Konsernipalvelut, Henkilöstöpalvelut, Rekrytointi- ja resurssipalvelut, Osaajayksikkö, Oulun eteläinen resurssipooli vy 37410, 31.03.2026
Tehtävään nimeäminen:
§ 50 Lähihoitajan toimen (73493–1162) täyttäminen Konsernipalvelut, Henkilöstöpalvelut, Rekrytointi- ja resurssipalvelut, Osaajayksikkö, 26.03.2026
§ 51 Lähihoitajan toimen (73493–1674) täyttäminen Konsernipalvelut, Henkilöstöpalvelut, Rekrytointi- ja resurssipalvelut, Osaajayksikkö, 26.03.2026
§ 57 Lähihoitajan toimen (73493–1647) täyttäminen Konsernipalvelut, Henkilöstöpalvelut, Rekrytointi- ja resurssipalvelut, Osaajayksikkö, 27.03.2026
§ 58 Lähihoitajan toimen (73493–1640) täyttäminen Konsernipalvelut, Henkilöstöpalvelut, Rekrytointi- ja resurssipalvelut, Osaajayksikkö, 27.03.2026
§ 59 Lähihoitajan toimen (73493–1646) täyttäminen Konsernipalvelut, Henkilöstöpalvelut, Rekrytointi- ja resurssipalvelut, Osaajayksikkö, 27.03.2026
§ 60 Lähihoitajan toimen (73493–1639) täyttäminen Konsernipalvelut, Henkilöstöpalvelut, Rekrytointi- ja resurssipalvelut, Osaajayksikkö, 27.03.2026
Vastuualuepäällikkö, ympärivuorokautinen asuminen
Palvelussuhteeseen valinta:
§ 17 Sairaanhoitajan toimen (46490-3981) täyttäminen vastuuyksikössä P353/VA3790/36640 Raahen palvelukoti Kotiranta, 31.03.2026