Aluehallitus, kokous 3.2.2026

Esityslista on tarkastettu

§ 71 Aluehallituksen otto-oikeuden käyttäminen

Perustelut

Hyvinvointialuelain 97 §:n mukaan aluehallitus, aluehallituksen puheenjohtaja, hyvinvointialuejohtaja ja hallintosäännössä määrätty hyvinvointialueen viranhaltija voivat ottaa aluehallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty aluehallituksen alaisen viranomaisen tai aluehallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen hallintosäännön 23 §:n mukaan asian ottamisesta aluehallituksen käsiteltäväksi voi päättää aluehallitus, aluehallituksen puheenjohtaja ja hyvinvointialuejohtaja.

Hallintosäännön 24 §:n mukaan aluehallituksen alaisen viranomaisen on ilmoitettava aluehallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista aluehallitus on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeuttaan.

Ilmoitus on tehtävä neljän (4) päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta.

Ilmoitus tehdään sähköisesti aluehallituksen esittelijälle, ellei aluehallitus toisin päätä.

Päätökset niissä asioissa, joista ei tarvitse ilmoittaa, voidaan otto-oikeuden estämättä panna täytäntöön, jollei yksittäistapauksessa ole ilmoitettu asian ottamisesta toimielimen käsiteltäväksi.

Ottamiseen oikeutettu viranomainen voi ottaa käsiteltäväkseen myös asian, josta sille ei ole ilmoitettu.

Henkilöstöjaoston, tulevaisuuslautakunnan, hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunnan sekä turvallisuus- ja valmiuslautakunnan kokouspöytäkirjat ovat nähtävissä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen verkkosivuilla (Päätöksenteko).

Hoitotyön johtaja, palvelualue 9 Teho- ja valvontahoitotyö
Palvelussuhteeseen valinta:
§ 4 OYS-sairaalapalvelujen ja ensihoidon toimialueen teho- ja valvontahoitotyön vastuuyksikön N4000 sairaanhoitajan toimen (46490-3557) täyttäminen ilman hakumenettelyä, 27.01.2026
§ 5 Sairaanhoitajan toimeen 46490-2969 valinta,​ OYS-sairaalapalvelut ja ensihoito,​ N4000 Teho-​ ja valvontahoitotyö, 27.01.2026
§ 6 Sairaanhoitajan toimeen 46490-​3043 valinta,​ OYS-​sairaalapalvelut ja ensihoito,​ N4000 Teho-​ ja valvontahoitotyö, 27.01.2026
§ 7 Sairaanhoitajan toimeen 46490-​3163 valinta,​ OYS-​sairaalapalvelut ja ensihoito,​ N4000 Teho-​ ja valvontahoitotyö, 27.01.2026

Hoitotyön johtaja, Psykiatrisen avohoidon osaamiskeskus
§ 3 Apulaisosastonhoitajan toimen (03330-1033) täyttäminen Oys Psykiatria, Ensilinjan mt-palvelut, 23.01.2026

Konsernipalvelujen johtaja
Yleishallinnon päätös:
§ 3 Elektroniikkatie 6 vuokraaminen Technopolis Oy:ltä, 26.01.2026

Lapsiperheiden sosiaalihuollon päällikkö
Palvelussuhteeseen valinta:
§ 1 Perhetyöntekijän (73518-1063) toimen täyttäminen, Perhe- ja sosiaalipalvelut OYS psykiatria, Perhekeskuspalvelut, Tehostettu perhetyö OER C, 23.01.2026

Palvelualuejohtaja, aikuisten perustason sosiaalihuollon palvelut
§ 2 Sosiaaliohjaajan (48337-1120) viransijaisuus, Perhe- ja sosiaalipalvelut OYS psykiatria, Aikuisten perustason sosiaalihuollon palvelut, Raahen ja Ylivieskan seudun aikuisten sosiaaliohjaus, 28.01.2026

Palvelualuejohtaja, kuntoutuspalvelut, fysiatria
§ 8 Psykologin toimen (41790-0837) täyttäminen Kuntoutuspalvelujen Fysiatrian osaamiskeskuksen Kuntoutuksen poliklinikoilla (Kipupoliklinikka), 27.01.2026

Palvelualuejohtaja, lääke- ja potilashoidon palvelut
Palvelussuhteen irtisanominen:
§ 2 Työsopimussuhteen irtisanominen työntekijästä johtuvasta syystä (terveydentila), 28.01.2026

Palvelualuejohtaja, lasten, nuorten ja perheiden erityispalvelut
Suorahankintapäätös:
§ 7 Asiakaskohtainen suorahankinta, 22.01.2026
§ 8 Asiakaskohtainen suorahankinta, 26.01.2026
§ 10 Asiakaskohtainen suorahankinta, 26.01.2026

Palvelualuejohtaja, OYS sairaalapalvelut ja ensihoito, palvelualue 4
Palvelussuhteeseen valinta:
§ 9 Erikoislääkärin viran (10080-1072) täyttäminen OYS Sairaalapalvelut ja ensihoito toimialueella, Palvelualueella 4, Neuro yhteiset vastuualueella, YKP Neurokirurgian vastuuyksikössä, 27.01.2026
§ 10 Erikoislääkärin viran (10080-1071) täyttäminen OYS Sairaalapalvelut ja ensihoito toimialueella, Palvelualueella 4, Neuro yhteiset vastuualueella, YKP Neurokirurgian vastuuyksikössä, 28.01.2026
§ 11 Erikoislääkärin viran (10080-1070) täyttäminen OYS Sairaalapalvelut ja ensihoito toimialueella, Palvelualueella 4, Neuro yhteiset vastuualueella, YKP Neurokirurgian vastuuyksikössä, 28.01.2026

Toimialuejohtaja, sairaanhoidolliset palvelut
Yleishallinnon päätös:
§ 2 Käyttösuunnitelma 2026 Sairaanhoidolliset palvelut toimialue, 23.01.2026

Toimialuejohtaja, vammaispalvelut
§ 4 Vastuuyksikön perustaminen P435 OYS Konsti palvelualueelle, Jalkautuva tukitiimi, 27.01.2026

Tietohallintojohtaja
Hankintapäätös:
§ 6 Hankintapäätös: Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen SoS Saga infra kapasiteetin kasvatus ennen käyttöönottojen laajentumista Mediconsult oy suositusten mukaiseksi, 23.01.2026
§ 8 Hankintapäätös: Saga Sosiaalihuolto -asiakastietojärjestelmän Koodistopalvelu-rajapinnan muutostyöt, 23.01.2026

Vastuualuepäällikkö, kotiin annettavat palvelut, Rannikko
Palvelussuhteen irtisanominen:
§ 7 Työsopimussuhteen irtisanominen työntekijästä johtuvasta syystä, 26.01.2026

Vastuualuepäällikkö, kuntoutusyksiköt
Palvelussuhteeseen valinta:
§ 4 Lähihoitajan sijaisuuden (73493-8083) täyttäminen vastuuyksikössä P353/VA3830/37080 Ylivieskan kuntoutusyksikkö, 27.01.2026
§ 5 Lähihoitajan toimen (73493-7033) täyttäminen vastuuyksikössä P353/VA3680/35910 Oulun lyhytaikaishoidon yksikkö Daalia, 27.01.2026

Sijaishuollon ja erityispalveluiden päällikkö
§ 1 Sairaanhoitajan viran (46490-6786) täyttäminen, Perhe- ja sosiaalipalvelut, Oys psykiatria, Lasten, nuorten ja perheiden erityispalvelut, Lastensuojelun lastenkodit ja erityispalvelut, Metsolan lastenkoti, 27.01.2026

Vastuualuepäällikkö, rekrytointi- ja resurssipalvelut
§ 6 Lähihoitajan toimen (73493-1700) täyttäminen konsernipalvelut, henkilöstöpalvelut, rekrytointi- ja resurssipalvelut, Osaajayksikkö, Oulunkaari resurssipooli 37460, 26.01.2026
Tehtävään nimeäminen:
§ 7 Sairaanhoitajan toimen (46490-​0877) täyttäminen Konsernipalvelut,​ Henkilöstöpalvelut,​ Rekrytointi-​ ja resurssipalvelut,​ Osaajayksikkö, 27.01.2026

Vastuualuepäällikkö, vammaispalvelujen osaamiskeskus
Palvelussuhteeseen valinta:
§ 3 Sosiaalityöntekijän viran (48390-1243) täyttäminen, Keskinen vammaissosiaalityö, Raahe, VY40880, 27.01.2026

Viestintäjohtaja
§ 1 Viestintäkoordinaattorin toimen täyttäminen, 26.01.2026

Vastuuyksikköpäällikkö, aikuisten perustason sosiaalihuollon palvelut, Raahen ja Ylivieskan seudun kuntouttava työtoiminta
§ 1 Kuntouttavan työtoiminnan ohjaajan (71300-1000) toimi, 50 % työaika, määräaikainen, Aikuisten perustason sosiaalihuollon palvelut, Raahen ja Ylivieskan seudun kuntouttava työtoiminta (P3426), 26.01.2026

Vastuuyksikköpäällikkö, perhekeskuspalvelut, lapsiperheiden kotiin annettavat palvelut, Kalajoki-Merijärvi-Pyhäjoki-Raahe-Siikajoki
§ 1 Perheohjaajan toimen (39403-1015) sijaisuus, Perhekeskuspalvelut, Lapsiperheiden kotiin annettavat palvelut, Raahe, 22.01.2026

Ylläpitopäällikkö
Hankintapäätös:
§ 3 Hankintapäätös Lukkotarvikkeet ja lukkotyöt, 22.01.2026
Palvelussuhteeseen valinta:
§ 2 Sähköasentajan toimen (49730-0804) täyttäminen, Tekniset palvelut, VY10310 ylläpitopalvelut, 22.01.2026

Päätösehdotus

Esittelijä: Ilkka Luoma, hyvinvointialuejohtaja (p. 040 767 1609)

1. Aluehallitus ei käytä otto-oikeutta viranhaltijapäätöksiin ajalta 22. - 28.1.2026

2. Aluehallitus ei käytä otto-oikeutta

- tulevaisuuslautakunnan 15.1.2026 kokouksessa tekemiin päätöksiin

- hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunnan 28.1.2026 tekemiin päätöksiin.