Perustelut
Hyvinvointialuelain 97 §:n mukaan aluehallitus, aluehallituksen puheenjohtaja, hyvinvointialuejohtaja ja hallintosäännössä määrätty hyvinvointialueen viranhaltija voivat ottaa aluehallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty aluehallituksen alaisen viranomaisen tai aluehallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen hallintosäännön 23 §:n mukaan asian ottamisesta aluehallituksen käsiteltäväksi voi päättää aluehallitus, aluehallituksen puheenjohtaja ja hyvinvointialuejohtaja.
Hallintosäännön 24 §:n mukaan aluehallituksen alaisen viranomaisen on ilmoitettava aluehallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista aluehallitus on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeuttaan.
Ilmoitus on tehtävä neljän (4) päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta.
Ilmoitus tehdään sähköisesti aluehallituksen esittelijälle, ellei aluehallitus toisin päätä.
Päätökset niissä asioissa, joista ei tarvitse ilmoittaa, voidaan otto-oikeuden estämättä panna täytäntöön, jollei yksittäistapauksessa ole ilmoitettu asian ottamisesta toimielimen käsiteltäväksi.
Ottamiseen oikeutettu viranomainen voi ottaa käsiteltäväkseen myös asian, josta sille ei ole ilmoitettu.
Henkilöstöjaoston, tulevaisuuslautakunnan, hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunnan sekä turvallisuus- ja valmiuslautakunnan kokouspöytäkirjat ovat nähtävissä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen verkkosivuilla (Päätöksenteko).
Ateria- ja puhtauspalvelujohtaja
Palvelussuhteen purkaminen koeaikana:
§ 4 Työsopimussuhteen purkaminen koeajalla, 15.06.2026
Hankintapäällikkö, hankinnat ja tavaralogistiikka
Hankintapäätös:
§ 30 Hankintapäätös, Asiantuntija- ja projektinhallintatyön hankinta Istekki Oy:lta pelastuslaitoksen toimipisteiden PPAD-tietoliikennepalveluiden ja perustietotekniikan yliheitto- ja käyttöönottoprojektin tueksi., 17.06.2026
Hoitotyön johtaja, OYS Avohoitotyö
Palvelussuhteeseen valinta:
§ 68 Määräaikaisiin sairaanhoitajan ja sairaanhoitajaopiskelijan kesäsijaisuuksiin valinta (hakuavain 689819), OYS Avohoitotyö, N3200, 11.06.2026
§ 69 Määräaikaisten osastonsihteerien kesäsijaisuuksiin valinta (hakuavain 692839), OYS Avohoitotyö, somatiikan sihteeripalvelut 25997, 11.06.2026
§ 71 Määräaikaisiin sairaanhoitajan ja sairaanhoitajaopiskelijan kesäsijaisuuksiin valinta (hakuavain 689957), OYS Avohoitotyö, N3200, 17.06.2026
§ 72 Määräaikaisten osastonsihteerien kesäsijaisuuksiin valinta (hakuavain 692839), OYS Avohoitotyö, somatiikan sihteeripalvelut 25997, 17.06.2026
Hoitotyön johtaja, OYS Osastohoitotyö, Vuodeosastohoitotyö
§ 131 OYS sairaalapalvelut ja ensihoito toimialueen vuodeosastohoitotyön N2200 sairaanhoitajan ja alan opiskelijoiden kesäsijaisuuksiin valinnat, 16.06.2026
§ 132 OYS sairaalapalvelut ja ensihoito toimialueen vuodeosastohoitotyön N2400 sairaanhoitajan, lähihoitajan ja alan opiskelijoiden kesäsijaisuuksiin valinnat, 16.06.2026
§ 133 OYS sairaalapalvelut ja ensihoito toimialueen vuodeosastohoitotyön N2100 sairaanhoitajan, lähihoitajan ja alan opiskelijoiden kesäsijaisuuksiin valinnat, 16.06.2026
Hyvinvointialuejohtaja
Sijaisten määrittäminen:
§ 84 Riskienhallintapäällikön ja sisäisen tarkastuksen päällikön sijaisten nimeäminen. Tämä viranhaltijapäätös kumoaa vs. hyvinvointialuejohtajan päätöksen 59/2023 (3.7.2023)., 15.06.2026
§ 85 Vammaispalvelujen toimialuejohtajan sijaisten nimeäminen, 17.06.2026
Sopimukset:
§ 86 Maa-alueen vuokraaminen Tyrnävän kunnalta, 17.06.2026
Palvelualuejohtaja, aikuisten erityispalvelut
Suorahankintapäätös:
§ 69 Asiakaskohtainen suorahankinta, 16.06.2026
Palvelualuejohtaja, diagnostiikka
Palvelussuhteen irtisanominen:
§ 30 Työsopimussuhteen irtisanominen taloudellisesta ja tuotannollisesta syystä, 16.06.2026
Palvelualuejohtaja, ikäihmisten palvelut, asumispalvelut
§ 22 Viranhaltijan siirtäminen toiseen virkasuhteeseen yhteistoimintaneuvottelun perusteella, 15.06.2026
Toimialuejohtaja, terveyden- ja sairaanhoidon palvelut
Yleishallinnon päätös:
§ 60 Terveyden- ja sairaanhoidon palvelut toimialueen vastuuyksikön 30622 Oulaisten akuuttiosaston lakkauttaminen, 17.06.2026
Vastuualuepäällikkö, vammaispalvelujen osaamiskeskus
Palvelussuhteen irtisanominen:
§ 12 Virkasuhteisen henkilön sijoittuminen uuteen tehtävään yhteistoimintaneuvottelun perusteella, 12.06.2026
§ 13 Virkasuhteisen henkilön sijoittuminen uuteen tehtävään yhteistoimintaneuvottelun perusteella, 17.06.2026
Ehdotus
Esittelijä: Ilkka Luoma, hyvinvointialuejohtaja (p. 040 767 1609)
Aluehallitus ei käytä otto-oikeutta viranhaltijapäätöksiin ajalta 11. - 17.6.2026.
Päätös
Maire Mäki poistui esteellisenä (yhteisöjäävi) kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 13.43 - 13.46.
Aluehallitus hyväksyi hyvinvointialuejohtajan ehdotuksen.