Perustelut
Asian tausta
Asianosainen on tehnyt oikaisuvaatimuksen toimialuejohtaja Leena Mämmi-Laukan viranhaltijapäätöksestä PPHVADno-2025-27192 Perhe- ja sosiaalipalveluiden ja OYS psykiatrian, aikuisten erityispalvelujen palvelualueen asumisen ohjaus- vastuuyksikköpäällikön virkavalintaan liittyen Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluehallitukselle ja vaatinut, että päätös kumotaan lain vastaisena ja syrjivänä.
Oikaisuvaatimuksen tekijä on perustellut vaatimustaan seuraavasti
- Päätöstä ei ole perusteltu perustuslaissa, viranhaltijalaissa ja hallintolaissa tarkoitetulla tavalla.
- Päätös on syrjivä
- Päätöksen valintakriteerit eivät vastaa hakuilmoituksessa ilmoitettuja ja hakukriteerit itsessään ovat olleet syrjivät.
- Työkokemusta ei ole käytännössä huomioitu valinnassa lainkaan, vaan ainoastaan kelpoisuus. Lisäksi siltä osin kuin työkokemus on ylipäätään huomioitu, ei hakijoiden osalta ole vertailtu sitä kokemusta, jota hakuilmoituksessa on nostettu esiin ja joka olisi työn kannalta merkityksellistä.
Toimialuejohtajan päätös on tehty 12.12.2025 ja oikaisuvaatimus on saapunut 23.12.2025. Oikaisuvaatimus on tehty lain hyvinvointialueesta 143 § mukaisessa 14 päivän määräajassa. Lausunto oikaisuvaatimukseen laajempine perusteluineen on erillisenä liitteenä.
Henkilöstöpäällikkö Mari Saari-Someron yhteenveto lausunnosta
Virkavalinta on tapahtunut perustuslain yleisten nimitysperusteiden mukaisesti. Se on tehty kokonaisarvioinnin perusteella, joka on perustunut hakemukseen, hakijoiden henkilökohtaiseen haastatteluun ja haastattelussa esille tulleisiin seikkoihin sekä hakijoiden henkilökohtaisten ominaisuuksien arviointiin.
Tehtävän kelpoisuusvaatimukseksi on asetettu sosiaalityöntekijän koulutus, laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista niin edellyttää silloin, kun johdettavana on sosiaalityöntekijöitä. Asianosainen ja virkaan valittu täyttävät asetetun kelpoisuusvaatimuksen. Tehtävän sisältö on laaja eikä se muodostu yksinomaan sosiaalityön ammatilliseen substanssijohtamiseen liittyvistä tehtävistä. Työnantajalla on laaja oikeus asettaa tehtävälle sen hoitamisen kannalta olennaiset vaatimukset valittavan henkilön osaamisen ja henkilökohtaisten ominaisuuksien näkökulmasta. Nämä on kirjattu laajasti hakuilmoitukseen ja niitä on käsitelty haastattelussa, kuten liitteenä oleva valintamuistio osoittaa. Hakukriteerit ja päätös eivät ole syrjiviä yhdenvertaisuuslain tai tasa-arvolain näkökulmasta.
Virkaan haastattelut henkilöt, asianosainen ja virkaan valittu mukaan lukien, on arvioitu seuraavilla tekijöillä: koulutus, keskeinen työkokemus, hakemuksessa edellytetyt osaamiset eli vahva alan osaaminen, kokemus esihenkilötehtävistä, haastattelussa menestyminen ja arvio valmiudesta haettuun tehtävään. Valinnassa on siten huomioitu muutkin tekijät kuin kelpoisuusvaatimus. Virkavalinnassa hakijoiden työkokemusta on tarkasteltu sekä määrällisesti että ennen kaikkea laadullisesti suhteessa haettavan vastuuyksikköpäällikön viran tehtäviin. Pelkkää työkokemuksen kokonaispituutta ei ole pidetty ratkaisevana, vaan arvioinnissa on painotettu sitä, kuinka relevanttia ja viran tehtäväkenttään soveltuvaa kokemus on ollut. Nämä vaatimukset on esitetty hakuilmoituksessa.
Valmistelijan ehdotus
Marja Salonen, vs. toimialuejohtaja, Perhe- ja sosiaalipalvelut ja OYS psykiatria (p. 040 1549041):
Aluehallitus hylkää oikaisuvaatimuksen kaikilta osin perusteettomana edellä kerrotuilla sekä liitteenä olevassa lausunnossa kerrotuilla perusteilla.
Päätösehdotus
Esittelijä: Kirsti Ylitalo-Katajisto, vs. hyvinvointialuejohtaja
Aluehallitus hyväksyy vs. toimialuejohtajan ehdotuksen.