Perustelut
Hyvinvointialuestrategia, sote-järjestämissuunnitelma, pelastustoimen palvelutasopäätös sekä tuottavuus- ja taloudellisuusohjelma muodostavat talousarvion seurannan perustan vuodelle 2025. Seurattavat tavoitteet, toimenpiteet ja mittarit on määritelty kyseisissä asiakirjoissa ja niistä raportoidaan hallintosäännön (71 §) mukaisesti.
Pohteen vuoden kolmas osavuosikatsaus on koostettu ajalta 1.1.-30.9.2025. Aluehallitus raportoi osavuosikatsauksista aluevaltuustolle kolmen kuukauden välein. Lisäksi talouden tilannetta käydään säännöllisesti läpi muun muassa muissa toimielimissä, johtoryhmissä sekä henkilöstön kanssa.
Tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman sekä sote-järjestämissuunnitelman toimenpiteet ovat pääosin edenneet tavoitteiden mukaisesti. Järjestämissuunnitelmaan sisältyviä paikkamäärien rakenteellisia muutoksia on viety systemaattisesti eteenpäin. Elämänkaaren mukaisten palvelukokonaisuuksien kehittämistyössä on edetty suunnitellun mukaisesti.
Lakisääteiset hoito- ja palvelutakuut toteutuvat Pohteella vaihtelevasti eri palveluissa syyskuun tilanteen mukaisesti. Hoito- ja palvelutakuun seurantaa haastaa osin edelleen tietojen saatavuus käynnissä olevan asiakas- ja potilastietojärjestelmämuutoksen takia.
Pohteen asiakastyytyväisyys oli osavuosikatsauksen seurantajaksolla erinomaisella tasolla (NPS 54, vastauksia 20 769) eri palveluiden asiakastyytyväisyyttä ja -uskollisuutta mittaavan NPS (Net Promoter Score) tuloksen mukaan. Luku ei sisällä digitaalisen sotekeskuksen palautetta.
Talouden toteuma ja ennuste loppuvuodesta
Aluevaltuusto on 26.5.2025 sekä 15.9.2025 päättänyt muutetusta talousarviosta vuotta 2025 koskien. Muutetussa talousarviossa Pohteen tulos kuluvalle vuodelle on 37,0 miljoonaa. Syyskuun tilanteessa ylijäämä on 56,6 miljoonaa. Toimintakate alittaa käyttösuunnitelman 2,2 prosenttia.
Osavuosikatsauksen perusteella näyttää siltä, että talousarvion mukainen 37 miljoonan tulos voi olla mahdollinen. Tältä osin ennuste on hieman parantunut kesäkuun osavuosikatsauksen tilanteesta. Talousarvion mukainen tulos kuitenkin edellyttää TUTA-toimien täysimääräistä etenemistä loppuvuonna. Lisäksi on huomioitava, että joulukuu on erityisesti henkilöstökulujen osalta huomattavasti ns. normaalikuukautta kalliimpi.
Olennainen ylitysriski sisältyy henkilöstökuluihin. Tässä vaiheessa kuitenkin näyttää siltä, että katetta henkilöstökulujen ylitykselle olisi vähintään osittain löydettävissä talousarvion muista eristä. Esimerkiksi muiden palvelujen ostojen osalta merkittäviä alituksia arvioidaan asiantuntijapalveluihin, ICT-palveluihin, muihin sote-palveluihin sekä koulutus- ja kulttuuripalveluihin.
Tilinpäätösennusteeseen sisältyy vielä runsaasti epävarmuutta. Mahdollinen talousarviomuutos tuodaan tarvittaessa aluevaltuustoon käsiteltäväksi joulukuussa 2025.
Tietoa henkilöstöstä
Pohteen henkilömäärä oli 30.9.2025 yhteensä 17 842, mikä merkitsee 115 henkilön (0,6 %) kasvua vuoden takaiseen tilanteeseen nähden. Määräaikaisten työ- ja virkasuhteisten osuus oli 20,9 prosenttia, eli hieman pienempi kuin vuotta aiemmin (21,5 %). Osuus vaihtelee ajankohdan ja toimialueen mukaan.
Muutetussa talousarviossa 2025 palkallinen työpanos on 16 261,6. Tammi-syyskuun toteuma oli 100 prosenttia budjetista. Palkallinen työpanos nousi 0,9 prosenttia ja toteutunut työpanos 0,4 prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan.
Tammi-syyskuussa vakituisen henkilöstön lähtövaihtuvuus oli 4,0 prosenttia (n=584), mikä on matalampi kuin edellisvuoden vastaavalla jaksolla (4,7 %, n=675). Hakijamäärät avoimiin toimiin ja virkoihin ovat kasvaneet merkittävästi aiempaan verrattuna. Sairauspoissaoloprosentti oli 5,2 prosenttia, mikä on samalla tasolla kuin vuotta aiemmin.
Valmistelijan ehdotus
Anu Vuorinen, strategia- ja talousjohtaja (p. 044 365 5473):
Aluehallitus
- merkitsee osavuosikatsauksen ajalta 1-9/2025 tiedoksi ja
- esittää aluevaltuustolle, että se merkitsee osavuosikatsauksen ajalta
1-9/2025 tiedoksi.
Päätösehdotus
Esittelijä: Ilkka Luoma, hyvinvointialuejohtaja
Aluehallitus hyväksyy strategia- ja talousjohtajan ehdotuksen.