Perustelut
Hyvinvointialuelain 97 §:n mukaan aluehallitus, aluehallituksen puheenjohtaja, hyvinvointialuejohtaja ja hallintosäännössä määrätty hyvinvointialueen viranhaltija voivat ottaa aluehallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty aluehallituksen alaisen viranomaisen tai aluehallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen hallintosäännön 23 §:n mukaan asian ottamisesta aluehallituksen käsiteltäväksi voi päättää aluehallitus, aluehallituksen puheenjohtaja ja hyvinvointialuejohtaja.
Hallintosäännön 24 §:n mukaan aluehallituksen alaisen viranomaisen on ilmoitettava aluehallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista aluehallitus on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeuttaan.
Ilmoitus on tehtävä neljän (4) päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta.
Ilmoitus tehdään sähköisesti aluehallituksen esittelijälle, ellei aluehallitus toisin päätä.
Päätökset niissä asioissa, joista ei tarvitse ilmoittaa, voidaan otto-oikeuden estämättä panna täytäntöön, jollei yksittäistapauksessa ole ilmoitettu asian ottamisesta toimielimen käsiteltäväksi.
Ottamiseen oikeutettu viranomainen voi ottaa käsiteltäväkseen myös asian, josta sille ei ole ilmoitettu.
Henkilöstöjaoston, tulevaisuuslautakunnan, hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunnan sekä turvallisuus- ja valmiuslautakunnan kokouspöytäkirjat ovat nähtävissä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen verkkosivuilla (Päätöksenteko).
Hankintapäällikkö, hankinnat ja tavaralogistiikka
Palvelussuhteeseen valinta:
§ 26 Logistiikkasuunnittelijan toimen täyttäminen ilman hakumenettelyä Konsernipalvelujen toimialueella, Hankinta- ja talouspalvelujen palvelualueella, Hankinnat- ja materiaalilogistiikka vastuualueella, Kuljetuspalvelut vastuuyksikössä, 02.06.2026
Hoitotyön johtaja, OYS Osastohoitotyö, Vuodeosastohoitotyö
Palvelussuhteen irtisanominen:
§ 114 Työsuhteen irtisanominen työsopimuslain 7 luvun 2 §:n mukaisin perustein, 29.05.2026
Palvelussuhteeseen valinta:
§ 116 OYS-sairaalapalvelujen ja ensihoidon toimialueen vuodeosastohoitotyön vastuuyksikön N2200 sairaanhoitajan toimen (46490–2568) täyttäminen ilman hakumenettelyä, 02.06.2026
Hoitotyön johtaja, Psykiatrisen avohoidon osaamiskeskus
§ 29 Sairaanhoitajan toimen (41790-5067) täyttäminen, Oys Psykiatria, Psykiatrisen avohoidon osaamiskeskus, Rannikon mt-palvelut, P3104, 28.05.2026
§ 30 Sairaanhoitajan toimen (41790-7344) täyttäminen, Oys Psykiatria, Psykiatrisen avohoidon osaamiskeskus, Rannikon mt-palvelut, P3104, 28.05.2026
§ 32 Sairaanhoitajan toimen (46490-6272) täyttäminen ilman hakumenettelyä, Oys psykiatria, P3105, Leponiemi, 01.06.2026
§ 33 Sairaanhoitajan toimen (46490-0964) täyttäminen ilman hakumenettelyä, Oys psykiatria, P3116, 01.06.2026
Hoitotyön johtaja, Psykiatrisen osastohoidon osaamiskeskus
§ 26 Sairaanhoitajan toimen (46490-0967) täyttäminen ilman hakumenettelyä Perhe-ja sosiaalipalvelut ja Oys Psykiatria, Psykiatrisen osastohoidon osaamiskeskus, P3399, 01.06.2026
Hyvinvointialuejohtaja
Hankintapäätös:
§ 71 Hankintapäätös: Omaolon määräaikaistarkastusten esitietolomakkeet ja terveystarkastus (DigiFinland Oy), 29.05.2026
Sopimukset:
§ 73 Toimitilojen vuokraaminen LähiTapiola Yhteiskuntakiinteistöt Suomi Ky:ltä, 02.06.2026
Palvelualuejohtaja, aikuisten erityispalvelut
Suorahankintapäätös:
§ 63 Asiakaskohtainen suorahankinta, 02.06.2026
Palvelualuejohtaja, diagnostiikka
Palvelussuhteeseen valinta:
§ 27 Erikoislääkärin viran (10080-0212) täyttäminen Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen, Oys, Sairaanhoidolliset palvelut toimialue, diagnostiikan palvelualue, kliininen neurofysiologia, 03.06.2026
§ 28 Erikoislääkärin viran (10080-0480) täyttäminen Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen, Oys, Sairaanhoidolliset palvelut toimialue, diagnostiikan palvelualue, kliininen neurofysiologia, 03.06.2026
Palvelualuejohtaja, kuntoutuspalvelut, alueelliset palvelut
§ 12 Puheterapeutin toimeen (42590-1022) valinta, Alueelliset kuntoutuspalvelut, VY65050, 02.06.2026
Palvelualuejohtaja, kuntoutuspalvelut, lääkinnällinen kuntoutus
§ 15 Erikoislääkärin viran (10080-0080) täyttäminen Kuntoutuspalvelujen Lääkinnällisen kuntoutuksen Vaativan kuntoutuksen osastolla, 01.06.2026
§ 16 Lähihoitajan toimen 73493-8919 täyttäminen Kuntoutuspalvelujen Lääkinnällisen kuntoutuksen Hengityshalvausyksikössä, 01.06.2026
Palvelualuejohtaja, lääke- ja potilashoidon palvelut
Palvelussuhteen irtisanominen:
§ 40 Työsopimussuhteen irtisanominen taloudellisesta ja tuotannollisesta syystä, 01.06.2026
Palvelualuejohtaja, lasten, nuorten ja perheiden erityispalvelut
Suorahankintapäätös:
§ 38 Asiakaskohtainen suorahankinta, 01.06.2026
§ 39 Asiakaskohtainen suorahankinta, 01.06.2026
§ 40 Asiakaskohtainen suorahankinta, 02.06.2026
Palvelualuejohtaja, terveyden- ja sairaanhoidon palvelut, suun terveydenhuollon palvelualue
Palvelussuhteen irtisanominen:
§ 53 Työsopimussuhteen purkaminen työntekijästä johtuvasta syystä, 03.06.2026
Palvelussuhteeseen valinta:
§ 48 Terveyskeskushammaslääkärin toimen (71286-1113) täyttäminen ilman hakumenettelyä Terveyden ja sairaanhoidon toimialueella, Suun terveydenhuollon palvelualueella, Kaakkuri-Oulunsalo vastuuyksikössä, 28.05.2026
§ 49 Terveyskeskushammaslääkärin toimen (71286-1029) täyttäminen ilman hakumenettelyä Terveyden ja sairaanhoidon toimialueella, Suun terveydenhuollon palvelualueella, Kontinkankaan vastuuyksikössä 30260, 28.05.2026
§ 50 Terveyskeskushammaslääkärin toimen (71286-1062) täyttäminen ilman hakumenettelyä Terveyden ja sairaanhoidon toimialueella, Suun terveydenhuollon palvelualueella, Kontinkankaan vastuuyksikössä 30260, 28.05.2026
§ 51 Terveyskeskushammaslääkärin toimen (71286-1056) täyttäminen ilman hakumenettelyä Terveyden ja sairaanhoidon toimialueella, Suun terveydenhuollon palvelualueella, Kiimingin vastuuyksikössä 30272, 28.05.2026
Palvelualuejohtaja, terveyden- ja sairaanhoidon palvelut, vastaanotto- ja infektioiden torjunta
§ 55 Lähihoitajan toimen (73493-6683) täyttäminen ilman hakumenettelyä Terveyden- ja sairaanhoidon toimialueen Vastaanotto ja infektioiden torjunnan vastuuyksikössä 30250,Tuiran vastaanotto, 28.05.2026
§ 56 Sairaanhoitajan toimen (46490-7159) täyttäminen ilman hakumenettelyä Terveyden- ja sairaanhoidon toimialueen Vastaanotto ja infektioiden torjunnan vastuuyksikössä 30250, Tuiran vastaanotto, 28.05.2026
Palvelualuejohtaja, vammaispalvelut, yhteiset palvelut
Hankintapäätös:
§ 95 Hankintapäätös, sosiaalihuollon asiakaskohtainen suorahankinta, 29.05.2026
Pelastusjohtaja
Palvelussuhteen irtisanominen:
§ 9 Virkasuhteisen henkilön sijoittuminen uuteen tehtävään yhteistoimintaneuvottelujen perusteella, 03.06.2026
§ 10 Virkasuhteisen henkilön sijoittuminen uuteen tehtävään yhteistoimintaneuvottelujen perusteella, 03.06.2026
§ 11 Virkasuhteisen henkilön sijoittuminen uuteen tehtävään yhteistoimintaneuvottelujen perusteella, 03.06.2026
§ 12 Virkasuhteisen henkilön sijoittuminen uuteen tehtävään yhteistoimintaneuvottelujen perusteella, 03.06.2026
Perhekeskuspäällikkö
Palvelussuhteeseen valinta:
§ 39 Terveydenhoitajan toimen (52975-1067) täyttäminen ilman hakumenettelyä, Perhe- ja sosiaalipalvelut ja Oys psykiatria, Perhekeskuspalvelut, Neuvolapalvelut, Kontinkankaan neuvola, 03.06.2026
Toimialuejohtaja, vammaispalvelut
Yleishallinnon päätös:
§ 27 IMO-työryhmien nimeäminen, Pohteen pohjoisen alueen vammaispalvelujen toimintayksiköt, 28.05.2026
Tekninen johtaja
§ 46 Sipilän lastensuojeluyksikön muutostyöt, RA-urakka, 29.05.2026
§ 47 Vihikari 10, Kempele vuokraaminen Sagax RE Portfolio 3 Oy:ltä, 02.06.2026
Tilapalvelupäällikkö
§ 5 Sipilän lastensuojeluyksikön muutostyöt, LVIA-urakka, 29.05.2026
Vastuualuepäällikkö, ikäihmisten palvelut, yhteinen osaamiskeskus
Palvelussuhteeseen valinta:
§ 18 Lähihoitajan toimen (73493-7170) täyttäminen vastuuyksikössä P385/VA3865/37610 Kotona asumisen turvahälytyskeskus, 03.06.2026
Vastuualuepäällikkö, ikäihmisten kotiin annettavat palvelut, Oulu
§ 33 Sairaanhoitajan toimen (46490-6546) täyttäminen ilman hakumenettelyä Ikäihmisten palvelut, Kotiin annettavat palvelut, Oulun kotikuntoutus 35660, 28.05.2026
Vastuualuepäällikkö, ikäihmisten kotiin annettavat palvelut, Ylivieskan ja Haapajärven seutu
§ 36 Sairaanhoitaja toimen (46490-7424) täyttäminen Ikäihmisten palvelut, Kotiin annettavat palvelut, Pohteen eteläisen kotikuntoutus länsi 37132, 28.05.2026
§ 37 Lähihoitaja toimen (73493-7835) täyttäminen Ikäihmisten palvelut, Kotiin annettavat palvelut, Haapajärven kotihoito 36850, 28.05.2026
§ 38 Lähihoitaja toimen (73493-1735) täyttäminen Ikäihmisten palvelut, Kotiin annettavat palvelut, Haapajärven kotihoito 36850, 28.05.2026
§ 39 Lähihoitajan toimen (73493-7845) täyttäminen ilman hakumenettelyä Ikäihmisten palvelut, Kotiin annettavat palvelut, Haapajärven kotihoito 36850, 28.05.2026
§ 40 Lähihoitajan toimen (73493-7833) täyttäminen ilman hakumenettelyä Ikäihmisten palvelut, Kotiin annettavat palvelut, Haapajärven kotihoito 36850, 28.05.2026
Vastuualuepäällikkö, ikäihmisten kotiin annettavat palvelut, Raahen ja Kalajoen seutu
§ 36 Lähihoitajan toimen (73493-6322) täyttäminen vastuuyksikössä P352/VA3760/36500 Kalajoen kotihoito, 03.06.2026
Sijaishuollon ja erityispalveluiden päällikkö
§ 17 Sosiaalityöntekijän viran (48390-1023) täyttäminen Perhe- ja sosiaalipalvelut, OYS psykiatria, Lasten, nuorten ja perheiden erityispalvelut, Alkuarviointi eteläinen P3088, 03.06.2026
Vastuualuepäällikkö, rekrytointi- ja resurssipalvelut
§ 103 Lähihoitaja (73493–1691), toimi, konsernipalvelut, Osaajayksikkö, ikäihmisten palvelut, Taivalkoski, 29.05.2026
§ 104 Lähihoitaja (73493–1692), toimi, konsernipalvelut, Osaajayksikkö, ikäihmisten palvelut, Taivalkoski, 29.05.2026
§ 106 Sairaanhoitaja, toimi, Osaajayksikkö, Oulun eteläinen resurssipooli, ikäihmisten palvelut Pyhäjärvi, Haapajärvi, Reisjärvi, 03.06.2026
§ 107 Sairaanhoitaja, toimi, konsernipalvelut, Osaajayksikkö, Osastohoitotyö 1 OYS, 03.06.2026
Vastuualuepäällikkö, ympärivuorokautinen asuminen
§ 33 Lähihoitajan toimen (73493-7430) täyttäminen ilman hakumenettelyä vastuuyksikössä P353/VA3790/36640 Raahen palvelukoti Kotiranta, 29.05.2026
Vastuuyksikköpäällikkö, lääkinnällinen kuntoutus, vaativan kuntoutuksen osasto ja selkäydinvammayksikkö
§ 2 Erikoistuvan lääkärin määräaikaisen koulutusviran (72983-0179) täyttäminen Kuntoutuspalvelujen Lääkinnällisen kuntoutuksen Vaativan kuntoutuksen osastolla, 01.06.2026
Ylilääkäri, terveyden- ja sairaanhoidon toimialue
§ 162 Terveyskeskuslääkäri viran (53041-1194) täyttäminen Terveyden-ja sairaanhoidon toimialueella, Pohteen eteläinen ja Rannikon alue, 02.06.2026
§ 163 Terveyskeskuslääkäri viran (53041-1001) täyttäminen Terveyden-ja sairaanhoidon toimialueella, Pohteen eteläinen ja Rannikon alue, 02.06.2026
§ 167 Terveyskeskuslääkäri viran (53041-1239) täyttäminen Terveyden-ja sairaanhoidon toimialueella, Pohteen eteläinen ja Rannikon alue, 02.06.2026