Aluehallitus, kokous 9.12.2025

§ 305 Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen alueellisen lääketieteellisen tutkimuseettisen toimikunnan asettaminen ja toimikunnan antamista lausunnoista perittävät maksut

PPHVADno-2025-25696

Perustelut

Valmistelija

Teija Kekonen, tutkimus-, kehitys- ja innovaatiojohtaja, teija.kekonen@pohde.fi

Lääketieteellisestä tutkimuksesta annetun lain (488/1999) 16 §:n mukaan yliopistollista sairaalaa ylläpitävällä hyvinvointialueella tulee olla vähintään yksi alueellinen lääketieteellinen tutkimuseettinen toimikunta. Toimikunnan alue kattaa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain (612/2021) 35 §:n ja sen nojalla annetuissa säännöksissä tarkoitetun yhteistyöalueen. Toimikunnan asettaa hyvinvointialueen aluehallitus.

Toimikunnan ensisijaisena tehtävänä on arvioida lääketieteellisestä tutkimuksesta annetussa laissa tarkoitetut tutkimushankkeet ja antaa niistä lausunto. Toimikunnan tulee myös seurata, ohjata ja arvioida tutkimuseettisten kysymysten käsittelyä alueellaan. Toimikunnalla on myös lausunnonantotehtäviä, jotka perustuvat biopankkilakiin, kudoslakiin sekä lakiin lääkinnällisistä laitteista. Toimikunta voi myös pyynnöstä, harkintansa mukaan, arvioida ja antaa lausuntoja muista kuin tutkimus-, biopankki- tai kudoslain piiriin kuuluvista tutkimussuunnitelmista.

Tutkimuslain (488/1999) 18 §:ssä säädetään alueellisen lääketieteellisen tutkimuseettisen toimikunnan kokoonpanosta. Toimikunnassa on oltava puheenjohtaja ja vähintään kuusi muuta jäsentä, joista yksi toimii varapuheenjohtajana. Heillä tulee olla tarvittava määrä varajäseniä. Toimikunnan varajäsenten ei tarvitse olla henkilökohtaisia. Toimikunnassa on oltava edustettuna tutkimusetiikan, lääketieteen, terveys- tai hoitotieteen ja oikeustieteen asiantuntemus. Vähintään kahden jäsenistä on oltava maallikoita. Toimikunnassa tulee olla edustettuna tai kuultavana säteilyn lääketieteellisen käytön asiantuntija, jos tutkimuksessa on tarkoitus kohdistaa tutkittavaan säteilylain (859/2018) 4 §:n 10 kohdassa tarkoitettua lääketieteellistä altistusta.

Toimikunnan esittelijöinä voivat toimia toimikunnan puheenjohtaja sekä asiantuntemuksensa perusteella esittelytehtävään nimetyt toimikunnan jäsenet ja varajäsenet.

Tutkimuseettisen toimikunnan jäsenet toimivat virkavastuulla. Toimikunnan jäsenen esteellisyyteen sovelletaan, mitä hallintolaissa säädetään virkamiehen esteellisyydestä.

Toimikunnan sujuva toiminta on keskeisen tärkeää koko Pohjois-Suomen yhteistyöalueen tutkimustoiminnalle. Tämän vuoksi on tärkeää, että jäseniksi ja varajäseniksi nimettävät henkilöt ovat kiinnostuneita tutkimuseettisen toimikunnan toiminnasta, ja että heillä on mahdollisuus osallistua toimikunnan kokouksiin. Käytännön toiminnan kannalta on tarkoituksenmukaista nimetä varsinaiset jäsenet ja varajäsenet, mutta ei varajäseniä henkilökohtaisina. Näin menetellen voidaan joustavasti turvata kokouksen päätösvaltaisuus ja pyytää varajäsenistä kulloinkin tarvittavaa asiantuntemusta edustavat henkilöt kokoukseen. 

Toimikuntaan ehdotettavilta henkilöiltä on tiedusteltu heidän kantansa asiaan, ja he ovat antaneet suostumuksensa toimikuntaan nimeämiselle sekä kirjallisen selvityksen taloudellisista sidonnaisuuksistaan sekä muista sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä tehtävän hoitamisessa.

Toimikunta voi tarvittaessa kuulla ja kutsua kokoukseen asiantuntijoita, mikäli se on asian käsittelyn vuoksi tarpeellista. Toimikunta kokoontuu 11–12 kertaa vuodessa etukäteen sovittavan aikataulun mukaisesti.

Tutkimuslain (488/1999) 17 §:n mukaan hyvinvointialue voi periä tutkimuseettisen toimikunnan antamasta lausunnosta maksun. Maksun perimisessä sovelletaan valtion maksuperustelain (150/1992) 6 §:ssä säädettyjä perusteita.

Valmistelijan ehdotus

Teija Kekonen, tutkimus-, kehitys- ja innovaatiojohtaja (p. 040 538 8262)

  1. Aluehallitus päättää nimetä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen alueelliseen lääketieteelliseen tutkimuseettiseen toimikuntaan jäsenet ja varajäsenet toimikaudelle 1.1.2026–31.5.2029 seuraavasti:
     

Varsinaiset jäsenet:
Professori Jukka Moilanen, perinnöllisyyslääketiede, puheenjohtaja
Professori Janne Hukkanen, sisätaudit ja farmakologia, 1. varapuheenjohtaja
LT Vesa-Matti Pohjanen, patologia, 2. varapuheenjohtaja
Professori Marja-Liisa Laitala, hammaslääketiede
Professori Sami Räsänen, psykiatria
Apulaisprofessori Marika Paalanne, lastentaudit
Dosentti Terttu Harju, keuhkosairaudet
Dosentti Maarit Niinimäki, naistentaudit ja synnytykset
Dosentti Juha Nikkinen, säteilysuojelu
Dosentti Annukka Tuomikoski, hoitotiede
LT Jarmo Salo, lastentaudit
Tutkimus- ja tietosuojajuristi Päivi Hiltunen, oikeustiede
FT Minna Mäkiniemi, tutkimusetiikka, maallikkojäsen
FM Pasi Ohtonen, tilastotiede, maallikkojäsen

Varajäsenet:
Professori Juha-Jaakko Sinikumpu, lastenkirurgia ja traumatologia
Dosentti Olli Tenhunen, syöpätaudit ja farmakologia
LT Liisa Laatio, naistentaudit ja synnytykset, perinatologia
HLT, LL Riitta Lithovius, hammaslääketiede
LT Tiina Riekki, psykiatria
TtT Sami Sneck, hoitotiede
TtT Mervi Hakala, hoitotiede
DI Jari Haverinen, terveysteknologia
Aluesyyttäjä, varatuomari Kimmo Vakkala, oikeustiede
FT, Marianne Haapea, tilastotiede, maallikkojäsen
Pastori Juha Kyllönen, maallikkojäsen
Pastori Juha Tahkokorpi, maallikkojäsen

  1. Aluehallitus päättää, että Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen alueellisen lääketieteellisen tutkimuseettisen toimikunnan toimikuntatyöstä maksetaan palkkiot seuraavasti:
     
  • puheenjohtajalle maksetaan vuosipalkkiona 5 100 €
  • kokouspalkkiot maksetaan palkkiosäännön mukaan
  • lausuntohakemusten esittelijänä toimivalle henkilölle maksetaan kokouspalkkion lisäksi korvauksena työajan ulkopuolella tehtävästä valmistelutyöstä 86 € ensimmäisestä käsittelystä ja 43 € jatkokäsittelystä, mukaan lukien tutkimussuunnitelman muutokset
  • matkakustannukset korvataan tositteita vastaan.
     
  1. Aluehallitus päättää, että Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen alueellinen lääketieteellinen tutkimuseettinen toimikunta voi lakisääteisten tehtäviensä lisäksi harkinnanvaraisesti pyynnöstä arvioida ja antaa lausunnon tutkimussuunnitelmasta, joka ei kuulu tutkimuslain piiriin.
    ​​​​​
  2. Aluehallitus päättää, että Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen alueellinen lääketieteellinen tutkimuseettinen toimikunta perii 1.1.2026 alkaen antamistaan lausunnoista seuraavat maksut:
     
  • uusi tutkimussuunnitelma 2 850 €
  • tutkimussuunnitelman muutos 900 €
     

Maksua ei peritä ilman ulkopuolista rahoitusta tai julkisen terveydenhuollon toimintayksikön, korkeakoulun, tutkimuslaitoksen tai muun julkisen tai yleishyödyllisen yhteisön rahoituksella toteutettavasta tutkijalähtöisestä tutkimuksesta annetusta lausunnosta. Jos tutkimussuunnitelma on saatettu uudelleen tutkimuseettisen toimikunnan käsiteltäväksi, uudesta lausunnosta ei peritä maksua.

Biopankkitoimintaa koskevat maksut:

Alueellinen tutkimuseettinen toimikunta perii biopankkilain ja kudoslain nojalla antamistaan lausunnoista seuraavat maksut:

  • näytteiden siirto biopankkiin 2 850 €
     

Maksua ei peritä, jos lausuntoa pyytää julkisen terveydenhuollon toimintayksikkö, korkeakoulu, tutkimuslaitos tai muu julkisella tai yleishyödyllisellä rahoituksella toimiva yksikkö tai yhteisö.

Ehdotus

Esittelijä: Ilkka Luoma, hyvinvointialuejohtaja

Aluehallitus hyväksyy tutkimus-, kehitys- ja innovaatiojohtajan ehdotuksen.

Päätös

Hyvinvointialuejohtajan muutettu ehdotus kohtaan 1:

Toimikunnan toimikausi päättyy 31.12.2029.

Aluehallitus hyväksyi hyvinvointialuejohtajan ehdotuksen sekä muutetun ehdotuksen kohtaan 1.


Muutoksenhaku

Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä hyvinvointialueen jäsen.

Hyvinvointialueiden yhteistoiminnassa järjestettyjä tehtäviä koskevasta päätöksestä oikaisuvaatimuksen saa tehdä myös yhteistoimintaan osallinen hyvinvointialue ja sen jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.  Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Hyvinvointialueen jäsenen sekä hyvinvointialueiden yhteistoimintaan osallisen hyvinvointialueen ja sen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluessa siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta määräaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluehallitus

- postiosoite: PL 10, 90029 Pohde

- käyntiosoite: Technopolis, Kiviharjunlenkki 1 C, 90220 Oulu

- sähköpostiosoite: kirjaamo@pohde.fi

- puhelinnumero: 08 315 6126

Kirjaamon aukioloaika on arkisin klo 08.00 - 15.45.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti viranomaiselle, joka on tehnyt päätöksen. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

- päätös, johon haetaan oikaisua

- miten päätöstä vaaditaan oikaistavaksi

- millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.