Perustelut
Hallintosäännön 46 §:n mukaan aluehallitus päättää muiden kuin hyvinvointialuejohtajan viran perustamisesta.
Ikäihmisten toimialueelle on suunniteltu muutoksia, joiden tavoitteena on selkeyttää ja yhdenmukaistaa palveluja. Muutokset koskevat ikä- ja omaishoitokeskuksen sekä kotiin annettavien palvelujen palvelualueita. Muutoksiin liittyneet yhteistoimintaneuvottelut päättyivät 10.12.2025. Muutoksia lähdetään toteuttamaan vuoden 2026 alusta.
Ikäkeskuksen toiminnot jaetaan jatkossa alueellisiin yksiköihin, joissa viidessä (5) tarjotaan palveluohjausta ja tukipalveluja, kolmessa (3) päivätoimintaa ja ikäneuvolapalveluja. Omaishoidon palveluohjaus yhdistyy ikäkeskuksen palveluohjaukseen, jotta asiakkaat saavat ohjauksen ja palvelutarpeen arvioinnin samasta paikasta. Omaishoitokeskus keskittyy omaishoitajien ja ammattilaisten ohjaukseen ja neuvontaan. Lisäksi palvelualueelle perustetaan uusi gerontologisen sosiaalityön yksikkö vahvistamaan ikääntyneiden palveluja. Vastuuyksikköpäällikkövirkojen määrä pysyy samana.
Ikäihmisten palvelujen toimialueella P351 Ikä- ja omaishoitokeskuksen palvelualueella olevat (9) vastuuyksikköpäällikön virkaa ehdotetaan lakkautettavaksi 31.5.2026.
· Yksi (1) vastuuyksikköpäällikön virka (VA3555/VY35030) vakanssinumero 87511-1237
· Yksi (1) vastuuyksikköpäällikön virka (VA3605, VY35290) vakanssinumero 87511-1238
· Yksi (1) vastuuyksikköpäällikön virka (VA3655 VY35630) Vakanssinumero 87511-1036
· Yksi (1) vastuuyksikköpäällikön virka (VA3655 VY35620) Vakanssinumero 87511-1035
· Yksi (1) vastuuyksikköpäällikön virka (VA3705 VY36050) Vakanssinumero 87511-1029
· Yksi (1) vastuuyksikköpäällikön virka (VA3755 VY36361) Vakanssinumero 87511-1221
· Yksi (1) vastuuyksikköpäällikön virka (VA3805 VY36710) vakanssinumero 87511-1031
· Yksi (1) vastuuyksikköpäällikön virka (VA3805 VY36711) Vakanssinumero 87511-1032
· Yksi (1) vastuuyksikköpäällikön virka (VA3910 VY37870) Vakanssinumero 87511-1072
Ikäihmisten palvelujen toimialueella (TA35)
Ikä- ja omaishoitokeskuksen (P351) Ikäkeskukseen (VA3935) ja Asiakasohjausyksikköön (VA3930) ehdotetaan perustettavaksi vastuualueen uudet virat 1.6.2026 alkaen:
Ikäkeskuksen vastuualueelle palveluohjaukseen ja tukipalveluihin
· Yksi (1) vastuuyksikköpäällikön virka (VA3935 VY35031)
· Yksi (1) vastuuyksikköpäällikön virka (VA3935 VY35630)
· Yksi (1) vastuuyksikköpäällikön virka (VA3935 VY36051)
· Yksi (1) vastuuyksikköpäällikön virka (VA3935 VY36362)
· Yksi (1) vastuuyksikköpäällikön virka (VA3935 VY 36714)
Ikäkeskuksen vastuualueelle päivätoimintaan ja ikäneuvolaan
· Yksi (1) vastuuyksikköpäällikön virka (VA3935 VY 35041)
· Yksi (1) vastuuyksikköpäällikön virka (VA3935 VY36061)
· Yksi (1) vastuuyksikköpäällikön virka (VA3935 VY36372)
Ikä- ja omaishoitokeskuksen (P351) Asiakasohjausyksikön (VA3930) vastuualueelle gerontologiseen sosiaalityöhön
· Yksi (1) vastuuyksikköpäällikön virka (VA3935 VY38230)
Valmistelijan ehdotus
Mervi Koski, toimialuejohtaja, Ikäihmisten palvelujen toimialue (p. 044 703 4018):
Ikäihmisten palvelujen toimialueella P351 Ikä- ja omaishoitokeskuksen palvelualueelta lakkautetaan seuraavat viran 31.5.2026 ja perustetaan 1.6.2026 alkaen esityksen mukaisesti.
Ehdotus
Esitteljä: Ilkka Luoma, hyvinvointialuejohtaja
Aluehallitus hyväksyy toimialuejohtajan ehdotuksen.
Päätös
Aluehallitus hyväksyi hyvinvointialuejohtajan ehdotuksen.