Aluehallitus, kokous 27.1.2026

§ 54 Aluehallituksen otto-oikeuden käyttäminen

Perustelut

Hyvinvointialuelain 97 §:n mukaan aluehallitus, aluehallituksen puheenjohtaja, hyvinvointialuejohtaja ja hallintosäännössä määrätty hyvinvointialueen viranhaltija voivat ottaa aluehallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty aluehallituksen alaisen viranomaisen tai aluehallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen hallintosäännön 23 §:n mukaan asian ottamisesta aluehallituksen käsiteltäväksi voi päättää aluehallitus, aluehallituksen puheenjohtaja ja hyvinvointialuejohtaja.

Hallintosäännön 24 §:n mukaan aluehallituksen alaisen viranomaisen on ilmoitettava aluehallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista aluehallitus on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeuttaan.

Ilmoitus on tehtävä neljän (4) päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta.

Ilmoitus tehdään sähköisesti aluehallituksen esittelijälle, ellei aluehallitus toisin päätä.

Päätökset niissä asioissa, joista ei tarvitse ilmoittaa, voidaan otto-oikeuden estämättä panna täytäntöön, jollei yksittäistapauksessa ole ilmoitettu asian ottamisesta toimielimen käsiteltäväksi.

Ottamiseen oikeutettu viranomainen voi ottaa käsiteltäväkseen myös asian, josta sille ei ole ilmoitettu.

Henkilöstöjaoston, tulevaisuuslautakunnan, hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunnan sekä turvallisuus- ja valmiuslautakunnan kokouspöytäkirjat ovat nähtävissä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen verkkosivuilla (Päätöksenteko).

Hallintopäällikkö
Palvelussuhteeseen valinta:
§ 1 Asianhallintasuunnittelijan toimen (76568-1004) täyttäminen, konsernipalvelut, hallintopalvelut, tiedonhallinta ja tietosuoja, asiakirjahallinto, 19.01.2026

Hankintapäällikkö, hankinnat ja tavaralogistiikka
Suorahankintapäätös:
§ 4 Hankintapäätös, Urologiset tarvikkeet ajalle 1.2. - 31.8.2026 (suorahankinta), 19.01.2026

Hoitotyön johtaja, Lastenpsykiatrian ja nuorisopsykiatrian osaamiskeskus
Palvelussuhteeseen valinta:
§ 1 Sairaanhoitajan sijaisuuden (46490-5057) täyttäminen, Oys Psykiatria, Pohjoisen alueen lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut, P3394, 20.01.2026

Hoitotyön johtaja, palvelualue 11 Perioperatiivinen hoitotyö
§ 14 Sairaanhoitajan toimen (46490-2723) valinta ilman hakumenettelyä, OYS-Sairaalapalvelut ja ensihoito, Palvelualue 11, Perioperatiinen hoitotyö, N1200 OYS Anestesiahoitotyö, 15.01.2026
§ 15 Sairaanhoitajan toimen (46490-2642) valinta ilman hakumenettelyä, OYS-Sairaalapalvelut ja ensihoito, Palvelualue 11, Perioperatiivinen hoitotyö, N1200 OYS Anestesiahoitotyö, 15.01.2026
§ 19 Lääkintävahtimestarin toimen (29230-0862) valinta, OYS-Sairaalapalvelut ja ensihoito, Palvelualue 11, Perioperatiivinen hoitotyö, N1100 OYS Leikkaushoitotyö, 20.01.2026

Hoitotyön johtaja, palvelualue 12 Vuodeosastohoitotyö
§ 21 OYS-sairaalapalvelut ja ensihoito toimialueen, vuodeosastohoitotyön vastuuyksikön N2400 sairaanhoitajan toimeen valinta, 19.01.2026
§ 22 OYS-sairaalapalvelut ja ensihoito toimialueen, vuodeosastohoitotyön vastuuyksikön N2400 sairaanhoitajan toimeen valinta, 19.01.2026
§ 23 OYS-sairaalapalvelujen ja ensihoidon toimialueen vuodeosastohoitotyön vastuuyksikön N2300 sairaanhoitajan toimen (46490–3225) täyttäminen ilman hakumenettelyä, 20.01.2026

Hoitotyön johtaja, palvelualue 13 Oulaskankaan, Oulaisten, Raahen ja Kuusamon hoitotyö
§ 6 Sairaanhoitajan toimen (46490-4860) valinta ilman hakumenettelyä, OYS-Sairaalapalvelut ja ensihoito, Palvelualue 13, Oulaskankaan ja Oulaisten hoitotyö, N5000 OAS hoitotyö, 20.01.2026

Hoitotyön johtaja, Psykiatrisen osastohoidon osaamiskeskus
§ 3 KORVAAVA PÄÄTÖS hoitotyön johtaja 8.1.2026/§1 Sairaanhoitajan toimen (46490-3081) täyttäminen ilman hakumenettelyä, Oys Psykiatria, Psykiatrisen osastohoidon osaamiskeskus, 19.01.2026

Hyvinvointialuejohtaja
Suorahankintapäätös:
§ 11 Hankintapäätös Leica Bond immunovärjäyslaitteen laitesidonnaiset reagenssit, 21.01.2026

Konsernipalvelujen johtaja
Palvelussuhteeseen valinta:
§ 2 Hankepäällikön viran täyttäminen konsernipalvelujen toimialueella/tietohallinnon palvelualueella, 21.01.2026

Palvelualuejohtaja, aikuisten erityispalvelut
§ 2 Sairaanhoitajan toimen (46490-6777) täyttäminen, Perhe- ja sosiaalipalvelut, OYS psykiatria, Aikuisten erityispalvelut, Oulun mielenterveysasiakkaiden ohjaajapalvelut, 16.01.2026

Palvelualuejohtaja, terveyden- ja sairaanhoidon palvelut, akuuttiosasto
§ 3 Lähihoitajan toimen (73493-1620) täyttäminen ilman hakumenettelyä Terveyden- ja sairaanhoidon toimi- ja palvelualueen Limingan akuuttiosaston vastuuyksikössä 30400, 20.01.2026
§ 4 Lähihoitajan toimen (73493-6489) täyttäminen ilman hakumenettelyä terveyden- ja sairaanhoidon toimi- ja palvelualueen Limingan akuuttiosaston vastuuyksikössä 30400, 20.01.2026

Palvelualuejohtaja, terveyden- ja sairaanhoidon palvelut, suun terveydenhuollon palvelualue
§ 8 Terveyskeskushammaslääkärin toimen (71286-1171) täyttäminen Terveyden ja sairaanhoidon toimialueella/Suun terveydenhuollon palvelualueella/Pudasjärven vastuuyksikössä, 16.01.2026

Palvelualuejohtaja, pohjoisen alueen vammaispalvelut
§ 3 Lähihoitajan toimeen (73493-8943) valinta, Pohjoisen alueen alueelliset vammaispalvelut, VY40292, 15.01.2026
§ 4 Lähihoitajan toimeen (73493-8942) valinta, Pohjoisen alueen alueelliset vammaispalvelut, VY40292, 15.01.2026
§ 5 Lähihoitajan toimeen (73493-8450) valinta, Pohjoisen alueen alueelliset vammaispalvelut, VY40292, 15.01.2026
§ 6 Lähihoitajan toimeen (73493-8940) valinta, Pohjoisen alueen alueelliset vammaispalvelut, VY40292, 15.01.2026
§ 7 Lähihoitajan toimeen (73493-8976) valinta, Pohjoisen alueen alueelliset vammaispalvelut, VY40292, 15.01.2026
§ 8 Lähihoitajan toimeen (73493-8956) valinta, Pohjoisen alueen alueelliset vammaispalvelut, VY40292, 15.01.2026
§ 9 Lähihoitajan toimeen (73493-8723) valinta, Pohjoisen alueen alueelliset vammaispalvelut, VY40292, 15.01.2026
§ 10 Lähihoitajan toimeen (73493-8692) valinta, Pohjoisen alueen alueelliset vammaispalvelut, VY40292, 15.01.2026

Palvelualuejohtaja, eteläisen alueen vammaispalvelut
§ 5 Ohjaajan toimeen (36660-1586) valinta ilman hakumenettelyä, Pohteen eteläisen alueen alueelliset vammaispalvelut, VY40570 Kuutti, 21.01.2026

Palopäällikkö, pelastustoiminta, Kaakko
§ 1 Palomiehen viran (38870-1130) täyttäminen pelastustoimen toimialueella, pelastustoiminnan palvelualueella, Kaakon vastuualueella, 15.01.2026

Strategia- ja talousjohtaja
§ 2 Talouspäällikön toimen täyttäminen Konsernipalvelujen toimialueella, Talous- ja hankintapalvelut palvelualuella, 15.01.2026

Tekninen johtaja
Hankintapäätös:
§ 6 Jätehuoltopalvelut, 15.01.2026
Yleishallinnon päätös:
§ 8 Vuokrasopimusten tekeminen Hailuodon kunnan kanssa, 19.01.2026
§ 9 Vuokrasopimusten tekeminen Pyhäjärven kaupungin kanssa, 19.01.2026

Tietohallintojohtaja
Hankintapäätös:
§ 5 Hankintapäätös: Pohde Tietohallinnon asiantuntija- ja projektipäällikkötyö PERTTI-Perustietotekniikka ja ICT-infra -ohjelman tueksi (Pertti 3), 16.01.2026

Vastuualuepäällikkö, kotiin annettavat palvelut, Oulunkaari-Koillismaa-Lakeus
Palvelussuhteeseen valinta:
§ 1 Lähihoitajan toimen (73493-8904) täyttäminen ilman hakumenettelyä vastuuyksikössä P352/VA3560/35130 Kuusamon kotihoito, 16.01.2026
§ 2 Lähihoitajan toimen (73493-6493) täyttäminen ilman hakumenettelyä vastuuyksikössä P352/VA3710/36160 Limingan, Lumijoen ja Tyrnävän kotihoito, 16.01.2026
§ 3 Lähihoitajan toimen (73493-8266) täyttäminen ilman hakumenettelyä Ikäihmisten palvelut, Kotiin annettavat palvelut, Koillismaa,Taivalkoski Kataja 35160, 21.01.2026

Vastuualuepäällikkö, kotiin annettavat palvelut, Pohteen Eteläinen
§ 4 Lähihoitajan toimen (73493-8068) täyttäminen ilman hakumenettelyä Ikäihmisten palvelut, Kotiin annettavat palvelut, Nivalan kotihoito 36830, 20.01.2026
§ 5 Sairaanhoitajan toimen (46490-7123) täyttäminen Ikäihmisten palvelut, Kotiin annettavat palvelut, Pyhäjärven kotihoito 36870, 20.01.2026
§ 6 Sairaanhoitajan toimen (46490-7125) täyttäminen Ikäihmisten palvelut, Kotiin annettavat palvelut, Pyhäjärven kotihoito 36870, 20.01.2026

Vastuualuepäällikkö, kotiin annettavat palvelut, Rannikko
§ 4 Lähihoitajan toimen (73493-6337) täyttäminen Ikäihmisten palvelut, Kotiin annettavat palvelut, Kalajoen kotihoito 36500, 20.01.2026
§ 5 Lähihoitajan toimen (73493-6340) täyttäminen Ikäihmisten palvelut, Kotiin annettavat palvelut, Kalajoen kotihoito 36500, 20.01.2026
§ 6 Lähihoitajan toimen (73493-6339) täyttäminen Ikäihmisten palvelut, Kotiin annettavat palvelut, Kalajoen kotihoito 36500, 20.01.2026

Vastuualuepäällikkö, kuntoutusyksiköt
§ 1 Lähihoitajan toimen (73493-1621) täyttäminen vastuuyksikössä P353/VA3830/37050 Haapaveden kuntoutusyksikkö, 19.01.2026

Vastuualuepäällikkö, palvelualue 4 Tehohoito
Tehtävään nimeäminen:
§ 1 OYS Sairaala- ja ensihoidon palvelut, OYS Tehohoidon yhteiset, YKP Tehohoitokeskus erikoislääkärin viran (10080-0507) täyttäminen, 15.01.2026

Vastuualuepäällikkö, rekrytointi- ja resurssipalvelut
Palvelussuhteeseen valinta:
§ 2 Sairaanhoitajan toimen (46490-6911) täyttäminen ilman hakumenettelyä konsernipalvelut, henkilöstöpalvelut, rekrytointi- ja resurssipalvelut, Osaajayksikkö vy 10145, 15.01.2026
§ 3 Lähihoitajan toimen (73493-1699) täyttäminen ilman hakumenettelyä konsernipalvelut, henkilöstöpalvelut, rekrytointi- ja resurssipalvelut, Osaajayksikkö, Oulunkaari resurssipooli, 15.01.2026
§ 4 Konsernipalvelut- Henkilöstöpalvelut - Rekrytointi- ja resurssipalvelut - Osaajayksikön lähihoitajan toimen (73493-1643) täyttäminen ilman hakumenettelyä, 16.01.2026
Tehtävään nimeäminen:
§ 5 Lähihoitajan toimen (73493-1645) täyttäminen Konsernipalvelut,​ Henkilöstöpalvelut,​ Rekrytointi-​ ja resurssipalvelut,​ Osaajayksikkö, 20.01.2026

Vastuuyksikköpäällikkö, aikuisten perustason sosiaalipalvelut Oulu Tuira-Haukipudas-Kiiminki
Palvelussuhteeseen valinta:
§ 1 Sosiaalityöntekijän (48390-1220) viransijaisuuden täyttäminen, Perhe- ja sosiaalipalvelut ja OYS psykiatria, Aikuisten perustason sosiaalihuollon palvelut, Työikäisten sosiaalipalvelut, Tuiran, Haukiputaan, Kiimingin ja Iin aikuisten sosiaalityö P2801, 16.01.2026
§ 2 Sosiaalityöntekijän (48390-1070) viransijaisuuden täyttäminen, Perhe- ja sosiaalipalvelut ja OYS psykiatria, Aikuisten perustason sosiaalihuollon palvelut, Työikäisten sosiaalipalvelut, Tuira, Haukipudas, Kiiminki ja Ii P2801, 16.01.2026

Vastuuyksikköpäällikkö, rekrytointi- ja resurssipalvelut
§ 1 Konsernipalvelut / Henkilöstöpalvelut / Rekrytointi-​ ja resurssipalvelut / Osaajayksikön sairaanhoitajan sijaisuuteen (46490-​3698) valinta, 16.01.2026
§ 2 Konsernipalvelut / Henkilöstöpalvelut / Rekrytointi-​ ja resurssipalvelut / Osaajayksikön lähihoitajan sijaisuuteen valinta (73493-​0852), 16.01.2026

Ehdotus

Esittelijä: Ilkka Luoma, hyvinvointialuejohtaja (p. 040 767 1609)

Aluehallitus ei käytä otto-oikeutta viranhaltijapäätöksiin ajalta 15. - 21.1.2026.

Päätös

Aluehallitus hyväksyi hyvinvointialuejohtajan ehdotuksen.

Esteellisyys

  • Hemmo Heiskanen poistui esteellisenä (asianosaisjäävi) kokouksesta asian käsittelyn ajaksi.

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä hyvinvointialuelain 141 §:n mukaan oikaisuvaatimusta tai aluevalitusta, koska päätös koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa.
 
Päätökseen liittyvien yksityisoikeudellisten asioiden käsittely kuuluu käräjäoikeuden toimivaltaan.