Perustelut
Hallintosäännön 46 §:n mukaan aluehallitus päättää muiden kuin hyvinvointialuejohtajan viran perustamisesta.
Pelastustoimen toimialueelle P210 Onnettomuuksien ehkäisy ja varautuminen, VA2110 Ohjaus ja turvallisuusviestintä, VY20110 Ohjaus ja turvallisuusviestintä ehdotetaan perustettavaksi turvallisuuskouluttajan virka.
Pelastustoimen tekemän valvonnan määrällisiin tavoitteisiin ei ole päästy edellisen kolmen vuoden aikana kertaakaan. Turvallisuusviestinnälle asetetut alueelliset tavoitteet on saavutettu juuri ja juuri, mutta ne eivät vastaa valtakunnallisia tavoitteita ja kuntakohtaisesti tarkasteltuna vaihtelu on voimakasta. Pohjois-Pohjanmaan pelastustoimen palvelutason arvioinnissa Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on todennut tavoitteiden olevan kokonaisuudessaan vaatimattomat.
Yhteiskunnallisen tilanteen muuttumisen johdosta erilaisille omatoimiseen varautumiseen liittyviin tapahtumiin ja turvallisuusviestinnälle on erittäin kova kysyntä, mihin ei pystytä tällä hetkellä vastaamaan käytännössä lainkaan. Hyvinvointialueneuvotteluissa Pohjois-Pohjanmaalle on annettu toimenpidesuosituksena onnettomuuksien määrän tehokas vähentäminen, tulipalojen määrän puolittaminen vuoteen 2030 mennessä sekä onnettomuuksien ehkäisytyössä huomion kiinnittäminen laadun ja vaikuttavuuden vahvistamiseen.
Hyvinvointialue päättää pelastustoimen palvelutasopäätöksessä mm. pelastuslain 27 §:n mukaisesti, millä tavoin pelastuslaitos huolehtii alueellaan pelastustoimelle kuuluvasta ohjauksesta, neuvonnasta ja pelastustoimen suorittamasta valvonnasta. Niiden tavoitteena on tulipalojen ja muiden onnettomuuksien ehkäiseminen, varautumisen ja onnettomuuksien torjunnan edistäminen sekä asianmukainen toiminta onnettomuus- ja vaaratilanteissa ja niiden seurausten rajoittamisessa. Pohjois-Pohjanmaan pelastustoimen palvelutasopäätöksessä 2026-2029 turvallisuusviestinnän kehittämistoimenpiteissä on linjattu, että tulisi perustaa turvallisuuskouluttajan virka, joka mahdollistaa erityisesti turvallisuusviestinnän edistämistä. Palvelutasopäätöksen linjausten perusteella vuosittain tarkastellaan varsinaiset turvallisuusviestintä- ja valvontasuunnitelmat.
Perustettavaksi esitettävän turvallisuuskouluttajan viran toimenkuvaan kuuluu turvallisuusviestinnän tehtävien lisäksi myös pelastusviranomaiselle kuuluvia yleisötilaisuuksien valvontatehtäviä. Turvallisuuskouluttajan viran tehtäväkohtainen palkka on 3 862,20 euroa kuukaudessa ja kokonaispalkkakustannus on noin 60 000 euroa vuodessa, mikä on huomioitu onnettomuuksien ehkäisyn ja varautumisen palvelualueen vuoden 2026 talousarviossa.
Valmistelijan ehdotus
Petteri Jokelainen, pelastusjohtaja (p. 044 429 6006):
Aluehallitus päättää perustaa turvallisuuskouluttajan viran pelastustoimen toimialueelle P210 Onnettomuuksien ehkäisy ja varautuminen, VA2110 Ohjaus ja turvallisuusviestintä, VY20110 Ohjaus ja turvallisuusviestintä.
Päätösehdotus
Esittelijä: Ilkka Luoma, hyvinvointialuejohtaja
Aluehallitus hyväksyy pelastusjohtajan ehdotuksen.