Aluevaltuusto, kokous 15.9.2025

§ 34 Aloitteet

Perustelut

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen hallintosäännön 136 §:ssä säädetään aluevaltuutetun aloiteoikeudesta. Kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita hyvinvointialueen toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloite annetaan puheenjohtajalle kirjallisesti tai sähköisesti. Sähköisessä kokouksessa aloite lähetetään sähköisesti kokouksen puheenjohtajan ilmoittamalla tavalla.

Aloite on, sitä enempää käsittelemättä, lähetettävä aluehallituksen valmisteltavaksi. Aluevaltuusto voi päättää, että aloitteessa tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu.

Aluehallituksen on vuosittain joulukuun loppuun mennessä esitettävä aluevaltuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja aluehallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita aluevaltuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, että mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Aluevaltuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.

Päätös

Kokouksessa jätettiin seuraavat valtuustoaloitteet: 

25. Liisa Lumijärvi (kesk.)ja Pekka Poukkula (kesk.): Aloite TBE- eli punkkirokotteen edistämisestä kansalliseen rokotusohjelmaan Pohteen osalta

26. Sosialidemokraattien aluevaltuustoryhmä: Henkilöstölle lisämahdollisuuksia osallistua talouden tasapainotukseen sekä tuottavuuden ja toiminnan kehittämiseen

27. Perussuomalaisten aluevaltuustoryhmä, Kokoomuksen aluevaltuustoryhmä, Mika Flöjt (vihr.): Keskitetty numeronäkyvyys ulospäin suuntautuviin puheluihin

28. Perussuomalaisten aluevaltuustoryhmä, Vasemmistoliiton aluevaltuustoryhmä, Mika Flöjt (vihr.): Tytti-työvuorosuunnittelun arviointi

29. Annemari Eskola (sd.), Taru Lehtinen (sd.), Niina Kettunen (sd.), Miina-Anniina Heiskanen (sd.), Pirjo Sirviö (sd.), Joni Meriläinen (sd.), Harri Minkkinen (sd.), Sanna Laine (sd.), Tuula Ala-Aho (sd.), Inka Hokkanen (sd.), Jaana Hautamäki (sd.), Maire Mäki (sd.): Esitys eettisen ohjeistuksen laatimiselle vakavien viestien kertomisessa puhelimitse

30. Susanna Kisner, Kokoomuksen aluevaltuustoryhmä, Kristillisdemokraattien aluevaltuustoryhmä, Sosialidemokraattien aluevaltuustoryhmä: Perhekaveritoiminnan käynnistäminen Oulun yliopistollisen sairaalan vastasyntyneiden osastolle

31. Susanna Kisner, Kokoomuksen aluevaltuustoryhmä, Kristillisdemokraattien aluevaltuustoryhmä, Sosialidemokraattien aluevaltuustoryhmä: Koulutusta ja ennaltaehkäiseviä toimia huumeiden (etenkin alfa-PVP ”peukku” -huumeen) torjumiseksi Pohjois-Pohjanmaalla

32. Vihreä aluevaltuustoryhmä: Turvallisemman tilan periaatteet käyttöön Pohteella

33. Vasemmistoliiton aluevaltuustoryhmä, Anu Plaketti (ps.): Koko Pohteen henkilöstölle tehtävä kysely säästöehdotuksien hakemiseksi

34. Niina Kettunen (sd.): Sosiaalipalveluiden tehostaminen

35. Sinikka Parttimaa (kesk.) / Keskustan aluevaltuustoryhmä, Kokoomuksen aluevaltuustoryhmä, Vasemmistoliiton aluevaltuustoryhmä, Perussuomalaisten aluevaltuustoryhmä, Sosialidemokraattien aluevaltuustoryhmä, Vihreä aluevaltuustoryhmä, Kristillisdemokraattien aluevaltuustoryhmä: Palliatiivisen ja saattohoitopotilaan hoitoprosessi

36. Pirjo Sirviö (sd.), Sanna Laine (sd.): Vapaaehtoisen sairaan lapsen kotihoitopalvelu järjestäminen työsuhde-etuna


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä hyvinvointialuelain 141 §:n nojalla aluevalitusta, koska päätös koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa.