Henkilöstöjaosto, kokous 26.9.2025

§ 20 Tilannekatsaus paikallisista virka- ja työehtosopimuksista hälytysrahan maksamisesta ja sisäisen keikkailun toimintamallista

PPHVADno-2025-18565

Valmistelija

  • Juha Jääskeläinen, henkilöstöjohtaja, juha.jaaskelainen@pohde.fi

Perustelut

Pohteella on paikallisia virka- ja työehtosopimuksia eri ammattiryhmille hälytysrahan maksamisesta. Hälytysrahan maksamisen kriteerinä ovat sellaiset tilanteet, joissa potilas- /asiakasturvallisuus on selkeästi uhattuna, eikä potilaan hoitoon muuten saada riittävän kokenutta, osaavaa ja ammattitaitoista henkilökuntaa sisäisin järjestelyin tai toimintaa priorisoimalla. Hälytysrahaa maksetaan mm. seuraavissa tilanteissa mikäli viranhaltija/työntekijä hälytetään työnantajan toimesta työvuoroon vapaa-aikanaan, työnantajan aloitteesta tehdystä työvuoron vaihtamisesta, viranhaltijan/työntekijän joutuessa työnantajan aloitteesta tekemään toisen, vähintään neljä tuntia kestävän työvuoron välittömästi edellisen työvuoron perään, aikaistamaan tai myöhentämään työvuoroa vähintään neljä tuntia .

Työnantaja on antanut ohjeen sisäisestä keikkailusta. Sisäinen keikkailu tarkoittaa sitä, että Pohteella palvelussuhteessa oleva Sote- tai HYVTES-sopimusalan piirissä oleva työntekijä/viranhaltija tekee omalla työnantajalla ylimääräisen työvuoron oman työyksikön eli kustannuspaikan ulkopuolella.

Henkilöstöjohtaja Juha Jääskeläinen ja neuvottelupäällikkö Tatu Tiala antavat tilannekatsauksen hälytysrahan ja sisäisen keikkailun käytännöistä, kustannuksista ja päivittämistarpeista.

Ehdotus

Esittelijä: Juha Jääskeläinen, henkilöstöjohtaja (p. 040 0688 270)

Henkilöstöjaosto merkitsee tilannekatsauksen tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tilannekatsaus tiedoksi.

Merk. Tatu Tiala oli asiantuntijana läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana.

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä hyvinvointialuelain 141 §:n mukaan oikaisuvaatimusta tai aluevalitusta, koska päätös koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa.
 
Päätökseen liittyvien yksityisoikeudellisten asioiden käsittely kuuluu käräjäoikeuden toimivaltaan.