Aluevaltuusto, kokous 25.5.2026

§ 31 Vuoden 2026 talousarvion muuttaminen

PPHVADno-2025-21754

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Taustaa

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto on 15.12.2025 (52 §) hyväksynyt hyvinvointialueen talousarvion vuodelle 2026. Hyvinvointialueesta annetun lain 115 §:n mukaan talousarviosta päättää aluevaltuusto. Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen hallintosäännön 73 §:n mukaan talousarvion muuttamisesta päättää aluevaltuusto. Muutokset tulee esittää aluevaltuustolle siten, että niistä voidaan päättää talousarviovuoden aikana. Talousarviovuoden jälkeen talousarvion muutoksia voidaan käsitellä vain poikkeustapauksissa. Talousarviopoikkeamista, joita ei ole hyväksytty talousarviomuutoksina aluevaltuustossa, on annettava selvitys toimintakertomuksessa. Tilinpäätöksen allekirjoittamisen jälkeen valtuustolle ei voi enää tehdä talousarvion muutosehdotusta.

Vuodelle 2026 odotetaan lakimuutosta alijäämien kattamisajan väliaikaisesta pidentämisestä (HE 189/2025 vp ja täydennys HE 27/2026 vp). Alijäämän kattamista koskevaa sääntelyä muutettaisiin väliaikaisesti siten, että valtiovarainministeriö voisi tietyin edellytyksin myöntää mahdollisuuden kattaa kertyneet alijäämät vuoden 2027, 2028 tai 2029 loppuun mennessä. Valtiovarainministeriö voi pidentää kattamisaikaa, jos määräajan jatkaminen on välttämätöntä lainsäädännön noudattamiseksi, kertynyt alijäämä on katettavissa säädetyssä määräajassa, ja hyvinvointialueella on aluevaltuuston hyväksymä suunnitelma kertyneen alijäämän kattamiseksi viipymättä.

Pohteen vuoden 2026 tuloksella on olennainen merkitys lakiehdotuksen ehtojen täyttymisen kannalta.

Aluevaltuuston ohjauksen pohjalta aluehallitus on 18.11.2025 (253 §) kokouksessaan antanut päivitetyn taloussuunnitteluohjeen vuosille 2026–2028 siten, että alijäämät ovat katettuna viimeistään vuoden 2028 loppuun mennessä. Tavoitteena on samanaikaisesti turvata järjestämisvastuun toteutuminen sekä lainsäädännön velvoitteet talousarvion realistisuudesta. Aluevaltuuston ja aluehallituksen ohjaus haettavaan pidennysaikaan tarkentuu.

Talousarvioon esitettävät muutokset

Tulosvaikutteiset talousarviomuutokset

Vuoden 2026 talousarviota esitetään sopeutettavaksi 10,3 miljoonalla eurolla. Sopeutus on osa alijäämien kattamisajan pidentämishakemuksen prosessia. Esitetystä sopeutuksesta 3,7 miljoonaa euroa kohdistuu konsernipalveluihin, 0,5 miljoonaa pelastustoimeen, 3,7 miljoonaa OYS sairaalapalveluihin ja ensihoitoon, 1,6 miljoonaa sairaanhoidollisiin palveluihin ja 0,8 miljoonaa kuntoutuspalveluihin.

Sopeutuksen toimenpiteitä toimialueilla on kuvattu tarkemmin liitteessä.

Lisäksi talousarviomuutoksina päätöksentekoon tuodaan nettoarvoltaan 7,1 miljoonan euron kiinteistöveron palautus sekä 3,7 miljoonalla eurolla parantunut vuoden 2026 valtion rahoitus.

Esitetyt muutokset kasvattavat tilikauden ylijäämää 21,1 miljoonalla eurolla, minkä myötä muutetun talousarvion ylijäämä vuodelle 2026 on 58,1 miljoonaa euroa. Muutetun talousarvion sopeutustoimenpiteet sisällytetään hakemukseen alijäämien kattamisajan pidentämisestä.

On tarpeen huomioida, että muutetulla talousarviolla tavoiteltu ylijäämä sisältää vielä alkuvuoden perusteella arvioituna epävarmuutta ja riskejä. Tavoitellun 58,1 miljoonan euron ylijäämän saavuttaminen riippuu siitä, miten tuottavuus- ja taloudellisuustoimenpiteet sekä päätöksenteossa oleva 10,3 miljoonan sopeutus vaikuttavat vuonna 2026. Ennuste tarkentuu toimintavuoden edetessä.

Talousarviomuutokset, joilla ei ole Pohteen tasolla vaikutusta talousarvion tulokseen

Tulosvaikutteisten talousarviomuutosten lisäksi päätöksenteossa ovat toimialueiden väliset määrärahasiirrot, joilla ei ole vaikutusta Pohteen kokonaistulokseen. Määrärahasiirroilla on vähentävä vaikutus konsernipalvelujen (-1,3 miljoonaa), vammaispalvelujen (-0,9 miljoonaa), OYS sairaalapalvelujen ja ensihoidon (-0,7 miljoonaa) ja ikäihmisten palvelujen (-0,1 miljoonaa) sitoviin toimintakatteisiin. Määrärahasiirroilla on lisäävä vaikutus terveyden- ja sairaanhoidon palvelujen (2,0 miljoonaa), perhe- ja sosiaalipalvelujen ja OYS psykiatrian (1,0 miljoonaa) ja sairaanhoidollisten palvelujen (0,04 miljoonaa) sitoviin toimintakatteisiin.

Ulkoisten tuloserien muutokset vaikuttavat osittain myös toimialueiden välisiin, eli hyvinvointialueen sisäisiin eriin. Toimintakatteeseen sisältyvät sisäiset erät ovat sitovia vuonna 2026. Sisäisten erien muutoksilla on vähentävä vaikutus OYS sairaalapalvelujen ja ensihoidon (-7,2 miljoonaa), terveyden- ja sairaanhoidon palvelujen (-1,8 miljoonaa), konsernipalvelujen (-0,8 miljoonaa), vammaispalvelujen (-0,6 miljoonaa), ikäihmisten palvelujen (-0,6 miljoonaa), perhe- ja sosiaalipalvelujen ja OYS psykiatrian (-0,3 miljoonaa), pelastustoimen (-0,2 miljoonaa) ja sairaanhoidollisten palvelujen (-0,1 miljoonaa) sitoviin toimintakatteisiin. Lisäävä vaikutus sisäisten erien muutoksilla on kuntoutuspalvelujen toimintakatteeseen (0,9 miljoonaa euroa). Kiinteistöveron palautuksesta merkittävin osa kohdistuu OYS sairaalapalvelujen ja ensihoidon toimialueelle sisäisen vuokran hyvityksenä.

Jononpurkumääräraha

Aluehallitus on 4.11.2025 (227 §) hyväksynyt suunnitelman erikoissairaanhoidon hoitojonojen purkamisen lisätoimenpiteistä. Aluevaltuusto on kokouksessaan 15.12.2025 (52 §) päättänyt osana vuoden talousarvion 2026 hyväksymistä jononpurkumäärärahasta.  Vuoden 2026 talousarviossa järjestämistoimintojen toimialueen talousarviossa on varattuna 10 miljoonaa euroa jononpurkurahaa somaattiseen erikoissairaanhoidon (8,7 miljoonaa euroa) ja psykiatriaan (1,3 miljoonaa euroa). Varaus kohdennetaan toimialueille talousarviovuoden aikana osana talousarvion muuttamista.

On tunnistettu, että määrärahaa on tarpeen kohdentaa uudelleen ja osoittaa sitä myös perusterveydenhuoltoon. Esityksenä on määrärahan pienentäminen somaattisesta erikoissairaanhoidosta 1,0 miljoona ja lisääminen vastaavasti terveyden ja sairaanhoidon toimialueen palveluihin 1,0 miljoona euroa. Uusi kohdentuminen olisi somaattinen erikoissairaanhoito (7,7 miljoonaa euroa), psykiatria (1,3 miljoonaa euroa) ja terveyden ja sairaanhoidon palvelut (1,0 miljoonaa euroa).

Valmistelijan ehdotus

Anu Vuorinen, strategia- ja talousjohtaja (p. 044 365 5473):

Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle vuoden 2026 talousarviota ja sitovuustasoja muutettavaksi selostusosassa ja liitteessä kuvatulla tavalla.

Ehdotus

Esittelijä: Ilkka Luoma, hyvinvointialuejohtaja

Aluehallitus hyväksyy strategia- ja talousjohtajan ehdotuksen.

Päätös

Aluehallitus hyväksyi hyvinvointialuejohtajan ehdotuksen.

Perustelut

Asian aikaisempi käsittely löytyy päätöshistoriasta, aluehallitus 12.5.2026 § 251.

Ehdotus

Aluehallituksen ehdotus:

Aluevaltuusto päättää vuoden 2026 talousarviota ja sitovuustasoja muutettavaksi selostusosassa ja liitteessä kuvatulla tavalla.

Päätös

Merk. strategia- ja talousjohtaja Anu Vuorinen esitteli asiaa.

Merk. konsernipalvelujen johtaja Jouko Luukkonen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 13.59.

Aluevaltuusto hyväksyi aluehallituksen esityksen.


Muutoksenhaku

 

Päätökseen voidaan hakea muutosta aluevalituksella.
 

Valitusoikeus
Aluevalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä hyvinvointialueen jäsen.

Hyvinvointialueiden yhteistoiminnassa järjestettyjä tehtäviä koskevasta päätöksestä aluevalituksen saa tehdä myös yhteistoimintaan osallinen hyvinvointialue ja sen jäsen.

Valitusaika
Aluevalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Viranomaiselle toimitetun sähköisen asiakirjan katsotaan saapuneen määräajassa, jos asiakirja saapuu viimeistään määräajan viimeisen päivän aikana. Paperinen valituskirjelmä on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. Kirjeitse tapahtuvan tiedoksiannon kohdalla asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.

Hyvinvointialueen jäsenen sekä hyvinvointialueiden yhteistoimintaan osallisen hyvinvointialueen ja sen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
 
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Asiakirjojen lähettäminen tapahtuu lähettäjän vastuulla.

Valitusperusteet
Aluevalituksen saa tehdä sillä perusteella, että
- päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,
- päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
- päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.
 
Valitusviranomainen
Valitus tehdään Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle ensisijaisesti hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet. Palvelun käyttö vaatii vahvan tunnistautumisen.

Muut yhteystiedot:
- postiosoite: Pohjois-Suomen hallinto-oikeus, PL 189, 90101 Oulu
- käyntiosoite: Torikatu 34-40, 90100 Oulu
- sähköpostiosoite: pohjois-suomi.hao@oikeus.fi
- puhelinnumero: 029 56 42800
- faksinumero: 029 56 42841

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden aukioloaika löytyy verkosta osoitteesta: https://oikeus.fi/hallintooikeudet/pohjois-suomenhallinto-oikeus/fi/index.html


Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti ja ensisijaisesti hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelua käyttäen. Myös muu sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:
- päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös)
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset)
- vaatimusten perustelut
- mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi, henkilötunnus tai yritys- ja yhteisötunnus sekä yhteystiedot. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja yhteystiedot. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös sähköinen tai mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Valituksen tai muun asiakirjan toimittaminen hallintotuomioistuimen sähköiseen asiointipalveluun katsotaan ilmoitukseksi sähköisen asiointipalvelun käyttämisestä prosessiosoitteena. Jos valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä:
- valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen,
- selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta,
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Tuomioistuinmaksulaki löytyy verkosta osoitteesta: https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2015/20151455

Ajantasainen tieto oikeudenkäyntimaksuista löytyy tuomioistuinlaitoksen sivuilta: https://oikeus.fi/tuomioistuimet/fi/index/asiointijajulkisuus/maksut/oikeudenkayntimaksuthallinto-oikeudessa.html