Perustelut
Hyvinvointialuelain 97 §:n mukaan aluehallitus, aluehallituksen puheenjohtaja, hyvinvointialuejohtaja ja hallintosäännössä määrätty hyvinvointialueen viranhaltija voivat ottaa aluehallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty aluehallituksen alaisen viranomaisen tai aluehallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen hallintosäännön 23 §:n mukaan asian ottamisesta aluehallituksen käsiteltäväksi voi päättää aluehallitus, aluehallituksen puheenjohtaja ja hyvinvointialuejohtaja.
Hallintosäännön 24 §:n mukaan aluehallituksen alaisen viranomaisen on ilmoitettava aluehallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista aluehallitus on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeuttaan.
Ilmoitus on tehtävä neljän (4) päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta.
Ilmoitus tehdään sähköisesti aluehallituksen esittelijälle, ellei aluehallitus toisin päätä.
Päätökset niissä asioissa, joista ei tarvitse ilmoittaa, voidaan otto-oikeuden estämättä panna täytäntöön, jollei yksittäistapauksessa ole ilmoitettu asian ottamisesta toimielimen käsiteltäväksi.
Ottamiseen oikeutettu viranomainen voi ottaa käsiteltäväkseen myös asian, josta sille ei ole ilmoitettu.
Henkilöstöjaoston, tulevaisuuslautakunnan, hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunnan sekä turvallisuus- ja valmiuslautakunnan kokouspöytäkirjat ovat nähtävissä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen verkkosivuilla (Päätöksenteko).
Hoitotyön johtaja, Lastenpsykiatrian ja nuorisopsykiatrian osaamiskeskus
Palvelussuhteeseen valinta:
§ 21 Psykologin toimen (41790-0833) täyttäminen ilman hakumenettelyä, Oys Psykiatria, Lastenpsykiatrian ja nuorisopsykiatrian osaamiskeskus, Lasten ja nuorten oikeuspsykiatria, 25711, 06.05.2026
Hoitotyön johtaja, OYS Avohoitotyö
§ 43 Hammashoitajan toimen (11480-0814) täyttäminen Oys sairaalapalvelut ja ensihoito, Palvelualue 10, Avohoitotyö 1, vastuuyksikkö N3100, 06.05.2026
§ 44 Hammashoitajan toimen (11480-0804) täyttäminen Oys sairaalapalvelut ja ensihoito, Palvelualue 10, Avohoitotyö 1, vastuuyksikkö N3100, 06.05.2026
Hoitotyön johtaja, OYS Osastohoitotyö, Vuodeosastohoitotyö
§ 101 OYS-sairaalapalvelujen ja ensihoidon toimialueen vuodeosastohoitotyön vastuuyksikön N2100 sairaanhoitajan toimen (46490–2917) täyttäminen ilman hakumenettelyä, 05.05.2026
Hoitotyön johtaja, Psykiatrisen avohoidon osaamiskeskus
§ 23 Psykologin toimen (41790-1075) täyttäminen, Oys Psykiatria, Psykiatrisen avohoidon osaamiskeskus, Aikuisten psykologipalvelut, P3114, 04.05.2026
Hoitotyön johtaja, Psykiatrisen osastohoidon osaamiskeskus
§ 24 Sairaanhoitajien, lähihoitajien ja alan opiskelijoiden kesäsijaisuudet Oys Psykiatria 2026, Psykiatrisen osastohoidon osaamiskeskus VA2950, 06.05.2026
§ 25 Sairaanhoitajien, lähihoitajien ja alan opiskelijoiden kesäsijaisuudet, lisärekry, Oys Psykiatria 2026, Psykiatrisen osastohoidon osaamiskeskus VA2950, 06.05.2026
Lapsiperheiden sosiaalihuollon päällikkö
§ 13 Lastenvalvojan viran (26180-1004) täyttäminen, Perhe- ja sosiaalipalvelut ja OYS psykiatria, Perhekeskuspalvelut, Lapsiperheiden sosiaalipalvelut, Perheoikeudelliset palvelut (P3050), 30.04.2026
Palvelualuejohtaja, aikuisten erityispalvelut
Suorahankintapäätös:
§ 38 Asiakaskohtainen suorahankinta, 06.05.2026
§ 39 Asiakaskohtainen suorahankinta, 06.05.2026
Palvelualuejohtaja, ikäihmisten palvelut, asumispalvelut
Palvelussuhteeseen valinta:
§ 17 Vastuuyksikköpäällikön viran (87511-1023) täyttäminen vastuuyksikössä P353/VA3830 Oulaisten ja Ylivieskan kuntoutusyksikkö, 04.05.2026
Palvelualuejohtaja, lasten, nuorten ja perheiden erityispalvelut
Suorahankintapäätös:
§ 35 Asiakaskohtainen suorahankinta, 05.05.2026
§ 36 Asiakaskohtainen suorahankinta, 05.05.2026
Palvelualuejohtaja, terveyden- ja sairaanhoidon palvelut, akuuttiosasto
Palvelussuhteeseen valinta:
§ 21 Lähihoitajan toimen (73493-1734) täyttäminen Terveyden- ja sairaanhoidon toimialueen akuuttiosastojen palvelu- ja vastuualueen vastuuyksikössä 30400 Limingan akuuttiosasto, 04.05.2026
Palvelualuejohtaja, terveyden- ja sairaanhoidon palvelut, suun terveydenhuollon palvelualue
§ 38 Apulaisosastonhoitajan toimen (03330-1010) täyttäminen Terveyden ja sairaanhoidon toimialueella, Suun terveydenhuollon palvelualueella, Opetusklinikan vastuuyksikössä, 04.05.2026
Palvelualuejohtaja, terveyden- ja sairaanhoidon palvelut, vastaanotto- ja infektioiden torjunta
§ 48 Apulaisosastonhoitajan toimen (03330-1046) täyttäminen Terveyden- ja sairaanhoidon palveluiden toimialueen TA30 vastuuyksikössä Oulun erityispalvelut ja infektioiden torjunta 30202, 30.04.2026
Palvelualuejohtaja, vammaispalvelut, yhteiset palvelut
Hankintapäätös:
§ 87 Hankintapäätös, sosiaalihuollon asiakaskohtainen suorahankinta, 05.05.2026
Pelastuspäällikkö, onnettomuuksien ehkäisy
Palvelussuhteeseen valinta:
§ 13 Palotarkastajan virkaan (38930-1002) valinta pelastustoimen toimialueella, onnettomuuksien ehkäisyn ja varautumisen palvelualueella, valvonnan ja varautumisen vastuualueella, 06.05.2026
Perhekeskuspäällikkö
§ 24 Koulukuraattorin viran (75872-1006) täyttäminen, Perhe- ja sosiaalipalvelut ja OYS psykiatria, Perhekeskuspalvelut, Opiskeluterveydenhuolto, Koulukuraattoritoiminta OKL C (P2620), 04.05.2026
§ 25 Koulukuraattorin viran (22977-1075) täyttäminen, Perhe- ja sosiaalipalvelut ja OYS psykiatria, Perhekeskuspalvelut, Opiskeluterveydenhuolto, Kuusamon ja Muhoksen seudun koulukuraattoritoiminta, 04.05.2026
Toimialuejohtaja, ikäihmisten palvelut
§ 29 RAI-asiantuntijan toimen (88760-1000) täyttäminen Ikäihmisten palvelut, Kotiin annettavat palvelut, Hallinto kotiin annettavat palvelut, Kotiin annettavien palvelujen hallinto, 30.04.2026
Toimialuejohtaja, kuntoutuspalvelut
§ 17 Lääkintälaitemekaanikon toimen (73716-0844) täyttäminen Kuntoutuspalvelujen toimialueen Apuvälinepalveluiden osaamiskeskuksen Tekniikan palveluissa, 05.05.2026
§ 18 Lääkintälaitemekaanikon toimen (73716-0845) täyttäminen Kuntoutuspalvelujen toimialueen Apuvälinepalveluiden osaamiskeskuksen Tekniikan palveluissa, 05.05.2026
Toimialuejohtaja, perhe- ja sosiaalipalvelut ja OYS Psykiatria
§ 36 Vastuuyksikköpäällikön viran (87511-1311) täyttäminen, Perhe- ja sosiaalipalvelut, OYS psykiatria, Aikuisten erityispalvelut, Asunnottomien palvelut ja mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asumiskuntoutus, Oulu, 05.05.2026
Vastuualuepäällikkö, ikäkeskukset
§ 7 Sosiaaliohjaaja viran (48337-1013) täyttäminen Ikäihmisten palvelut, Ikä- ja omaishoitokeskus, Pohteen eteläisen ikäkeskus palveluohjaus itä 36710, 06.05.2026
§ 8 Sosiaaliohjaaja viran (48337-1227) täyttäminen Ikäihmisten palvelut, Ikä- ja omaishoitokeskus, Pohteen eteläisen ikäkeskus palveluohjaus itä 36710, 06.05.2026
Vastuualuepäällikkö, kotiin annettavat palvelut, Oulunkaari-Koillismaa-Lakeus
Palvelussuhteen irtisanominen:
§ 56 Työntekopaikan muuttaminen yhteistoimintaneuvotteluiden perusteella, 30.04.2026
§ 57 Työntekopaikan muuttaminen yhteistoimintaneuvotteluiden perusteella, 30.04.2026
§ 58 Työntekopaikan muuttaminen yhteistoimintaneuvotteluiden perusteella, 30.04.2026
§ 59 Työntekopaikan muuttaminen yhteistoimintaneuvottelujen perusteella, 30.04.2026
Työntekijän/Viranhaltijan siirtäminen toiseen työ-/virkasuhteeseen:
§ 60 Työsuhteisen henkilön sijoittuminen uuteen tehtävään yhteistoimintaneuvottelun perusteella, 05.05.2026
Vastuualuepäällikkö, kotiin annettavat palvelut, Pohteen Eteläinen
Palvelussuhteeseen valinta:
§ 24 Lähihoitaja toimen (73493-1703) täyttäminen Ikäihmisten palvelut, Kotiin annettavat palvelut, Reisjärven kotihoito 36860, 05.05.2026
§ 25 Lähihoitaja toimen (73493-8110) täyttäminen Ikäihmisten palvelut, Kotiin annettavat palvelut, Pohteen eteläisen kotikuntoutus länsi 37132, 06.05.2026
Vastuualuepäällikkö, rekrytointi- ja resurssipalvelut
§ 84 Lähihoitaja, toimi (73493-1269), konsernipalvelut, Osaajayksikkö ikäihmisten palvelut, Kuusamo, 05.05.2026
§ 85 Lähihoitaja, toimi (73493-6205), konsernipalvelut, Osaajayksikkö, hengityshalvauspotilaiden hoitotyö Oulun alue, 05.05.2026
§ 86 Lähihoitaja, toimi (73493-1731), konsernipalvelut, Osaajayksikkö, hengityshalvauspotilaiden hoitotyö Oulun alue, 05.05.2026
§ 87 Lähihoitaja, toimi (73493-1207), Osaajayksikkö, ikäihmisten palvelut, Oulu, 05.05.2026
§ 88 Lähihoitaja, toimi (73493-6726), Osaajayksikkö, ikäihmisten palvelut, Oulu, 05.05.2026
§ 89 Sairaanhoitajan toimen (46490-7449) täyttäminen ilman hakumenettelyä konsernipalvelut, rekrytointi- ja resurssipalvelut, Osaajayksikkö, Rannikko resurssipooli, 06.05.2026
Vastuualuepäällikkö, vammaispalvelujen osaamiskeskus
§ 8 Sosiaalityöntekijän viran (48390-1308) täyttäminen, Vammaispalvelut, Yhteiset palvelut, Vammaispalvelujen osaamiskeskus, VY40880, 05.05.2026
§ 9 Sosiaalityöntekijän viran (48390-1246) täyttäminen, Vammaispalvelut, Yhteiset palvelut, Vammaispalvelujen osaamiskeskus, VY40880, 05.05.2026
§ 10 Palveluohjaajan viran (74519-1105) täyttäminen, Vammaispalvelut, Yhteiset palvelut, Vammaispalvelujen osaamiskeskus, VY40880, 05.05.2026
§ 11 Sosiaalityöntekijän viran (48390-1232) täyttäminen, Vammaispalvelut, Yhteiset palvelut, Vammaispalvelujen osaamiskeskus, VY40880, 05.05.2026