Hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunta, kokous 22.4.2026

§ 81 Koillismaan Kuuloyhdistys ry:n toiminta-avustuksen osittainen takaisinperintä

PPHVADno-2026-10580

Perustelut

Valmistelija: Helena Liimatainen, p. 050 520 1081

Yhdyspintalautakunta myönsi vuoden 2025 toiminta-avustukset kokouksessaan 23.1.2025 § 5. Koillismaan Kuuloyhdistys ry:lle myönnettiin toiminta-avustusta 3 000 euroa kuulolähipalvelun, vertaistuen sekä kerho- ja virkistystoiminnan järjestämiseen.

Toiminta-avustusten käytöstä raportoitiin tammi-helmikuussa 2026. Koillismaan Kuuloyhdistys ry:n toimittamien tietojen mukaan avustettavan toiminnan kulut olivat 3 239,97 euroa.

Yhdyspintalautakunta päätti järjestöavustusten takaisinperintäperiaatteista osana järjestöavustusperiaatteita kokouksessaan 26.9.2024 § 58. Avustuksen saajan raportoinnin pohjalta seuraava takaisinperintäperiaate täyttyy: Avustuksen saaja ei ole noudattanut avustuspäätöksessä tai avustusperiaatteissa esitettyjä ehtoja, ja menettelyllä on katsottava olevan vähäistä suurempi merkitys. Palautettava määrä on 1 149,03 euroa.

Yhdistyksen toimittamien tietojen mukaan Pohteen alueella järjestetyn toiminnan kulut olivat 1 850,97 euroa. Lisäksi yhdistys on järjestänyt Suomussalmelle retken, jonka kulut 1 389 euroa eivät ole hyväksyttäviä. Pohteen avustusperiaatteiden mukaan toiminnan tulee kokonaisuudessaan toteutua Pohjois-Pohjanmaan alueella.

Takaisinperintäperiaatteiden mukaisesti avustuksen saajalle on annettu mahdollisuus tulla kuulluksi ennen takaisinperinnästä päättämistä. Yhdistys on antanut lausumansa takaisinperintään liittyen. Lausumassaan yhdistys toteaa toimittaneensa virheellisen tuloslaskelman. Yhdistys on toimittanut uuden tuloslaskelman, jonka mukaan toiminnan kulut olivat 3 059,72 euroa. Uudella tuloslaskelmalla esitetyt kulut ovat hyväksyttäviä.

Ehdotus

Yhteistyöjohtaja Marjo Riitta Tervonen (p. 050 348 5227):

Hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunta päättää esittelytekstin perusteella seuraavasti:

Koillismaan Kuuloyhdistys ry:ltä ei peritä osaa vuoden 2025 toiminta-avustuksesta takaisin.

Päätös

Lautakunta hyväksyi yhteistyöjohtajan ehdotuksen.


Muutoksenhaku

 

Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä hyvinvointialueen jäsen.

Hyvinvointialueiden yhteistoiminnassa järjestettyjä tehtäviä koskevasta päätöksestä oikaisuvaatimuksen saa tehdä myös yhteistoimintaan osallinen hyvinvointialue ja sen jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen kirjaamoon. Viranomaiselle toimitetun sähköisen asiakirjan katsotaan saapuneen määräajassa, jos asiakirja saapuu viimeistään määräajan viimeisen päivän aikana. Paperinen oikaisuvaatimuskirjelmä on toimitettava Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.  Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Hyvinvointialueen jäsenen sekä hyvinvointialueiden yhteistoimintaan osallisen hyvinvointialueen ja sen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluessa siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta määräaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunta

- postiosoite: PL 10, 90029 Pohde

- käyntiosoite: Technopolis, Kiviharjunlenkki 1 C, 90220 Oulu

- sähköpostiosoite: kirjaamo@pohde.fi

- puhelinnumero: 08 315 6126

Kirjaamon aukioloaika on arkisin klo 08.00 - 15.45.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti viranomaiselle, joka on tehnyt päätöksen. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

- päätös, johon haetaan oikaisua

- miten päätöstä vaaditaan oikaistavaksi

- millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.