Perustelut
Hyvinvointialuelain 97 §:n mukaan aluehallitus, aluehallituksen puheenjohtaja, hyvinvointialuejohtaja ja hallintosäännössä määrätty hyvinvointialueen viranhaltija voivat ottaa aluehallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty aluehallituksen alaisen viranomaisen tai aluehallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen hallintosäännön 23 §:n mukaan asian ottamisesta aluehallituksen käsiteltäväksi voi päättää aluehallitus, aluehallituksen puheenjohtaja ja hyvinvointialuejohtaja.
Hallintosäännön 24 §:n mukaan aluehallituksen alaisen viranomaisen on ilmoitettava aluehallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista aluehallitus on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeuttaan.
Ilmoitus on tehtävä neljän (4) päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta.
Ilmoitus tehdään sähköisesti aluehallituksen esittelijälle, ellei aluehallitus toisin päätä.
Päätökset niissä asioissa, joista ei tarvitse ilmoittaa, voidaan otto-oikeuden estämättä panna täytäntöön, jollei yksittäistapauksessa ole ilmoitettu asian ottamisesta toimielimen käsiteltäväksi.
Ottamiseen oikeutettu viranomainen voi ottaa käsiteltäväkseen myös asian, josta sille ei ole ilmoitettu.
Henkilöstöjaoston, tulevaisuuslautakunnan, hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunnan sekä turvallisuus- ja valmiuslautakunnan kokouspöytäkirjat ovat nähtävissä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen verkkosivuilla (Päätöksenteko).
Hallintopalvelupäällikkö
Palvelussuhteeseen valinta:
§ 2 Osastonsihteerin toimen (72502-4828) täyttäminen ilman hakumenettelyä Konsernipalvelujen toimialueella, hallintopalvelujen palvelualueella, yleishallinnon vastuualueella, osastonsihteerit vastuuyksikössä, 12.03.2026
Hoitotyön johtaja, diagnostiikka
§ 28 Röntgenhoitajan toimen (46060-1045) täyttäminen ilman hakumenettelyä Sairaanhoidolliset palvelut toimialueella, YKP Kuvantaminen Z3370 vastuuyksikössä, 13.03.2026
§ 29 Röntgenhoitajan toimen (46060-1044) täyttäminen ilman hakumenettelyä Sairaanhoidolliset palvelut toimialueella, YKP Kuvantaminen Z3370 vastuuyksikössä, 13.03.2026
Hoitotyön johtaja, Lastenpsykiatrian ja nuorisopsykiatrian osaamiskeskus
§ 9 Sairaanhoitajan (osa-aikainen) sijaisuus, Oys psykiatria, Lastenpsykiatrian ja nuorisopsykiatrian osaamiskeskus, P3110, 12.03.2026
§ 10 Sairaanhoitajan toimen (46490-3067) täyttäminen, Oys Psykiatria, Lastenpsykiatrian ja nuorisopsykiatrian osaamiskeskus P3390, 12.03.2026
§ 12 Sairaanhoitajan toimen (46490-6310) täyttäminen, Oys Psykiatria., Lastenpsykiatrian ja nuorisopsykiatrian osaamiskeskus, P3389, 17.03.2026
§ 13 Sairaanhoitajan toimen (46490-7440) täyttäminen, Oys Psykiatria., Lastenpsykiatrian ja nuorisopsykiatrian osaamiskeskus, P3389, 17.03.2026
§ 14 Sairaanhoitajan toimen (46490-3710) täyttäminen, Oys Psykiatria., Lastenpsykiatrian ja nuorisopsykiatrian osaamiskeskus, P3389, 17.03.2026
Hoitotyön johtaja, OYS Perioperatiivinen hoitotyö
§ 57 Lähihoitajan toimen (73493-0990) valinta, OYS Sairaalapalvelut ja ensihoito, OYS Perioperatiivinen hoitotyö, Perioperatiivinen hoitotyö, N1200 OYS Anestesiahoitotyö, 18.03.2026
Hoitotyön johtaja, OYS Osastohoitotyö, Vuodeosastohoitotyö
§ 56 OYS-sairaalapalvelut ja ensihoito toimialueen, vuodeosastohoitotyön vastuuyksikön N2400 sairaanhoitajan toimeen valinta, 18.03.2026
§ 57 OYS-sairaalapalvelut ja ensihoito toimialueen, vuodeosastohoitotyön vastuuyksikön N2400 sairaanhoitajan toimeen valinta, 18.03.2026
§ 58 OYS-sairaalapalvelut ja ensihoito toimialueen, vuodeosastohoitotyön vastuuyksikön N2400 sairaanhoitajan toimeen valinta, 18.03.2026
Hoitotyön johtaja, OYS Akuuttihoitotyö, Teho- ja valvontahoitotyö
§ 26 Apulaisosastonhoitajan toimeen 03328-0804 valinta, OYS-sairaalapalvelut ja ensihoito, OYS Akuuttihoitotyö N4000, 12.03.2026
Hoitotyön johtaja, Psykiatrisen avohoidon osaamiskeskus
§ 18 Sairaanhoitajan toimen (46490-7552) täyttäminen ilman hakumenettelyä Perhe- ja sosiaalipalvelut ja Oys psykiatria, Psykiatrisen avohoidon osaamiskeskus, Koillismaan ja Oulunkaaren mielenterveyspalvelut P3113., 17.03.2026
Hoitotyön johtaja, Psykiatrisen osastohoidon osaamiskeskus
§ 15 Apulaisosastonhoitajan toimen (03328-0899) täyttäminen Perhe- ja sosiaalipalvelut, OYS Psykiatria, Psykiatrisen osastohoidon osaamiskeskus, P3401, 17.03.2026
Hyvinvointialuejohtaja
Hankintapäätös:
§ 32 Hankintapäätös: Pohde Tietohallinnon asiantuntija- ja projektipäällikkötyö PERTTI-Perustietotekniikka ja ICT-infra -ohjelman tueksi (Pertti 3), 16.03.2026
Palvelualuejohtaja, aikuisten erityispalvelut
Palvelussuhteeseen valinta:
§ 16 Lähihoitajan toimen 73493-8250 täyttäminen ilman hakumenettelyä, Perhe- ja sosiaalipalvelut ja Oys psykiatria, Aikuisten erityispalvelut, Nivalan seudun mielenterveys- ja päihdeasiakkaiden kotiin annettavat palvelut P2963, 18.03.2026
Palvelualuejohtaja, aikuisten perustason sosiaalihuollon palvelut
§ 7 Sosiaaliohjaajan viran (48337-1171) täyttäminen, Perhe- ja sosiaalipalvelut ja OYS psykiatria, Aikuisten perustason sosiaalihuollon palvelut, Työikäisten sosiaalipalvelut, Kempeleen ja Muhoksen seudun aikuisten sosiaaliohjaus, 17.03.2026
Palvelualuejohtaja, diagnostiikka
§ 19 Erikoistuvan fyysikon määräaikaisen koulutustoimen (74957-0804) täyttäminen Sairaanhoidolliset palvelut toimialueella Z3371 vastuuyksikössä, 18.03.2026
Palvelualuejohtaja, ikäihmisten kotiin annettavat palvelut
Yleishallinnon päätös:
§ 23 Viranhaltijan virantoimitusvelvollisuuden muuttaminen yhteistoimintaneuvotteluiden perusteella, 12.03.2026
§ 25 Virantoimivelvollisuuden muuttaminen yhteistoimintaneuvotteluiden perusteella, 13.03.2026
Palvelualuejohtaja, lasten, nuorten ja perheiden erityispalvelut
Suorahankintapäätös:
§ 18 Asiakaskohtainen suorahankinta, 17.03.2026
Palvelualuejohtaja, vammaispalvelut, yhteiset palvelut
Hankintapäätös:
§ 46 Hankintapäätös, sosiaalihuollon asiakaskohtainen suorahankinta, 12.03.2026
Vastuualuepäällikkö, ikäihmisten palvelut, yhteinen osaamiskeskus
Palvelussuhteeseen valinta:
§ 6 Sairaanhoitajan toimen (46490-4024) täyttäminen vastuuyksikössä P385/VA3855/35830 Oulun kotisairaala, 12.03.2026
§ 7 Sairaanhoitajan toimen (46490-4025) täyttäminen vastuuyksikössä P385/VA3855/35830 Oulun kotisairaala, 12.03.2026
§ 8 Sairaanhoitajan toimen (46490-4026) täyttäminen vastuuyksikössä P385/VA3855/35830 Oulun kotisairaala, 12.03.2026
§ 9 Sairaanhoitajan toimen (46490-4026) täyttäminen ilman hakumenettelyä vastuuyksikössä P385/VA3855/36240 Kotisairaala Lakeus, 13.03.2026
Vastuualuepäällikkö, kotiin annettavat palvelut, Pohteen Eteläinen
§ 12 Lähihoitajan toimen (73493-8544) täyttäminen Ikäihmisten palvelut, Kotiin annettavat palvelut, Sievin palvelukoti Kotirinne 36960, 17.03.2026
Vastuualuepäällikkö, kuntoutusyksiköt
§ 8 Lähihoitajan toimen (73493-8358) täyttäminen ilman hakumenettelyä vastuuyksikössä P353/VA3830/37120 Oulaisten kuntoutusyksikkö Lepola, 12.03.2026
Lastensuojelun päällikkö
§ 13 Sosiaalityöntekijän viran (48390-1117) täyttäminen Perhe- ja sosiaalipalvelut, OYS psykiatria, Lasten, nuorten ja perheiden erityispalvelut, Lastensuojelu, Haukiputaan ja Rajakylän lastensuojelu P3011, 17.03.2026
Vastuualuepäällikkö, rekrytointi- ja resurssipalvelut
§ 47 Lähihoitajan toimen 73493-1677 täyttäminen Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue, Konsernipalvelut, Henkilöstöpalvelut, Rekrytointi- ja resurssipalvelut, Osaajayksikkö, Rannikon resurssipooli, 18.03.2026
§ 48 Lähihoitajan toimen 73493-1678 täyttäminen Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue, Konsernipalvelut, Henkilöstöpalvelut, Rekrytointi- ja resurssipalvelut, Osaajayksikkö, Rannikon resurssipooli, 18.03.2026
§ 49 Lähihoitajan toimen (73493-1667) täyttäminen Konsernipalvelut, Henkilöstöpalvelut, Rekrytointi- ja resurssipalvelut, Osaajayksikkö, Lakeus resurssipooli, 18.03.2026
Tehtävään nimeäminen:
§ 44 Sairaanhoitajan toimen (46490–4012) täyttäminen Konsernipalvelut, Henkilöstöpalvelut, Rekrytointi- ja resurssipalvelut, Osaajayksikkö, 16.03.2026
Vastuualuepäällikkö, ympärivuorokautinen asuminen
Palvelussuhteeseen valinta:
§ 8 Lähihoitajan toimen (73493-1385) täyttäminen ilman hakumenettelyä vastuuyksikössä 35250 Kuusamon palvelukoti Kotiranta, 12.03.2026
§ 9 Lähihoitajan toimen (73493-8641) täyttäminen ilman hakumenettelyä vastuuyksikössä P353/VA3640/35520 Pudasjärven palvelukoti Hirsikartano, 13.03.2026
§ 10 Lähihoitajan toimen (73493-1153) täyttäminen ilman hakumenettelyä vastuuyksikössä P353/VA3840/37190 Haapajärven palvelukoti Peipponen, 16.03.2026
§ 11 Lähihoitajan toimen (73493-7923) täyttäminen ilman hakumenettelyä vastuuyksikössä P353/VA3840/37190 Haapajärven palvelukoti Peipponen, 16.03.2026
Vastuuyksikköpäällikkö, perhekeskuspalvelut, lapsiperheiden sosiaalipalvelut, Alavieska-Ylivieska-Oulainen-Haapavesi-Siikalatva-Pyhäntä
§ 1 Psykologin (41790–1044) sijaisuuden täyttäminen, Perhe- ja sosiaalipalvelut ja OYS psykiatria, Perhekeskuspalvelut, Lapsiperheiden sosiaalipalvelut, Kasvatus- ja perheneuvola OER B Oulainen (P2867), 13.03.2026