Henkilöstöjaosto, kokous 22.1.2026

Esityslista on tarkastettu

§ 5 SOTE-sopimuksen yötyökokeilu

PPHVADno-2026-1495

Perustelut

SOTE-sopimuksessa on sovittu vapaaehtoisesta yötyökokeilusta jaksotyössä. Yötyökokeilulla haetaan tietoa vaikutuksista mm. sairauspoissaoloihin.

KT ja SOTE-sopimuksen sopijajärjestöt toivovat, että hyvinvointialueet osallistuisivat kokeiluun mahdollisimman laajasti. Kokeilun kautta haetaan tietoa, joka on tärkeää sekä työolojen kehittämiseen että niitä tukevien sopimusmääräysten kehittämiseen. Yötyö on tunnistettu terveydelliseksi riskitekijäksi useissa tutkimuksissa.

Kokeilussa haetaan tietoa säännöllisen työajan vähentämisen vaikutuksista yötyössä muun muassa työhyvinvointiin, työjärjestelyihin ja sairauspoissaoloihin. Työterveyslaitos olisi hakemassa rahoitusta tutkimushankkeelle, jossa kokeilua seurattaisiin vuorosuunnitteluohjelmistoon kertyvien tietojen ja haastattelujen avulla. Mikäli kokeilu toteutuu ja tutkimushanke saa rahoituksen, niin osana tutkimusta Työterveyslaitos on varautunut antamaan osallistuville hyvinvointialueille palautetta työaikojen kuormituksesta.

Kokeilussa täyttä säännöllistä työaikaa vähennetään. Kokeiluna aikana työntekijän laskennallinen täysi säännöllinen työaika on 36 tuntia/viikko eli jos käytössä on kolmen viikon työaikajakso, täysi säännöllinen työaika on 108 tuntia. Vastaavasti kuuden viikon työaikajaksossa täysi säännöllinen työaika on kokeilussa 216 tuntia. Kokeilulla ei ole työntekijälle palkkavaikutuksia.

Kokeilun suunniteltu ajankohta olisi 1.6.2026–31.10.2027. Kokeiluaika on kokeiluun osallistuvan työnantajan osalta noin vuoden mittainen. Kokeiluun siirtyminen ja kokeilun päättyminen ei vaikuta kokeiluun osallistuvien palkkaukseen.

Kokeilussa voi olla mukana yksi tai useampi työnantajan yksikkö eri toiminnoista, joissa tehdään säännöllistä yötyötä. Kokeilu toteutetaan voimassa olevien jaksotyöaikamääräysten pohjalta. Mahdollisuus osallistua kokeiluun on kaikissa sellaisissa toiminnoissa, joissa tehdään säännöllisesti yötyötä joko kaikkina kalenteripäivinä tai osalla kalenteripäiviä.

Pohteella on käyty keskustelua toimialue- ja hoitotyön johdon kanssa mahdollisesta yötyöaikakokeiluun osallistumisesta muutamien työyksiköiden osalta. Toimialue- ja hoitotyön johto ja henkilöstöpalvelut ovat kokeilun kannalla ja kokeiluun osallistuminen on nähty hyödyllisenä. Kokeilun aikana voi aiheutua ylimääräisiä palkkakustannuksia mahdollisen ylimääräisen sijaistarpeen osalta.

Päätösehdotus

Juha Jääskeläinen, henkilöstöjohtaja (p. 040 0688 270)

Pohde osallistuu yötyöaikakokeiluun toimialue- ja hoitotyön johdon kanssa erikseen sovittavien työyksiköiden osalta.