§ 454 Hankintapäätös, sosiaalihuollon asiakaskohtainen suorahankinta

Lataa 

PPHVADno-2025-5424

Päätöspäivämäärä

13.1.2026

Päätöksen tekijä

Palvelualuejohtaja, vammaispalvelut, yhteiset palvelut

Päätöksen peruste

Hankintayksikkö voi tehdä suorahankinnan yksittäisissä tapauksissa hankintalain 110 §:n mukaisissa sosiaali- ja terveyspalveluhankinnoissa, jos tarjouskilpailun järjestäminen tai palvelun tarjoajan vaihtaminen olisi ilmeisen kohtuutonta tai erityisen epätarkoituksenmukaista asiakkaan kannalta merkittävän hoito- tai asiakassuhteen turvaamiseksi.

Kyseessä on tilaajan lakisääteisen järjestämisvastuun piirissä oleva sosiaalipalvelu. Palvelua koskeva lainsäädäntö edellyttää palvelun järjestämistä asiakkaan palvelutarpeen mukaisesti. Asiakkaalla on oikeus osallistua ja vaikuttaa palvelujensa arviointiin, suunnitteluun ja toteutukseen laissa sosiaalihuollon asiakkaan asemasta säädetyllä tavalla.

Asiakkaan päivätoiminta järjestetään osapäiväisenä yksilöohjattuna päivätoimintana kolmesti viikossa. Asiakas tarvitsee yksilöohjattua päivätoimintaa toimintakykynsä edistämiseksi. Hoivatie Oy:n Villa Vakka -yksikkö pystyy vastaamaan asiakkaan yksilölliseen palvelutarpeeseen tarkoituksenmukaisesti.

Sosiaalihuoltolain 30 §:n mukaan sosiaalihuoltoa koskevia päätöksiä ja ratkaisuja tehtäessä ja sosiaalihuoltoa toteutettaessa on ensisijaisesti otettava huomioon asiakkaan etu.

Asiakkaan tilannetta ja palveluntarvetta sekä palveluntuottajan valinnan perusteita on tarkemmin kuvattu päätöksen liitteenä olevalla perustelumuistiossa, joka on julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 25 kohdan perusteella salassapidettävä.

Hankinnan ennakoitu kokonaisarvo on noin 9 000 €.

Hankintapäätös ei muodosta hankintasopimusta, vaan se syntyy osapuolten välisellä erillisellä kirjallisella sopimuksella.

Hankinnasta ei julkaista suorahankintailmoitusta, koska kyseessä on kansallisen kynnysarvon alittava hankinta.

Toimivallan peruste: Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen sosiaali- ja terveydenhuollon toimialan vammaispalveluiden toimialueen delegointisääntö 07.04.2025 alkaen, liite 1, toimivalta yksilöhuollon asioissa, kohta 4: Palvelualuejohtaja päättää asiakkaalle hankittavasta yksilöllisestä sosiaali- ja terveyspalvelusta hankinnan arvosta riippumatta asiakaskohtaisten erityisjärjestelyjä vaativien palveluhankintojen osalta.

Kuvaus

Hankinnan kohde ja menettely

Hankinnan kohteena on vammaispalvelulain (675/2023) 25 §:n mukainen päivätoiminnan palvelu Hoivatie Oy:n Villa Vakka -yksiköstä ajalle 1.1.-3.7.2026.

Kyseessä on hankintalain (1397/2016) 25 §:n mukaisen kansallisen kynnysarvon alittava palveluhankinta, joka toteutetaan hankintalain 110 §:n mukaisella asiakaskohtaisella perusteella.

Perustelut palvelun hankinnalle

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue on sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain (612/2021, jäljempänä järjestämislaki) mukaisesti huomioinut 8 §:ssä säädetyt velvoitteet ja 12 §:n mukaiset edellytykset palveluiden hankkimiselle yksityiseltä palveluntuottajalta. Hankinta täyttää järjestämislain 12 §:ssä asetetut edellytykset palvelujen hankkimiseksi yksityisiltä palveluntuottajilta.

Palveluiden hankkiminen yksityiseltä palveluntuottajalta on tarpeen jotta asiakkaan palvelutarpeeseen vastaavat palvelut voidaan järjestää tarkoituksenmukaisesti ja varmistaa palveluiden riittävä saatavuus. Asiakkaan yksilölliseen palvelutarpeeseen vastaavaa palvelua ei ole saatavilla Pohteen kilpailutetuilta sopimuskumppaneilta tai Pohteen omassa tuotannossa.

Järjestämislain 15 §:ssä asetetut velvoitteet huomioidaan palveluntuottajan kanssa solmittavan hankintasopimuksen ehdoissa.

Päätös

Pohde hankkii asiakaskohtaisella perusteella päivätoiminnan palvelua Hoivatie Oy:n Villa Vakka -yksiköstä ajalle 1.1.-3.7.2026.

Hankinnan arvonlisäveroton kokonaisarvo on 9 000 euroa.

Allekirjoitus

Marja Salo, palvelualuejohtaja

Organisaatiotieto

PPHVA