§ 1 Lääkäreiden suorarekrytointipalvelua koskevan hankinnan keskeyttäminen

Lataa 

PPHVADno-2025-28643

Päätöspäivämäärä

8.1.2026

Päätöksen tekijä

Palvelualuejohtaja, terveyden- ja sairaanhoidon palvelut, vastaanotto- ja infektioiden torjunta

Päätöksen peruste

Kynnysarvon alittavat pienhankinnat eivät kuulu hankintalain soveltamisalaan vaan niiden tekemisessä noudatetaan Pohteen hankintaohjetta. Hankintaohjeen mukaisesti pienhankinta voidaan keskeyttää samoin perustein kuin kynnysarvon ylittävä hankinta. Hankintamenettelyn voi keskeyttää todellisesta ja perustellusta syystä. Oikeuskäytännössä vakiintuneita hyväksyttäviä perusteita hankinnan keskeyttämiseen ovat olleet muun muassa hankintayksikön rahoitustilanteen muuttumiseen liittyvät syyt, hankinnan kohteen tai hankinnan tarpeen muuttuminen hankintamenettelyn aikana, epäonnistunut tai tulkinnanvarainen tarjouspyyntö tai hankintamenettelyssä tapahtunut virhe.

Hankintayksikkö on todennut tarjoajille 22.11.2025 toimittamansa tarjouspyynnön olevan osin epäonnistunut ja tulkinnanvarainen. Tästä syystä johtuen hankinta on perusteltua keskeyttää.

Tarjouspyynnön pätevyysvaatimusta koskevassa kohdassa on edellytetty, että palveluntuottajalla tulee olla kokemusta kiirevastaanoton suorarekrytointipalvelun tuottamisesta vähintään kolmen vuoden ajalta. Lisäksi edellytystä on tarkennettu seuraavasti: ”Rekrytoidut lääkärit ovat työllistyneet hyvinvointialueen työntekijöiksi, ei ostopalvelulääkäriksi ja palvelun täyttöaste on ollut hyvä.”

Kolmen vuoden kokemusvaatimus on kohdistunut ainoastaan kiirevastaanoton lääkäripalveluiden suorarekrytointiin, vaikka rekrytoitavien lääkäreiden tehtävät sijoittuvat kiirevastaanoton lisäksi myös kiireettömälle vastaanotolle ja neuvolaan. Kokemusvaatimus on siten ollut tarpeettoman spesifi. Kun em. mainitun vaatimuksen mukaista kokemusta on käytännössä ainoastaan hyvinvointialueelle aiemmin vastaavaa palvelua tuottaneilla, kokemusvaatimuksen voitaisiin katsoa suosivan näitä palveluntuottajia ja vähentävän tarjouskilpailuun osallistuvien määrää. Lisäksi näin rajattua kokemusvaatimusta voitaisiin pitää epäsuhtaisena sopimuksen laatuun, kestoon ja arvoon nähden. Myöskään kokemusvaatimusta täydentävät edellytykset etenkin palvelun hyvästä täyttöasteesta eivät ole yksiselitteisiä, minkä vuoksi niiden täyttymistä ei voi arvioida objektiivisesti.

Tarjouspyynnön hinnoittelua koskevan kohdassa on todettu seuraavaa: ”Tarjouksessa voidaan erottaa kiinteä korvaus €/kk (esim. 30-60 %), sekä täyttöasteen (5 lääkärityöpanosta) mukainen korvaus (€/täytetty työpanos/kk). Pohteen alueella käytössämme on olleet kesän ajalta 4-6viikon mittainen toiminnan supistaminen. Mikäli tälle ajalle ei ole tarvetta erilliseen rekrytointiin, ei ensisijaisesti makseta tuolloin kiinteää kuukausikorvausta. Tämä sovitaan palveluntuottajan kanssa erikseen sopimusta tehdessä.” Myös tätä kohtaa voidaan pitää tulkinnanvaraisena, koska siinä ei ole selkeästi esitetty, miten hintavertailu suoritetaan ja tämä on saattanut vaikuttaa myös tarjousten vertailukelpoisuuteen.

Koska kokemusvaatimusta koskevan edellytyksen muotoilu on epäonnistunut edellä kuvatulla tavalla ja tarjouspyyntö on ollut osin epäselvä ja tulkinnanvarainen, hankintamenettelyä ei voida jatkaa vaarantamatta tasapuolisuuden, syrjimättömyyden ja suhteellisuuden periaatteiden toteutumista. Tästä syystä hankinnan keskeyttäminen on perusteltua ja välttämätöntä.

Hankintayksikkö on hankintamenettelyn keskeytettyään aikeissa toteuttaa uuden tarjouskilpailun, johon asianosaisilla on mahdollisuus halutessaan osallistua. Koska tällöin kyse on keskeytettävään menettelyyn nähden itsenäisestä ja erillisestä hankintamenettelystä, voi hankinnan kohteeseen, sisältöön ja ehtoihin tulla muutoksia myös muilta osin kuin tässä päätöksessä yksilöidyt tarjouspyynnön epäkohdat. Tarjouspyyntö toimitetaan myöhemmin erikseen.

Toimivallan peruste: Terveyden-​ ja sairaanhoidon palvelujen toimialuejohtajan toimivallan siirtäminen 25.11.2025 (88/2025),​ liite 1,​ kohta 1.

Kuvaus

Vastaanotto- ja infektioiden torjunta -palvelualueen vs. palvelualuejohtaja Tanja Piltonen on 31.12.2025 tekemällään päätöksellä 129 § päättänyt hankkia lääkäreiden suorarekrytointipalvelua Haapajärven ja Pyhäjärven alueelle 1.3-30.9.2026. Varsinaisen sopimuskauden lisäksi hankinnassa on optio, jonka mukaan sopimusta voidaan jatkaa 1.10.-31.12.2026.

Hankinnan ennakoiduksi arvoksi ilman arvonlisäveroa on hankintapäätöksellä ilmoitettu mahdollisen optiokauden arvo mukaan lukien 92 000 euroa. Kyseessä on hankintalain (1397/2016) 25 §:n mukaisen kansallisen kynnysarvon (400 000 euroa) alittava pienhankinta.

Hankintamenettely

Tarjouspyyntö lähetettiin 22.11.2025 sähköpostitse seuraaville palveluntuottajille:

- Kohdistamo (Graldo Oy)

- MediApu Oy

- Medimanageri Oy

- Helpro Oy

Määräaikaan mennessä tarjouksen jättivät Medimanageri Oy ja Helpro Oy. Tarjousvertailun voittajaksi ja palveluntuottajaksi valittiin Helpro Oy.

Tarjousvertailun lopputuloksesta on ennen kirjallisen hankintapäätöksen tiedoksiantamista ilmoitettu Medimanageri Oy:lle, joka on vaatinut hankinnan oikaisua ja tarjousvertailun suorittamista uudelleen muun muassa sillä perusteella, ettei valituksi tullut tarjoaja täytä asetettua kokemusvaatimusta.

Hankintayksikkö on tämän jälkeen arvioinut laatimaansa tarjouspyyntöä uudelleen ja todennut, että sillä on peruste keskeyttää hankinta.

Päätös

Päätän keskeyttää lääkäreiden suorarekrytointipalvelun hankinnan ja kumota vs. palvelualuejohtaja Tanja Piltosen 31.12.2025 tekemän hankintapäätöksen 129 §.

Koska keskeytyspäätöksen myötä 31.12.2025 tehty hankintapäätös 129 § menettää merkityksensä, Medimanageri Oy:n esittämän oikaisuvaatimuksen käsittely raukeaa.

Hankintayksikkö toteuttaa myöhemmin palvelua koskevan uuden, erillisen pienhankintamenettelyn.

Allekirjoitus

Päivi Harju, palvelualuejohtaja

Organisaatiotieto

PPHVA