Perustelut
Aluehallitus on 22.4.2025 (§ 185) hyväksynyt edustamista, matkustamista ja koulutuksia sekä luottokortteja koskevan menettelytapaohjeen (myöh. edustamisohje), jonka mukaan toimielimen luottamushenkilöiden edustamisesta ja osallistumisesta eri tilaisuuksiin päättää talousarvion puitteissa toimielin, jonka jäsen luottamushenkilö on (kohta 2.5.1). Hallintosäännön 178 §:n 1 mom. mukaan luottamushenkilölle, joka on nimetty muuhun kuin tässä säännössä tarkoitettuun kokoukseen, koulutus-, neuvottelu- tai tiedotustilaisuuteen, ja josta ei makseta muuta palkkiota, maksetaan toimituspalkkio ilman 172 §:n mukaista korotusta. Osallistumista koskeva toimeksianto tulee olla mainittuna toimielimen pöytäkirjassa.
Toimielimen kokoontuessa niin harvoin, että toimielin ei kykene päättämään yksittäisten luottamushenkilön osallistumisesta edustamistilaisuuteen, asiasta päättää kyseessä olevan toimielimen puheenjohtaja. Mikäli kyseessä on puheenjohtajan osallistumisesta edustamistilaisuuteen, eikä toimielin kykene päättämään osallistumisesta, osallistumisesta päättää toimielimen esittelijä. Näissä tilanteissa edustaminen tuodaan tiedoksi toimielimen seuraavaan kokoukseen (edustamisohje kohta 2.5.1).
Hallintosäännön 182 § 1. mom. mukaisesti palkkion maksaminen perustuu pöytäkirjaan tai luottamustehtävän hoitamisesta laadittuihin muistioihin, johon on asianmukaisesti merkitty kokouksen/tilaisuuden kesto, läsnäolijat ja sekä saapumiset että poistumiset.
Luottamushenkilöiden ansionmenetyksen ja muiden kustannusten sekä matkakustannusten korvaaminen on määritelty Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen hallintosäännön 184–185 §:ssä. Luottamushenkilön hoitaessa luottamustehtäväänsä eri tilaisuuksissa, joihin osallistumisesta ao. toimielin on päättänyt, luottamushenkilöllä on oikeus saada muista korvauksia ja matkakustannusten korvauksia hallintosäännön 184-185 §:n mukaisesti.
Tulevaisuuslautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan on tarpeen osallistua sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisjohtajan kutsumiin palavereihin ja sidosryhmätilaisuuksiin.
Tulevaisuuslautakunnalle esitetään, että tulevaisuuslautakunnan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja voivat tarvittaessa osallistua edellä mainittuihin tilaisuuksiin ja heille korvataan näistä tilaisuuksista matkakustannukset ja lisäksi varapuheenjohtajalle korvataan ansionmenetykset.
Päätösehdotus
Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisjohtaja Kirsi Ylitalo-Katajisto (p. 044 703 4007):
Tulevaisuuslautakunta päättää hyväksyä, että
1. puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja osallistuvat tulevaisuuslautakunnan kokousten ulkopuolella järjestettäviin palavereihin ja sidosryhmätilaisuuksiin, joihin sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisjohtaja on heidät kutsunut.
2. puheenjohtajalle ja varapuheenjohtajalle korvataan edellä mainittuihin tilaisuuksiin osallistumisesta aiheutuneet matkakustannukset ja lisäksi varapuheenjohtajalle korvataan ansionmenetykset.
3. edellä mainitut palaverit ja sidosryhmätilaisuudet tuodaan tulevaisuuslautakunnalle tiedoksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisjohtajan katsauksessa.