Perustelut
Valmistelija: Atte Karjalainen, sisäisen tarkastuksen päällikkö, p. 050 452 1158
Aluehallitus päätti kokouksessaan 21.1.2025 § 26 sisäisen tarkastuksen työohjelman vuodelle 2025. Työohjelma ei toteutunut täysin aluehallituksen päätöksen mukaisesti. Työohjelman mukainen tarkastus Pohteen maksamista vahingonkorvauksista muuttui erilaisten vahingonkorvausprosessien kehittämistyöksi. Ohjeet ja prosessikuvaukset laadittiin EU:n tietosuoja-asetuksen mukaisiin tilanteisiin, joissa rekisterinpitäjä tai käsittelijä voi joutua korvausvastuuseen. Lisäksi laadittiin ohjeistus ja prosessikuvaukset potilasvahinkoihin, esine- ja omaisuusvahinkoihin ja äkillisesti peruuntuneiden hoitoaikojen asiakkaille aiheuttamiin taloudellisiin menetyksiin. Ohjeet ovat julkaistu Pohteen intrassa ja ne ovat myös liitteenä. Laadittu ohjeistus on koettu tarpeelliseksi.
Työohjelman mukainen sopimushallintaa koskeva tarkastus jäi toteuttamatta ajanpuutteen vuoksi. Toteutetut tarkastukset Konserniyhteisöjen riskienhallinnasta ja Arvolaitteiden vakuuttamisesta painottuvat kyseisten prosessien riskienhallinnan arviointiin. Pelastustoimen maksukorttiostot ja Henkilöstösuunnitelmien noudattaminen ovat luonteeltaan enemmän sisäisen valvonnan arviointia.
Päätösehdotus
Esittelijä: Ilkka Luoma, hyvinvointialuejohtaja (p. 040 767 1609)
Aluehallitus merkitsee tiedoksi liitteenä olevat sisäisen tarkastuksen raportit vuodelta 2025.