Aluevaltuusto, kokous 10.11.2025

Esityslista on tarkastettu

§ 39 Taloussuunnitelman 2026-2028 valmistelun linjaukset

PPHVADno-2025-21754

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Taustaa

Tasapainoisen taloussuunnitelman laatiminen

Hyvinvointialuelain 115 pykälän (611/2021) mukaan aluevaltuuston on kunkin vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä hyvinvointialueelle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio, jossa otetaan huomioon hyvinvointialuekonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä aluevaltuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi. Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.

Lain mukaisesti taloussuunnitelma on laadittava siten, että se on tasapainossa tai ylijäämäinen viimeistään toisen talousarviovuotta seuraavan vuoden päättyessä. Hyvinvointialueen taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään kahden vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Pohteella tämä tarkoittaa vuotta 2026.

Hyvinvointialueen lisärahoitus

Hyvinvointialueiden rahoituslain 11 pykälässä (617/2021) on kuvattu lisärahoituksen myöntämistä. Jos rahoituksen taso vaarantaa perustuslain mukaisten riittävien sosiaali- ja terveyspalvelujen tai pelastustoimen palvelujen järjestämisen, hyvinvointialueella on oikeus saada lisärahoitusta palvelujen turvaamiseksi.

Riittävät sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelut

Oikeuskansleri on antanut päätöksen 23.4.2025 Etelä-Karjalan ja Satakunnan hyvinvointialueiden kanteluun liittyen alijäämien kattamisen määräaikojen ja hyvinvointialueen järjestämisvastuulla olevien palveluiden turvaamisen lainsäädäntöristiriitaan.

Oikeuskansleri totesi päätöksessään muun muassa seuraavaa: "Perustuslakiin ja lakiin perustuvia palveluita ei voida jättää lainvastaisella tavalla hoitamatta hyvinvointialueella alijäämän kattamisvelvoitteen toteuttamiseksi. Saman toteavat myös molemmat ministeriöt perusoikeusmyönteiseen laintulkintaan viitaten. Korostan tätä näkökohtaa."

Lisäksi oikeuskansleri on todennut: "Vaikka asiasta ei ole suoraan säädetty, niin hyvinvointialueen talousarvioon ja tulevien vuosien osalta taloussuunnitelmaan on otettava määrärahat tiedossa oleviin hyvinvointialueen menoihin objektiviteettiperiaatteen mukaisesti. Talousarviolla ja taloussuunnitelmalla on yhteys hyvinvointialueen tilinpäätökseen, jonka tulee antaa oikea ja riittävä kuva hyvinvointialueen taloudesta. Tämän ja yleishallinto-oikeudellisen objektiviteettiperiaatteen mukaisesti hyvinvointialueen talousarvion ja taloussuunnitelman pitää perustua realistisille ja todennäköisimpiä perustellusti pidettäville oletuksille ja laskelmille. Talousarvion ja taloussuunnitelman laatiminen tällaisille parhaan tiedon ja realistisimman arvion mukaisille oletuksille ja laskelmille on hyvinvointialueen viranhaltijan ja luottamushenkilöpäätöksentekijöiden virkavastuulla oleva virkavelvollisuus."

Väliaikainen muutos hyvinvointialuelakiin alijäämän kattamista koskevan määräajan jatkamiseksi

Valtiovarainministeriö valmistelee (säädösvalmistelu VM072:00/2025) hyvinvointialuelain väliaikaista täydentämistä siten, että talouttaan täysimääräisesti tasapainottaville hyvinvointialueille, joille ei kerry uutta alijäämää vuodelta 2025, voidaan osana valtion ohjausta tarvittaessa myöntää mahdollisuus kattaa ennen vuotta 2025 syntyneet alijäämät joko vuoden 2027 tai vuoden 2028 loppuun mennessä.

Lainsäädäntövalmistelussa todetaan, että hyvinvointialueiden tilanne on ollut haastava alueiden kahden ensimmäisen toimintavuoden 2023-2024 aikana. Valtaosalla hyvinvointialueista talouden näkymissä on kuitenkin tapahtunut käänne parempaan loppuvuoden 2024 aikana ja kustannusten kasvu on hidastunut aiemmasta. Lainsäädännön muutoksella pyritään varmistamaan toimintaa ja taloutta merkittävästi uudistamaan ryhtyneiden hyvinvointialueiden mahdollisuus kattaa alijäämänsä harkinnanvaraisen määräajan pidennyksen puitteissa.

Lainsäädäntömuutos on lausuntokierroksella 25.9.2025-31.10.2025. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle syysistuntokauden 2025 aikana ja sääntely tulisi voimaan arvioilta kevään 2026 aikana.

Itä-Suomen hallinto-oikeuden päätös lainvastaisesta taloussuunnitelmasta Etelä-Karjalan hyvinvointialueelle

Itä-Suomen hallinto-oikeus on antanut 14.10.2025 päätöksen, jonka mukaan Etelä-Karjalan hyvinvointialueen joulukuussa 2024 tekemä vuosien 2025-2028 taloussuunnitelma on lainvastainen, koska alijäämät eivät ole katettuna lainmukaisessa määräajassa. Hallinto-oikeuden mukaan laissa on säädetty menettelytavoista, joilla hyvinvointialueet voivat paikata mahdollisia rahoitusvajeitaan. Keinona hyvinvointialueet voivat hyödyntää esimerkiksi lisärahoituksen hakemista.

Itä-Suomen hallinto-oikeuden päätös ei ole lainvoimainen.

Valviran uhkasakko Pohteelle

Pohde on saanut Valviralta tiedoksi kolmen miljoonan euron uhkasakon erikoissairaanhoidon hoitojonoihin liittyen. Hoitojonojen saattaminen lainmukaiseen tilanteeseen edellyttää Pohteelta merkittävää oman henkilöstön työpanoksen lisäystä kuin myös ostopalveluiden käyttöä. Hoitojonojen purkamisen taloudellisia ja muita vaikutuksia vuodelle 2026 arvioidaan parhaillaan.

Pohteen talouden tilanne ja sopeuttamistoimenpiteiden eteneminen

Alijäämäkertymä

Vuoden 2024 tilinpäätöksessä Pohteella oli kertynyttä alijäämää 124 miljoonaa euroa. Arvio on, että kuluvana vuonna kertynyttä alijäämää saadaan supistettu siten, että kumulatiivinen alijäämä on vuoden 2025 lopussa noin 95 miljoonaa. Kansallisesti tarkastellen Pohteen kertyneet alijäämät ovat asukaskohtaisesti maan matalimpia.

Tasapainotustoimenpiteet 2023-2025

Pohteella on päätetty ja toimeenpantu kolme talouden tasapainotusohjelmaa vuosille 2023-2025.

Vuonna 2023 tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman vaikutus oli noin 20-25 miljoonaa kustannuskehitystä taittava.

Vuodelle 2024 päätetyn tasapainotusohjelman vaikutukset olivat noin 56 miljoonaa.

Vuodelle 2025 on päätetty neljä järjestämissuunnitelmaa täydentävää toimenpidettä, joilla tavoitellaan noin 20 miljoonan euron sopeutusta. Lisäksi aiempien vuosien päätöksistä odotetaan lisävaikutuksia vuoden 2025 talouden sopeuttamiseen.

Talousarviovalmistelu 2026

Osana käynnissä olevaa talousarviovalmistelua päätöksentekoon tuodaan sopeutustoimenpiteitä vuodelle 2026.

Talousarviovalmisteluun liittyen Pohteella on käyty hyvinvointialuejohtajan johdolla talousarvioneuvottelut kaikkien toimialueiden kanssa. Neuvotteluissa toimialueet ovat kuvanneet annettuun talousarviokehykseen sisältyviä taloudellisia ja toiminnallisia riskejä sekä tuottavuus- ja taloudellisuustoimenpiteitä.

Neuvottelujen pohjalta näyttää ilmeiseltä, että alijäämien kattaminen lakisääteisessä ajassa vuoden 2026 loppuun mennessä ei ole realistista.

Talouden suunnittelukehys vuosille 2026-2028

Pohteen aluehallitus on antanut 10.6.2025 (25 §) suunnitteluohjeen vuosien 2026-2028 taloussuunnitelman laatimiseksi. Lähtökohtana suunnitteluohjeessa on ollut, että alijäämät tulevat katetuksi lain mukaisessa määräajassa vuoden 2026 loppuun mennessä.

Mikäli vuosina 2023-2024 kertyneet alijäämät pyrittäisiin kattamaan vuoden 2026 loppuun mennessä, on riskinä, että palveluja ei kaikilta osin pystyttäisi järjestämään perustuslain ja muun lainsäädännön velvoittamalla tavalla.

Lisärahoituksen tarve

Näyttää todennäköiseltä, että Pohteella tulee arvioida rahoituslain 11 pykälän mukaisen lisärahoituksen hakemista vuodelle 2026.

Edellä on kuvattu oikeuskanslerin ja Itä-Suomen hallinto-oikeuden päätösten sekä Valviran uhkasakon ristiriitaa rahoituslain noudattamiseen alijäämien kattamisen määräaikaan liittyen. Valmisteilla oleva lainsäädäntö alijäämien kattamisajan pidentämiseen on keskeneräinen ja tulee valtiovarainministeriön arvion mukaan voimaan keväällä 2026.

Taloussuunnitteluohjeen muutos

Edellä kerrotuilla perusteilla aluehallituksen on tarpeen muuttaa 10.6.2025 antamaansa taloussuunnitteluohjetta vuosille 2026-2028. Aluevaltuustolle esitetään, että aluevaltuusto ohjaa aluehallitusta antamaan taloussuunnitteluohjeen siten, että riittävät lakisääteiset palvelut voidaan turvata, ja samanaikaisesti hyvinvointialuelain 115 pykälän mukainen velvoite alijäämien kattamisesta vuoden 2026 loppuun mennessä ei täyty.

Aluehallitus esittää aluevaltuustolle aluehallituksen päättämän suunnitteluohjeen muuttamista taloussuunnitteluvuosille 2026-2028 siten, että alijäämät ovat katettuna viimeistään vuoden 2028 loppuun mennessä. Tavoitteena on samanaikaisesti turvata järjestämisvastuun toteutuminen sekä lainsäädännön velvoitteet talousarvion realistisuudesta.

Taloussuunnitelma vuosille 2026-2028 on aluevaltuuston käsittelyssä 15.12.2025.

Valmistelijoiden ehdotus:

Kirsti Ylitalo-Katajisto, sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisjohtaja ja  Anu Vuorinen, strategia- ja talousjohtaja

Aluehallitus esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto antaa aluehallitukselle ohjeen, jonka mukaan Pohteen talousarvio ja -suunnitelma vuosille 2026-2028 laaditaan siten, että kertyneet alijäämät ovat katettuna viimeistään vuonna 2028.

Ehdotus

Ilkka Luoma, hyvinvointialuejohtaja

Aluehallitus hyväksyy sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisjohtajan ja strategia- ja talousjohtajan ehdotuksen.

Päätös

Hyvinvointialuejohtajan muutettu ehdotus:

Aluehallitus esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto antaa aluehallitukselle ohjeen, jonka mukaan Pohteen talousarvio ja -suunnitelma vuosille 2026-2028 laaditaan siten, että kertyneet alijäämät ovat katettuna viimeistään vuonna 2028.

Samalla aluehallitus esittää aluevaltuustolle, että se merkitsee tiedoksi: Valviran uhkasakon välttämiseksi tarvittavan hoitojonojen purkamisen kustannusarvio on tarkentunut ja arvio lisäkustannuksista vuonna 2026 on noin 10 milj. euroa.

Aluehallitus hyväksyi hyvinvointialuejohtajan muutetun ehdotuksen.

Merk. ​​​Maire Mäki palasi kokoukseen asian käsittelyn aikana klo 17.54.

Perustelut

Asian aikaisempi käsittely löytyy päätöshistoriasta, aluehallitus 28.10.2025 § 223.

Päätösehdotus

Aluehallituksen ehdotus:

Aluevaltuusto

- antaa aluehallitukselle ohjeen, jonka mukaan Pohteen talousarvio ja -suunnitelma vuosille 2026-2028 laaditaan siten, että kertyneet alijäämät ovat katettuna viimeistään vuonna 2028.

- merkitsee tiedoksi: Valviran uhkasakon välttämiseksi tarvittavan hoitojonojen purkamisen kustannusarvio on tarkentunut ja arvio lisäkustannuksista vuonna 2026 on noin 10 milj. euroa.