Tarkastuslautakunta, kokous 17.6.2025

§ 9 Arviointisuunnitelma 2025

PPHVADno-2025-9113

Perustelut

Tarkastuslautakunnan tehtävät on määritelty hyvinvointialuelaissa ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen hallintosäännössä. Hyvinvointialuelain 125 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on muun muassa

  1. arvioida, ovatko aluevaltuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet hyvinvointialueella ja hyvinvointialuekonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. 
  2. arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä talousuunnitelmassa asetettujen tavoitteiden ja toimenpiteiden riittävyyttä talouden tasapainotuksen kannalta.
  3. laatia arviointisuunnitelma ja antaa aluevaltuustolle kultakin vuodelta arviointikertomus, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Tarkastuslautakunta voi antaa aluevaltuustolle muitakin tarpeellisina pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista. 

 

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen hallintosäännön 81 §:n mukaan tarkastuslautakunta hyväksyy tarkastuslautakunnan arviointiperiaatteet, toimikauden kattavan arviointiohjelman ja vuosittaisen arviointisuunnitelman. 

Tarkastuslautakunnan arviointiperiaatteissa kuvataan muun muassa arvioinnin kohdentamisen periaatteet.

Ulkoisen tarkastuksen ja arvioinnin yksikössä on valmisteltu arviointisuunnitelmaa vuodelle 2025 edellisen tarkastuslautakunnan hyväksymän arviointiohjelman sekä edellisellä kaudella toteutettujen arviointien pohjalta.

Luonnos arviointisuunnitelmasta vuodelle 2025 esitellään kokouksessa. Lisäksi kokouksessa esitellään luonnos yhden arviointiaiheen toteuttamissuunnitelmasta.

Ehdotus

Esittelijä: Tarja Lempeä, tarkastusjohtaja (p. 050 407 2078)

Tarkastuslautakunta ohjaa arviointisuunnitelman laatimista vuodelle 2025.

Päätös

Tarkastuslautakunta ohjasi arviointisuunnitelman laatimista vuodelle 2025.

Merk. Tarkastusjohtaja Tarja Lempeä ja tuloksellisuustarkastaja Johanna Ulvila esittelivät arviointisuunnitelmaa vuodelle 2025.

Merk. Outi Pekkala poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 13.59.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä hyvinvointialuelain 141 §:n mukaan oikaisuvaatimusta tai aluevalitusta, koska päätös koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa.
 
Päätökseen liittyvien yksityisoikeudellisten asioiden käsittely kuuluu käräjäoikeuden toimivaltaan.