Tulevaisuuslautakunta, kokous 9.6.2025

§ 5 Hoitotarvikepalvelun kriteereistä annetun ohjeen päivittäminen

PPHVADno-2025-9093

Valmistelija

  • Päivi Peltokorpi, toimialuejohtaja, paivi.peltokorpi@pohde.fi

Perustelut

Asian aikaisempi käsittely löytyy alla olevasta päätöshistoriasta. 

Tulevaisuuslautakunnan päätös 26.3.2025 (§ 27) PPHVA/6342/00.01.02.04/2025 

 

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen (jäljempänä Pohde) tulevaisuuslautakunta on päätöksellään 26.3.2025 § 27 hyväksynyt Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen ohjeen hoitotarvikepalvelun kriteereistä.  Haavanhoitotarvikkeiden jakelukriteereistä saadun palautteen perusteella on todettu, että asetettuja kriteerejä on tarpeen päivittää.  

 

Tulevaisuuslautakunta on 26.3.2025 § 27 päättänyt muun muassa, että ohjetta päivitetään vähintään viiden (5) vuoden välein tai kriteerien oleellisesti muuttuessa lainsäädännöstä tai muusta syystä johtuen.  

 

Hoitotarvikkeiden (kappale 3.5, sivu 10-11) osalta ohje muutetaan seuraavasti:  

“Haavanhoitotarvikkeissa on 3 kk:n omavastuuaika; uusiutuvissa haavoissa omavastuuaika on vain kerran. Vastaanotolla ensimmäisellä hoitokerralla haavan hoitotuotteet annetaan asiakkaalle ja ohjeistus hankittavista haavan hoitotuotteista. Ilman omavastuuaikaa hoidetaan esimerkiksi syöpähoidon aiheuttamat ihokomplikaatiot tai leikkaushaavan komplikaatiot. Erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon asiantuntijoista koostuva haavanhoitotyöryhmä tarkentaa ilman omavastuuta hoidettaviin haavoihin liittyvät diagnoosit erillisessä ohjeessa. Annettavat tuotteet ovat sopimustuotteita ja enimmäismäärä on 1–4 viikon tarve.  

Haavanhoitotuotteiden jakelu maksutta perustuu haavahoitoihin perehtyneen terveydenhuollon ammattihenkilön yksilöllisesti määrittelemään tarpeeseen sekä säännöllisesti suoritettuun arviointiin ja seurantaan. Haavahoitotuotteiden valinta perustuu diagnoosiin ja hoitosuunnitelmaan. Maksuttomuuden perusteena vaaditaan diagnoosi kroonisesta haavasta ICPC-2 (S97) tai ICD-10. Haavanhoitotuotevalikoima on Pohteen haavanhoitotyöryhmän laatiman ohjeen mukainen. Haavahoitotuotteita annetaan kriteerien, lähetteen ja hoitosuunnitelman mukaan, johon on kirjattava hoidon tavoitteet, toteutus ja seuranta 1–3 kuukauden välein sekä haavan hoidosta vastuussa oleva lääkäri tai sairaanhoitaja. 

Alipaineimuhoidossa (VAC) käytettävät laitteet luovutetaan lainaksi hoitovastuussa olevasta yksiköstä. Hoitotarvikkeet luovutetaan hoitosuunnitelman ja hoitotarvikelähetteen mukaisesti hoitotarvikejakelusta.”  

Ehdotus

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisjohtaja Kirsi Ylitalo-Katajisto (p. 044 703 4007):  

  

Tulevaisuuslautakunta päättää  

1. hyväksyä muutetun Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen ohjeen hoitotarvikepalvelun kriteereistä,  

2. että muutettu ohje tulee voimaan 1.7.2025 alkaen. 

Päätös

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisjohtajan muutettu esitys:

Tulevaisuuslautakunta päättää  

1. hyväksyä muutetun Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen ohjeen hoitotarvikepalvelun kriteereistä,  

2. että muutettu ohje tulee voimaan 1.7.2025 alkaen.

3. Haavoihin liittyvä tarkennettu ohjeistus tuodaan lautakunnan käsittelyyn syksyllä 2025.

 

Tulevaisuuslautakunta hyväksyi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisjohtajan muutetun esityksen.

Merk. Teija Kekonen saapui kokoukseen klo 10.15.


Muutoksenhaku

Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä hyvinvointialueen jäsen.

Hyvinvointialueiden yhteistoiminnassa järjestettyjä tehtäviä koskevasta päätöksestä oikaisuvaatimuksen saa tehdä myös yhteistoimintaan osallinen hyvinvointialue ja sen jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.  Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Hyvinvointialueen jäsenen sekä hyvinvointialueiden yhteistoimintaan osallisen hyvinvointialueen ja sen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluessa siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta määräaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen tulevaisuuslautakunta

- postiosoite: PL 10, 90029 Pohde

- käyntiosoite: Technopolis, Kiviharjunlenkki 1 C, 90220 Oulu

- sähköpostiosoite: kirjaamo@pohde.fi

- puhelinnumero: 08 315 6126

Kirjaamon aukioloaika on arkisin klo 08.00 - 15.45.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti viranomaiselle, joka on tehnyt päätöksen. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

- päätös, johon haetaan oikaisua

- miten päätöstä vaaditaan oikaistavaksi

- millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.