Henkilöstöjaosto, kokous 11.11.2026

Esityslista on tarkastettu

§ 92 Paikallinen sopimus omalääkärimallin kokeilumääräyksistä

PPHVADno-2026-35508

Perustelut

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella on valmisteltu omalääkärimallin pilotointia osana perusterveydenhuollon hoidon jatkuvuuden ja saatavuuden kehittämistä. Pilotin tavoitteena on parantaa hoidon jatkuvuutta ja saatavuutta sekä arvioida omalääkärimallin toimivuutta, vaikuttavuutta ja kustannusvaikutuksia. Pilotti toteutetaan 1.1.–31.12.2027. Omalääkärimallissa lääkärille määritellään oma vastuuväestö. Malliin liittyy nykyisestä poikkeava palkkausjärjestelmä, jossa palkka muodostuu uraporraspalkasta, vastuuväestöön perustuvasta kapitaatiokorvauksesta sekä nykyisen järjestelmän mukaisista henkilökohtaisesta lisästä, työkokemuslisästä ja suoritekorvauksista. Lisäksi malliin sisältyy hoidon jatkuvuuteen ja saatavuuteen perustuva laatupalkkio. Kokeiluun osallistuvan lääkärin ansiotason turvaamiseksi sopimukseen sisältyy takuupalkka.

Pilotin toteutumista seurataan paikallisessa seurantaryhmässä, jossa ovat edustettuina työnantaja ja luottamusedustajat sekä Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ja Suomen Lääkäriliitto. Seurannassa tarkastellaan muun muassa palkkausmallin toteutumista, kapitaation määräytymistä, hoidon jatkuvuutta ja saatavuutta, suoritteita, laatumittareita sekä pilotin vaikutuksia työn sisältöön ja henkilöstön työhyvinvointiin.

Paikallisneuvotteluissa on saavutettu yksimielinen neuvottelutulos omalääkärimallin kokeilumääräysten käyttöönottoa koskevasta paikallisesta virkaehtosopimuksesta. Sopimuksen sisältö on hyväksytty KT:ssa ja Suomen Lääkäriliitossa.

Asian esittelevät palkkaus- ja neuvottelupäällikkö Tatu Tiala ja integraatioylilääkäri Marianne Riekki.

Päätösehdotus

Juha Jääskeläinen,​ henkilöstöjohtaja (p. 0400 688 270):

Henkilöstöjaosto hyväksyy paikallisen virkaehtosopimuksen.