§ 19 Paloesimiehen viran (38805-1005) täyttäminen pelastustoimen toimialueella, pelastustoiminnan palvelualueella, Oulun vastuualueella

Lataa 

PPHVADno-2026-22115

Päätöspäivämäärä

15.7.2026

Päätöksen tekijä

Palopäällikkö, pelastustoiminta, Oulu

Päätöksen peruste

Päätös perustuu esittelijän esitykseen. Esityksessä on huomioitu tehtävää hakeneiden ansiovertailut, haastattelussa esiin tulleet seikat sekä henkilökohtaiset ominaisuudet. Valittavaksi esitetty on kokonaisuutena arvioituna tehtävään soveltuvin sekä ansioitunein hakija. Lisäksi totean, että rekrytointiprosessin aikana hakijoita on vertailtu keskenään perustustuslain 125§, 2. momentin mukaisten kelpoisuusvaatimusten ja nimitysperusteiden sekä paloesimiehen viran hoitamisen asettamien vaatimusten näkökulmista. Rekrytointiprosessin aikana muodostuneeseen kokonaiskäsitykseen viitaten voidaan todeta, että valittavalla on koulutuksensa, työkokemuksensa sekä henkilökohtaisten kykyjensä, ominaisuuksiensa ja osaamisensa puolesta kokonaisuutena arvioiden parhaat edellytykset ja valmiudet paloesimiehen viran asettamien vaatimusten täyttämiseksi. Lisäksi valittava henkilö täyttää viran muodolliset kelpoisuusvaatimukset.

 

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen pelastustoimen toimialueen delegointi- ja toimintasääntö 14/2024 (19.6.2024), liite 2, toimivalta henkilöstöasioissa, kohta 7.4.

Kuvaus

Pohjois-​Pohjanmaan hyvinvointialueen pelastustoimen toimialueella, pelastustoiminnan palvelualueella,Oulun vastuualueella on ollut ajalla 17.4.-1.5.2026 julkisesti haettavana toistaiseksi voimassa oleva paloesimiehen virka (Kuntarekryn työavain 717795). Virkaan saapui määräaikaan mennessä 8 hakemusta, joista 7 täytti viran kelpoisuusehdot. Haastatteluun kutsuttiin 4 kelpoisuusehdot täyttävää hakijaa.

Päätös

Pelastustoimen toimialueen, pelastustoiminnan palvelualueen, Oulun vastuualueen paloesimiehen virkaan valitaan Juho Tiirikainen. 1. varasijalle valitaan Esa Arolaakso.

Virkasuhteessa noudatetaan 6kk koeaikaa.

Virkaan valinta on ehdollinen, kunnes työterveyslääkärin terveydentilaa koskeva lausunto sekä vaadittava FireFit testitulos on toimitettu sekä laaja turvallisuusselvitys on tehty. Toistaiseksi voimassa oleva viranhoitomääräys tehdään, kun ehdollisen valinnan kohteena oleva henkilö on toimittanut terveydellisiä edellytyksiä koskevan lausunnon sekä vaaditun turvallisuusselvityksen ja kun valintapäätös on lainvoimainen.

Rekrytoinnissa on noudatettu "Täyttölupamenettelyssä huomioitavia periaatteita" mukaista linjausta.

Tehtävän aloitusajankohta 1.9.2026.

Allekirjoitus

Kimmo Virkkala, palopäällikkö

Organisaatiotieto

PPHVA