Päätöksen peruste
Työsopimuslain 7 luvun 2 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan työnantaja saa irtisanoa toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen työntekijän henkilöön liittyvästä asiallisesta syystä. Irtisanomiseen eivät saa vaikuttaa syrjivät syyt. Asiallisena syynä voidaan pitää ainakin työntekijän työsopimuksesta tai laista johtuvien työsuhteeseen vaikuttavien velvoitteiden rikkomista tai laiminlyöntiä, kuten työnantajan työnjohto-oikeutensa rajoissa antamien määräysten noudattamatta jättämistä, töiden laiminlyömistä, perusteetonta poissaoloa, epäasiallista käytöstä sekä huolimattomuutta työssä.
Työntekijää, joka on laiminlyönyt työsuhteesta johtuvien velvollisuuksiensa täyttämisen tai rikkonut niitä, ei kuitenkaan saa irtisanoa ennen kuin hänelle on varoituksella annettu mahdollisuus korjata menettelynsä. Jos irtisanomisen perusteena on niin vakava työsuhteeseen liittyvä rikkomus, että työnantajalta ei voida kohtuudella edellyttää työsuhteen jatkamista, varoitusta ei tarvitse antaa.
Työntekijä (nimi ja henkilönumero poistettu) on työskennellyt Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella (ja sitä ennen liikkeen luovutuksessa hyvinvointialueelle siirtyneessä organisaatiossa) yhtäjaksoisesti 1.1.2022 alkaen.
Työntekijä on saanut irtisanomisuhkaisen kirjallisen varoituksen 13.6.2025. Varoituksen syynä on ollut pitkään jatkunut epäasiallinen käyttäytyminen ja työnantajan toimintaohjeiden toistuva kyseenalaistaminen sekä esihenkilön ohittaminen ja sitoutumattomuus luottamuksen ja yhteistyön rakentamiseen.
Työntekijä on saanut toisen kirjallisen varoituksen 30.4.2026. Varoituksen syynä on ollut edelleen jatkunut epäasiallinen käyttäytyminen. Kuulemispöytäkirjassa todetaan, että työntekijän toimintatapa ei ole muuttunut 6/2025 kirjallisesta varoituksesta huolimatta. Kuulemispöytäkirjassa epäasiallista käyttäytymistä kuvataan jatkuvana ja siihen liittyy työntekijän toistuva työnantajan ratkaisuja kyseenalaistava toimintatapa. Työntekijä ei tunnista käyttäytymisensä epäasiallisuutta ja toimintatapa häiritsee toimintaa sekä aiheuttaa haasteita useilla eri toiminnan tasoilla. Tilannetta on pidetty vakavana ja pitkäkestoisena. Kirjallinen varoitus on annettu irtisanomisuhkaisena.
Työntekijä on käsitellyt toukokuussa 2026 asiakastietoja ilman käsittelyoikeutta. Lisäksi työntekijä on työnantajan antamasta ohjeesta huolimatta ja ilman hoitosuhdetta käynyt asiakkaan kotona ilman ajanvarausta.Työnantaja katsoo työntekijän olleen tietoinen, että hänellä ei ole hoitosuhdetta asiakkaaseen ja että tietosuojaloukkauksen syynä ei ole huolimattomuus tai epäselvä ohjeistus, vaan tarkoituksenmukainen teko. Työntekijän tietosuoja- ja tietoturvakoulutukset ovat ajantasaisesti suoritettu. Työntekijä on toiminut omaehtoisesti ja tietoisesti vastoin työnantajalta saamiaan ohjeita, eikä tunnista toimintansa moitittavuutta.
Työnantaja katsoo, että työntekijä on toiminnallaan vakavasti ylittänyt ammatillisuuden rajat ja aikaisempi pitkään jatkunut epäasiallinen käyttäytyminen ja työnantajan ohjeiden kyseenalaistaminen ja noudattamatta jättäminen on jatkunut aikaisemmista kirjallisista varoituksista huolimatta. Työntekijä ei ole noudattanut työnantajan ohjetta asiakastyön uudelleen järjestämisestä ja käsitellyt asiakastietoja ilman käsittelyoikeutta.
Työntekijä työskentelee asiantuntijatehtävässä, jossa hänen tulee pystyä toimimaan saamiensa ohjeiden ja ammattieettisten periaaatteiden mukaisesti. Työntekijää on ohjattu kahdella varoituksella toimimaan työnantajan edellyttämällä tavalla. Varoituksista huolimatta työntekijän epäasiallinen ja ohjeiden vastainen toiminta on jatkunut. Tämän lisäksi työntekijän kohdalla on todettu vakava tietosuojarikkomus, jota työnantaja pitää tietoisena ja omaehtoisena ratkaisuna sekä luonteeltaan vakavana.
Työntekijä on rikkonut työsopimuksensa mukaisia velvoitteita tavalla, joka täyttää työsopimuslain mukaiset työntekijän henkilöön liittyvät irtisanomisperusteet.
Työntekijää on kuultu työsopimuslain 9 luvun 2 § mukaisessa kuulemisessa 29.6.2026 pidetyssä kuulemisessa. Irtisanomisessa noudatetaan HYVTES VIII luvun 5 § mukaista 2 kuukauden irtisanomisaikaa.