PPHVADno-2026-19096
Hankintalain 125 §:n mukaan hankintamenettely voidaan keskeyttää vain todellisesta ja perustellusta syystä. Hankintamenettelyn keskeyttämistä koskevaan ratkaisuun sovelletaan, mitä hankintaa koskevasta päätöksestä säädetään 123 §:ssä. Hankintalaissa ei ole säädetty, missä vaiheessa hankintamenettely voidaan keskeyttää. Hankintayksikkö voi siis keskeyttää hankinnan missä vaiheessa tahansa. Hankintalainsäädännön esitöiden mukaan hankintayksikön tulee kiinnittää huomioita siihen, perustuuko hankintamenettelyn keskeyttäminen todellisiin syihin, sekä siihen, vaikuttaisiko ratkaisu syrjivästi tarjoajiin. Hankintamenettelyn keskeyttäminen ei edellytä vakavien tai poikkeuksellisten seikkojen olemassaoloa.
Hyväksyttävänä keskeyttämisen perusteena on oikeuskäytännössä pidetty mm. tulkinnanvaraista, virheellistä tai muutoin epäonnistunutta tarjouspyyntöä, hankintayksikön muuttunutta rahoitustilannetta tai hankinnan kohteen tai hankinnan tarpeen muuttumista hankintamenettelyn aikana. Lisäksi oikeuskäytännössä hyväksyttävänä hankinnan keskeyttämisen perusteena on pidetty sitä, että hankinnasta on saatu vain yksi hyväksyttävä tarjous.
Hankinnan keskeyttämisen syy on tarjouspyynnön epäselvyys koskien tuotteiden pakottavia vaatimuksia. Hankinnan täsmentäminen on oleellista tarjoajien tasapuolisen kohtelun varmistamiseksi.
Toimivallan peruste: Hallintosäännön 78 f §:n 2 momentin perusteella päätöstoimivalta asiassa on konsernipalvelujen hankintapäälliköllä.
Hankinta, jota keskeyttämispäätös koskee
Hankinnan nimi: Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue -Laboratoriotarvikkeet, -kemikaalit ja -laitteet 2023-2027 (DPS) -Pipetinkärjet
Hankintamenettely: DPS:n sisäinen kilpailutus
Hankintailmoitus julkaistu: 25.6.2026
Sopimuskausi: 1.11.2026 -31.10.2026 + 1 vuoden optio
Hankinta on hankintalain (1397/2016) 26 §:n mukaisen EU-kynnysarvon ylittävä hankinta.
Hankintapäätöstä ei ole tehty.
Hankintayksikkö keskeyttää edellä yksilöidyn hankintamenettelyn.
Hankintayksikkö käynnistää hankinnassa uuden hankintamenettelyn.