Tulevaisuuslautakunta, kokous 5.6.2026

§ 95 LISÄPYKÄLÄ: Asiavirheen korjaaminen tulevaisuuslautakunnan päätöksessä 2.4.2026 § 46 (lisäpykälä)

PPHVADno-2026-5507

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Järjestämissuunnitelman valmistelun infot osa 3: toimialuejohtaja Katri Korolainen

Ehdotus

Sosiaali-​ ja terveydenhuollon järjestämisjohtaja Kirsti Ylitalo-​Katajisto (p. 044 703 4007):

Lautakunta merkitsee infon tiedoksi.

Päätös

Ennen asian varsinaista käsittelyä todettiin kysymys Tuomas Komulaisen esteellisyydestä (palvelussuhdejääviys). Komulaisen päätoiminen työnantaja on Oulun kaupunki (BusinessOulu-liikelaitos) ja asian ratkaisusta on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa Oulun kaupungille.

Hyvinvointialuelain 102 §:n 5 mom. mukaisesti Tuomas Komulaiselle varattiin tilaisuus antaa selvitys esteellisyydestään. Komulainen katsoi, ettei hän ole asiassa esteellinen, ja antoi tästä suullisen selvityksen lautakunnalle. Tämän jälkeen Komulainen poistui kokouksesta klo 11.21.

Lautakunta keskusteli asiasta. Koska jäsenen ja lautakunnan näkemykset esteellisyydestä erosivat, puheenjohtaja totesi, että asiasta on äänestettävä.

Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen, joka hyväksyttiin:

JAA = Tuomas Komulainen on palvelussuhdejäävi
EI = Tuomas Komulainen ei ole palvelussuhdejäävi
TYHJÄ

Äänestys: 

JAA 4 (Suvi Puhto, Anni-Inkeri Törmänen, Rami Rauhala, Jukka Tikanmäki)

EI 0 kpl

TYHJÄ 3 (Jari Männikkö, Anu Määttä, Sinikka Parttimaa)

Äänestyksen perusteella puheenjohtaja totesi, että lautakunnan päätöksellä Tuomas Komulainen on palvelussuhdejäävi. Näin ollen Tuomas Komulainen ei enää liittynyt takaisin kokoukseen, eikä osallistunut asian (§ 46) käsittelyyn. 

Info merkittiin tiedoksi.

Merk. Tanja Tiainen poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana klo 11.12. 

Esteellisyys

Anneli Näppä, Jani Törmi ja Katja Tuliniemi poistuivat esteellisinä (yhteisöjäävi) kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

Perustelut

Hallintolain 50 §:n mukaan viranomainen voi poistaa virheellisen päätöksensä ja ratkaista asian uudelleen, jos:

1) päätös perustuu selvästi virheelliseen tai puutteelliseen selvitykseen;

2) päätös perustuu ilmeisen väärään lain soveltamiseen;

3) päätöstä tehtäessä on tapahtunut menettelyvirhe; tai

4) asiaan on tullut sellaista uutta selvitystä, joka voi olennaisesti vaikuttaa päätökseen.

Päätös voidaan korjata 1 momentin 1–3 kohdassa tarkoitetussa tilanteessa asianosaisen eduksi tai vahingoksi. Päätöksen korjaaminen asianosaisen vahingoksi edellyttää, että asianosainen suostuu päätöksen korjaamiseen. Asianosaisen suostumusta ei kuitenkaan tarvita, jos virhe on ilmeinen ja se on aiheutunut asianosaisen omasta menettelystä. Päätös voidaan korjata 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetussa tilanteessa ainoastaan asianosaisen eduksi.

Tulevaisuuslautakunta on käsitellyt kokouksessaan 2.4.2026 § 46 (Järjestämissuunnitelman valmistelun infot osa 3) sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman valmistelua. Käsittelyyn on osallistunut esteellisiä henkilöitä, joten päätöstä tehtäessä on tapahtunut menettelyvirhe, joka on tarpeen korjata. Asiassa ei ole asianosaisia, joten hallintolain mukaista kuulemista tai asianosaisen suostumusta päätöksen korjaamiseen ei tarvita.

Asiavirheen korjaaminen edellyttää, että asia käsitellään uudelleen ja asiassa annetaan uusi päätös. Tulevaisuuslautakunta käsittelee 2.4.2026 tiedoksi merkityn infon (§ 46) uudelleen.

Ehdotus

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisjohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto (p. 044 703 4007):

Tulevaisuuslautakunta päättää

1. kumota tulevaisuuslautakunnan päätöksen 2.4.2026 § 46 päätöksen sisältämän asiavirheen vuoksi

2. merkitä infon tiedoksi.

 

Asia tarkastetaan kokouksessa.

Päätös

Tulevaisuuslautakunta hyväksyi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisjohtajan ehdotuksen.

Asia tarkastettiin kokouksessa.


Muutoksenhaku

 

Päätöksestä ei saa tehdä hyvinvointialuelain 141 §:n mukaan oikaisuvaatimusta tai aluevalitusta, koska päätös koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa.
 
Päätökseen liittyvien yksityisoikeudellisten asioiden käsittely kuuluu käräjäoikeuden toimivaltaan.