§ 96 Virantoimitusvelvollisuuden muuttaminen yhteistoimintaneuvotteluiden perusteella

Lataa 

PPHVADno-2025-23859

Päätöspäivämäärä

18.11.2025

Päätöksen tekijä

Toimialuejohtaja, perhe- ja sosiaalipalvelut ja OYS Psykiatria

Päätöksen peruste

Viranhaltija (nimi poistettu) 2000078226 on ollut Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella 24.4.-10.6.2025 käydyn yhteistoimintamenettelyn piiriin kuuluva.

Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 23 §:n mukaan toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen ottamisesta päättävä kunnan tai hyvinvointialueen viranomainen voi varattuaan viranhaltijalle tilaisuuden tulla kuulluksi päättää, että viranhaltijan virantoimitusvelvollisuutta muutetaan, jos toiminnan uudelleen järjestely tai muu perusteltu syy sitä edellyttää.

Viranhaltijan virantoimitusvelvollisuutta muutetaan vastaamaan Perhe- ja sosiaalipalveluiden ja OYS psykiatrian toimialueen, Aikuisten erityispalveluiden palvelualueen muuttuvia tehtäviä. Virka vastuuyksikköpäällikkönä säilyy muutoksessa ennallaan.

Henkilöä on kuultu 1.10.2025 järjestetyssä kuulemisessa.

Viranhaltijan palvelussuhteen ehdot, kuten palkkaus ja työaikamuoto eivät muutu virantoimitusvelvollisuuden muutoksen johdosta.

Sovellettava lainsäädäntö: Viranhaltijalaki 5 luku 23 §

Toimivallan peruste: Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen hallintosääntö 50.6 §

Kuvaus

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue on käynyt Perhe- ja sosiaalipalveluiden ja OYS psykiatrian toimialueen osittaisesta uudelleen organisoitumisesta koskevat yhteistoimintaneuvottelut ajalla 24.4.-10.6.2025. 

Neuvottelutuloksen perusteella viranhaltijan virantoimitusvelvollisuutta muutetaan.

Päätös

Päätän muuttaa viranhaltijan (nimi poistettu) 2000078226 virantoimitusvelvollisuutta 1.1.2026 alkaen siten, että hän vastaa vastuuyksikköpäällikkönä jatkossa aikuisten erityispalveluiden xx- ja xx palveluista xx-xx kuntien alueella. 

Virantoimitusvelvollisuuden muutos on voimassa toistaiseksi. Vakanssinumero pysyy samana.

Allekirjoitus

Leena Mämmi-Laukka, toimialuejohtaja

Organisaatiotieto

PPHVA