§ 94 Virantoimitusvelvollisuuden muuttaminen yhteistoimintaneuvotteluiden perusteella

Lataa 

PPHVADno-2025-22731

Päätöspäivämäärä

10.11.2025

Päätöksen tekijä

Toimialuejohtaja, perhe- ja sosiaalipalvelut ja OYS Psykiatria

Päätöksen peruste

Viranhaltija (nimi poistettu) 2000085109 on ollut Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella 24.4.-10.6.2025 käydyn yhteistoimintamenettelyn piiriin kuuluva. Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 23 §:n mukaan toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen ottamisesta päättävä kunnan tai hyvinvointialueen viranomainen voi varattuaan viranhaltijalle tilaisuuden tulla kuulluksi päättää, että viranhaltijan virantoimitusvelvollisuutta muutetaan, jos toiminnan uudelleen järjestely tai muu perusteltu syy sitä edellyttää.

Viranhaltijan virantoimitusvelvollisuutta muutetaan siten, että virantoimitusvelvollisuutta muutetaan vastaamaan Perhe- ja sosiaalipalveluiden ja OYS psykiatrian toimialueen, Aikuisten perustason sosiaalihuollon palvelut palvelualueen, vastuuyksiköiden muuttuvia tehtäviä. 

Henkilöä on kuultu 8.10.2025 järjestetyssä kuulemisessa.

Viranhaltijan palvelussuhteen ehdot, kuten palkkaus ja työaikamuoto eivät muutu virantoimitusvelvollisuuden muutoksen johdosta.

Sovellettava lainsäädäntö: 

Viranhaltijalaki 5 luku 23 §

Toimivallan peruste:

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen hallintosääntö 50.6 §

Kuvaus

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue on käynyt Perhe- ja sosiaalipalveluiden ja OYS psykiatrian toimialueen osittaisesta uudelleen organisoitumisesta koskevat yhteistoimintaneuvottelut ajalla 24.4.-10.6.2025. Neuvottelutuloksen perusteella henkilön virantoimitusvelvollisuutta muutetaan.

 

Päätös

Päätän muuttaa viranhaltijan (nimi poistettu) 2000085109 virantoimitusvelvollisuutta 1.1.2026 alkaen siten,että virantoimitusvelvollisuutta muutetaan vastaamaan Perhe- ja sosiaalipalveluiden ja OYS psykiatrian toimialueen, Aikuisten perustason sosiaalihuollon palvelut palvelualueen, vastuuyksiköiden muuttuvia tehtäviä. Hänen vastuullaan vastuuyksikköpäällikkönä on jatkossa 1.1.2026 alkaen xxx:n, xxx:n, xxx:n ja xxx:n aikuisten sosiaalipalvelut. Virantoimitusvelvollisuuden muutos on voimassa toistaiseksi. Vakanssinumero pysyy samana.

 

 

Allekirjoitus

Leena Mämmi-Laukka, Toimialuejohtaja

Organisaatiotieto

PPHVA