§ 40 Palomiehen viran (38870-1102) täyttäminen, pelastustoimen toimialueella, pelastustoiminnan palvelualueella, Pohjoisen vastuualueella

Lataa 

PPHVADno-2025-24215

Päätöspäivämäärä

18.11.2025

Päätöksen tekijä

Palopäällikkö, pelastustoiminta, Pohjoinen

Päätöksen peruste

Päätös perustuu esittelijän esitykseen. Esityksessä on huomioitu tehtävää hakeneiden ansiovertailut, haastattelussa esiin tulleet seikat sekä henkilökohtaiset ominaisuudet. Valittavaksi esitetty on kokonaisuutena arvioituna tehtävään soveltuvin sekä ansioitunein hakija. Lisäksi totean, että rekrytointiprosessin aikana hakijoita on vertailtu keskenään perustustuslain 125§, 2. momentin mukaisten kelpoisuusvaatimusten ja nimitysperusteiden sekä palomiehen viran hoitamisen asettamien vaatimusten näkökulmista. Rekrytointiprosessin aikana muodostuneeseen kokonaiskäsitykseen viitaten voidaan todeta, että valittavalla on koulutuksensa, työkokemuksensa sekä henkilökohtaisten kykyjensä, ominaisuuksiensa ja osaamisensa puolesta kokonaisuutena arvioiden parhaat edellytykset ja valmiudet palomiehen viran asettamien vaatimusten täyttämiseksi. Lisäksi valittava henkilö täyttää viran muodolliset kelpoisuusvaatimukset.

 

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen pelastustoimen toimialueen delegointi- ja toimintasääntö liite 2 kohta 7.4.

Kuvaus

Pohjois-​Pohjanmaan hyvinvointialueen pelastustoimen toimialueella, pelastustoiminnan palvelualueella, Pohjoisen vastuualueella on ollut ajalla 15.10.-31.10.2025 julkisesti haettavana toistaiseksi voimassa oleva palomiehen virka (Kuntarekryn työavain 682117). Virkaan saapui määräaikaan mennessä 5 hakemusta, joista 3 täytti viran kelpoisuusehdot. Yksi viran kelpoisuusehdot täyttävistä hakijoista perui hakemuksensa. Haastatteluun kutsuttiin 2 hakijaa. 

Päätös

Pelastustoimen toimialueen, pelastustoiminnan palvelualueen, Pohjoisen vastuualueen palomiehen virkaan valitaan Matias Kalliosalmi.

Virkasuhteessa noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa.

Virkaan valinta on ehdollinen, kunnes työterveyslääkärin terveydentilaa koskeva lausunto sekä vaadittava FireFit testitulos on toimitettu. Toistaiseksi voimassa oleva viranhoitomääräys tehdään, kun ehdollisen valinnan kohteena oleva henkilö on toimittanut terveydellisiä edellytyksiä koskevan lausunnon sekä vaaditun turvallisuusselvityksen ja kun valintapäätös on lainvoimainen.

Rekrytoinnissa on noudatettu ”Täyttölupamenettelyssä huomioitavia periaatteita” mukaista linjausta.

Tehtävän aloitusajankohta sovitaan tehtävään valitun kanssa.

Allekirjoitus

Petri Hintikka, palopäällikkö

Organisaatiotieto

PPHVA