Vammaisneuvosto, kokous 11.2.2026

Esityslista on tarkastettu

§ 6 Kolmen edustajan valinta Pohteen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen neuvotteluihin

PPHVADno-2025-18203

Perustelut

Sote-järjestämislain § 7 mukaan hyvinvointialueen on neuvoteltava vähintään kerran vuodessa yhdessä alueensa kuntien sekä muiden alueella hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä (hyte) tekevien toimijoiden kanssa hyteä koskevista tavoitteista, toimenpiteistä, yhteistyöstä ja seurannasta. Lisäksi hyvinvointialueella on valmisteltava aluevaltuustolle valtuustokausittain alueellinen hyvinvointisuunnitelma edellä mainituista asioista. Hyvinvointialuelain § 32 mukaan vaikuttamistoimielimille tulee antaa mahdollisuus vaikuttaa hyvinvointialueen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, joilla on tai joilla vaikuttamistoimielin arvioi olevan merkitystä lasten ja nuorten, ikääntyneen väestön tai vammaisten henkilöiden ja heidän tarvitsemiensa palveluiden kannalta.

Vuoden 2026 hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen neuvottelu (hyte-neuvottelu) on osa Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointisuunnitelman 2026–2030 valmistelua. Neuvottelun aiheena on yhteisten hyte-tavoitteiden ja -toimenpiteiden sopiminen.  Neuvottelu toteutuu yhden iltapäivän tilaisuutena, joka on tarkoitettu kaikille Pohjois-Pohjanmaalla hyte-työtä tekeville toimijoille. Ohjelma muodostuu kolmesta rinnakkaisesta, ikäryhmittäisestä osiosta: 1) lapset, nuoret ja lapsiperheet 2) työikäiset ja nuoret aikuiset 3) ikäihmiset. Harvoin kuulluksi tulevat asukasryhmät huomioidaan jokaisessa kolmessa rinnakkaissessiossa.

Neuvottelu pidetään ke 1.4.2026 klo 12.00–15.45 Oulussa hotelli Lasaretissa. Vammaisneuvostossa on harvoin kuulluksi tulevien asukasryhmien edustajia. Siksi Pohde pyytää neuvostoa nimeämään hyte-neuvotteluun kolme edustajaa ja varaedustajat:

1) lasten, nuorten ja lapsiperheiden osioon

2) työikäisten ja nuorten aikuisten osioon

3) ikäihmisten osioon.  

Osallistujien matkakulut korvataan vammaisneuvostolle kohdennetusta määrärahasta, joka on Yhteistyö, osallisuus ja hyvinvointi -palvelualueen talousarviota.

Päätösehdotus

Vammaisneuvosto nimeää kolme edustajaa ja kolme varaedustajaa Pohjois-Pohjanmaan hyte-neuvotteluun 1.4.2026.

  1. Lasten, nuorten ja lapsiperheiden osio
  2. Työikäisten ja nuorten aikuisten osio
  3. Ikäihmisten osio