Tarkastuslautakunta, kokous 21.1.2026

§ 7 Arviointiohjelma 2025-2029

PPHVADno-2025-9287

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Tarkastuslautakunnan tehtävät on määritelty hyvinvointialuelaissa ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen hallintosäännössä. Hyvinvointialuelain 125 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on muun muassa

  1. arvioida, ovatko aluevaltuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet hyvinvointialueella ja hyvinvointialuekonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.
  2. arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä taloussuunnitelmassa asetettujen tavoitteiden ja toimenpiteiden riittävyyttä talouden tasapainotuksen kannalta.
  3. laatia arviointisuunnitelma ja antaa aluevaltuustolle kultakin vuodelta arviointikertomus, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Tarkastuslautakunta voi antaa aluevaltuustolle muitakin tarpeellisina pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista. 

 

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen hallintosäännön 81 § mukaan tarkastuslautakunta hyväksyy tarkastuslautakunnan arviointiperiaatteet, toimikauden kattavan arviointiohjelman ja vuosittaisen arviointisuunnitelman.

Tarkastuslautakunnan arviointiperiaatteissa kuvataan muun muassa arvioinnin kohdentamisen periaatteet.

Ulkoisen tarkastusken ja arvioinnin yksikössä on valmisteltu arviointiohjelmaa toimikaudelle 2025-2029 edellisen tarkastuslautakunnan hyväksymän arviointiohjelman sekä edellisellä kaudella toteutettujen arviointien pohjalta. Luonnos arviointiohjelmasta toimikaudelle 2025-2029 esitellään kokouksessa.

Ehdotus

Esitys: Tarja Lempeä, tarkastusjohtaja (p. 050 407 2078)

Tarkastuslautakunta ohjaa arviointiohjelman laatimista toimikaudelle 2025-2029.

Päätös

Tarkastuslautakunta ohjasi arviointiohjelman laatimista toimikaudelle 2025-​2029.

Merk. Tarkastusjohtaja Tarja Lempeä esitteli arviointiohjelmaa toimikaudelle 2025-2029.

Perustelut

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen strategia 2026-2030 on hyväksytty aluevaltuustossa 19.11.2025 § 40 ja se on esitelty tarkastuslautakunnalle 21.1.2026.

Tarkastuslautakunta on hyväksynyt Tarkastuslautakunnan arviointiperiaatteet toimikaudelle 2025-2029 kokouksessaan 20.8.2025 § 19.

Ulkoisen tarkastuksen ja arvioinnin yksikössä on valmisteltu tarkastuslautakunnan Arviointiohjelmaa 2025-2029.

Ehdotus

Esittelijä: Tarja Lempeä, tarkastusjohtaja p. 050 407 2078

Tarkastuslautakunta hyväksyy Arviointiohjelman 2025-2029.

Päätös

Tarkastuslautakunta hyväksyi tarkastusjohtajan ehdotuksen (salassa pidetävä, JulkL 24 § 1. mom 15 kohta).

Merk. Tarkastusjohtaja Tarja Lempeä esitteli asiaa kokouksessa. 

Merk. Tämän asian käsittelyn jälkeen huomioitiin merkkipäivää viettäneet Pekka Välinen ja Marja-Leena Kemppainen ja pidettiin kahvitauko klo 13.30-13.41.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä hyvinvointialuelain 141 §:n mukaan oikaisuvaatimusta tai aluevalitusta, koska päätös koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa.
 
Päätökseen liittyvien yksityisoikeudellisten asioiden käsittely kuuluu käräjäoikeuden toimivaltaan.