Nuorisovaltuusto, kokous 13.5.2026

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 22 Infot

Perustelut

  1. Nuorten tulevaisuususko aluekehityksen perustana (60 min). Vastaava tutkija Tomi Kiilakoski Nuorisotutkimusverkosto ja yliopiston ylioppilaskunta hallituksen puheenjohtaja Jonne Haapala. 
    • Tuoreiden tutkimustulosten mukaan nuorten usko omaan ja Suomen tulevaisuuteen on romahtanut. Nuorten heikentynyt tulevaisuususko näkyy esimerkiksi epävarmuutena koulutuksen,​ työllistymisen ja perheen perustamisen suhteen,​ mikä voi pitkällä aikavälillä vaikuttaa koko yhteiskunnan kehitykseen. 
  2. Nuorten näkemyksiä Pohjois-Pohjanmaan liikkumislupaukseen (45 min). Aluejohtaja Kalle Lassila Keski-Pohjanmaan Liikunta- ja Urheilu ry. 
    • Pohjois-​Pohjanmaalla on valmisteilla maakunnallinen liikkumislupaus,​ joka perustuu maakuntaohjelmaan 2026–2029 ja kuntien omaan tekemiseen.
  3. Pohjoinen periferia ja Arktis (NPA-ohjelma), Youth call-hakukierros 10.6.–2.10.2026 (15 min). Projektipäällikkö Maiju Jolma -Taylor, Lapin liitto. 
    • Interreg NPA nuorisohankehaussa haetaan kehittämishankkeita, joissa nuoret ovat pääosassa.  Hankkeiden tulee olla nuorten kanssa suunniteltuja ja toimet tulee kohdistua nuorten toimintaan ja sen kehittämiseen.  Tavoitteena on koota yhteen toimijoita, jotka työskentelevät nuorten kanssa tai ovat itse nuorisotoimijoita, auttaen heitä oppimaan toisiltaan, luomaan yhdessä ratkaisuja, jotka vastaavat todellisia yhteisön tarpeita, ja saamaan vahvemman äänen vaikuttaakseen aktiivisesti heidän tulevaisuuteensa pohjoisella periferialla ja arktisella alueella. Nuorisohaku avautuu 10. kesäkuuta 2026 ja päättyy 2. lokakuuta 2026. Tammikuusta hakuaikojen päättymiseen asti yhteinen sihteeristö tarjoaa erilaisia tukipalveluja ja tapahtumia.

 

Ehdotus

Nuorisovaltuusto merkitsee infot tiedoksi sekä kirjaa pöytäkirjaan keskustelussa esiin nousseet tärkeimmät asiat.

Päätös

Nuorisovaltuusto merkitsi infot tiedoksi sekä kirjasi pöytäkirjaan keskustelussa esiin nousseet tärkeimmät asiat.

Nuorisotutkimusseuran Tomi Kiilakoski alusti nuorten tulevaisuususkosta ja mitä siitä tulisi tietää. Taustalla tuoreimman nuorisobarometrin (2024) havainnot. Nuorten Tulevaisuuskuva 2025 -selvityksen mukaan nuorten toiveet keskittyvät arjen peruspilareihin, kuten rauhaan, terveyteen, taloudelliseen turvaan ja läheisiin ihmissuhteisiin. Suurimmat huomiot liittyvät sotaan ja köyhyyteen, ja ilmastokriisi nousee myös merkittävänä huolenaiheena. Asiantuntijaselvityksessä laadittiin joukko suosituksia, joiden tavoitteena on vastata tunnistettuihin haasteisiin tavalla, joka vahvistaa nuorten kokemusta omasta toimijuudestaan eikä asemoi heitä ainoastaan toimenpiteiden kohteiksi.

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtaja Jonne Haapala toi teemaan korkeakouluopiskelijan näkökulmaa.

Pohjois-Pohjanmaan liiton strategiapäällikkö Ilpo Tapaninen ja Keski-Pohjanmaan Liikunta ja urheilu ry:n aluejohtaja Kalle Lassila esittelivät Pohjois-Pohjanmaan liikkumislupauksen taustaa ja periaatteita.

Nuorten työpajatyöskentelyn keskeiset havainnot olivat:

1.       Liikkuminen on osa arkea, ei erillinen suoritus

2.       Mielekkyys ja paineettomuus korostuivat

3.       Sosiaalinen ympäristö vaikuttaa voimakkaasti

4.       Kynnys osallistua on keskeinen haaste

5.       Yhteinen viesti kunnille ja maakunnalle: liikkumisen tulee olla helposti saavutettavaa, monipuolista ja kaikille mahdollista.

Projektipäällikkö Maiju Jolma-Taylor Lapin liitosta kertoi Interreg Pohjoinen periferia ja Arktis nuorisohausta, joka on avoinna kesällä 2026. Esitys painottui erityisesti haun teemoihin, budjettiin, kumppaneihin, nuorisokriteereihin sekä hakuprosessiin.

Tomi Kiilakoski poistui klo 14.01.

Marjo Riitta Tervonen poissa klo 13.49-14.04. 

Otto Soronen poistui klo 14.44.

Kokouksessa pidettiin tauko klo. 14.43-14.53. 

Miro Rantala poistui klo 15.15.

Luukas Kinnunen poistui klo. 15.22.