Perustelut
Ikäihmisten palvelujen toimialueen kotiin annettavien palvelujen palvelualueen Kempeleen, Kuusamon ja Iin seudun kotiin annettavat palvelut -vastuualueen Lumijoen palvelukoti Lumilyhty on lakkautettu toimialuejohtajan viranhaltijapäätöksellä 19.8.2026 (§ 48).
Aluehallitus on 25.8.2026 (§ 422) päättänyt käyttää hyvinvointialuelain 97 §:n mukaista otto-oikeuttaan edellä mainittuun viranhaltijapäätökseen ja palauttanut päätöksen uudelleen valmisteltavaksi väestön yhteisöllisen asumisen paikkatarpeen tasaisen alueellisen jakautumisen selvittämiseksi ennen yksikön lakkauttamista.
Hyvinvointialueen jäsen on 25.8.2026 vaatinut oikaisua ikäihmisten palvelujen toimialuejohtajan päätökseen 19.8.2026 § 48.
Koska aluehallitus on käyttänyt otto-oikeuttaan ja palauttanut asian valmisteltavaksi, viranhaltijapäätöksestä tehdyn oikaisuvaatimuksen käsittely raukeaa. Asiassa tehdään jatkovalmistelun jälkeen uusi päätös. Uuteen päätökseen tyytymätön saa vaatia siihen oikaisua hyvinvointialuelain 139 §:n mukaisesti.
Valmistelijan ehdotus
Tiina Kalliokulju, lakiasiainpäällikkö (p. 050 448 1461):
Aluehallitus päättää, että ikäihmisten palvelujen toimialuejohtajan päätöksestä 19.8.2026 § 48 tehdyn oikaisuvaatimuksen käsittely raukeaa.
Päätösehdotus
Esittelijä: Ilkka Luoma, hyvinvointialuejohtaja
Aluehallitus hyväksyy lakiasiainpäällikön ehdotuksen.